Artikkeli kuva

Elokapina pyrkii saamaan suuren yleisön hyväksynnän puolelleen vetoamalla tunteisiin. Elokapinan tarkoitus on manipuloimalla vaikuttaa kohteen toimintaan. / LEHTIKUVA

Koko läntinen maailma velloo tunnemyrskyissä – Suomestakin tuli puberteettiyhteiskunta, jota rakennetaan fiilispohjalta

31.10.2024 |14:45

Tietokirjailija-kouluttaja Katleena Kortesuon uutuuskirja "Tunteet tapissa" kertoo havainnollisesti, kuinka olemme siirtyneet tietopohjaisesta konsensusyhteiskunnasta tunneuskovaisuuden maailmaan, jonka perustukset valettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Monelta osin yhteiskuntamme on kuin 13-vuotias teini, joka kokee tunteita vahvasti ja viskoutuu tunnemyrskyn mukana milloin mihinkin suuntaan. Pelkkä tunne on kuitenkin surkea kumppani silloin, jos edessä on vaikea ja kauaskantoinen päätös.

Tietokirjauutuus Tunteet tapissa tarkastelee 2020-luvun läntisen maailman henkistä ilmapiiriä, jossa tunteet ovat ottaneet vallan esimerkiksi kulttuurista, ihmissuhteista ja median julkaisupäätöksistä. Kirja osoittaa myös, kuinka nykyään politiikkaakin tehdään tunnepohjalta sekä sen, miten tunteisiin vetoamalla moni nykyään käärii sievoiset summat rahaa.

Muun muassa Journalismin kuolema -kirjan aiemmin julkaissut Katleena Kortesuo perkaa tutkimustiedon, tilastojen ja asiantuntijahaastatteluiden avulla yhteiskuntamme nykytilannetta ja pohdiskelee sitä, mihin oikein olemme menossa, jos annamme tunteidemme viedä. Kirjassa tarjotaan myös oivallisia työkaluja tunnetilojen hallitsemiseen.

Media tekee tunteilusta hyväksyttävää

Kirjoittaja Kortesuo käyttää kirjassa nykyajasta termiä puberteettinen yhteiskunta. Se tarkoittaa ilmiötä, jossa yhteiskunta enemmän tai vähemmän kollektiivina käyttäytyy kuin teini-ikäinen hormonimyrskyissään. Toimintamalliin kuuluu se, että puberteettinen käytös on täysin hyväksyttävää aikuisen tekemänä. Siinä ei ole mitään hävettävää, ja siitä kerrotaan mediassa jopa positiivisena ilmiönä.

Oman asunnon ostaminen on yksi elämän suuria päätöksiä. Nykyään monet aikuiset kuitenkin tekevät päättömiä ostoksia kuin murrosikäiset.

Helsingin Sanomat kertoi viime vuonna yksin asuvasta henkilöstä nimeltä ”Tea”, joka oli ostanut itselleen 410 000 euron ”unelmakodin”. Tea ei ollut kuitenkaan tullut ajatelleeksi, miten suuriksi asumiskustannukset kasvaisivat taloyhtiössä toteutetun putkiremontin jälkeen saati sitten korkotason nousua laina-ajalle.

Jutun mukaan Tea teki jopa kolmea työtä ja oli käyttänyt jo kaikki säästönsä unelmakotinsa kuluihin.

– Toimintamalli on sama kuin 18-vuotiaalla, joka haluaa kalliit lenkkarit, mutta rahaa ei ole, joten otetaan pikavippi, jotta unelmat muuttuvat todellisuudeksi. Miten on mahdollista, että 36-vuotias aikuinen on niin tunteidensa vietävissä, että realismi unohtuu? Kortesuo kysyy.

Minäkeskeisyys on uusi normaali

Me kaikki olemme tunneihmisiä, mikä seuraa aivojemme kehityksestä. Nykyajan tunnevetoisessa maailmassa moni on silti jo unohtanut, että ei vielä niin kovin kauan sitten yhteiskuntaa rakennettiin tieteen ja rationaalisuuden varaan.

Meneillään olevan tunteiden aikakauden perustukset valettiin 1980- ja 1990-luvuilla, Kortesuo kirjoittaa.

Länsimaat elivät 1980-luvulla vahvaa taloudellisen kasvun ja hedonismin aikaa. Ajan henkeen kuuluivat nopeat autot, kohoavat pörssikurssit, bilehuumeet, Miami Vice, olkatoppaukset, kosteat pikkujoulut, Dallas ja Dynastia. Taloudellisen kasvun aikaan yksilökeskeisyys ja tunnevetoisuus alkoivat jyllätä.

Tiede ja rationaalisuus vähitellen hävisivät tunteille ja hedonismille. Hollantilais-yhdysvaltalainen tutkijaryhmä havaitsi, miten juuri 1980-luvulla aloimme käyttää enemmän minä-pronominia ja tunnesanoja – ja samalla luovuimme me-pronominista ja järkisanoista. Tämän kehityskulun viimeisteli 2000-luvulla sosiaalinen media, joka suosii entistäkin nopeampaa toimintaa ja vahvempia fiiliksiä. Alustat ja algoritmit rakastavat äkkinäisiä reaktioita, ja juuri niiden tuottamisessa tunteet ovat omiaan. Palkinnoksi sosiaalinen media tuottaa dopamiiniryöppyjä.

Minäkeskeisyys on niin arkipäivää, että siihen ei aina enää edes kiinnitä huomiota. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa valtamedian kolumnit, jotka nykyään usein kertovat lähinnä kirjoittajan tunnereaktioista ja yksilöllisistä kokemuksista.

Lisäksi voidaan mainita rap-musiikki, jonka tekijöillä on usein vaikeaa luoda sisältöjä, jonka aiheena on jokin muu kuin rap-artisti itse. Raptähti Cheekin monen biisin lyriikat kertovat Cheekistä itsestään. Cheek on jopa antanut albuminsa nimeksi oman ristimänimensä Jare Henrik Tiihonen. Minä-meiningin kruunaa levyn kansikuva, jossa Cheek tuijottaa itseään peilistä.

Vastuun kantaa aina joku muu

Kortesuo kirjoittaa, miten puberteettinen yhteiskunta ei pyöri vastuun kantamisen vaan muiden syyttämisen voimalla. Tilanteisiin löytyy aina joku muu, joka on syypää.

Vuonna 2020 silloinen sisäministeri Maria Ohisalo oli sitä mieltä, että Suomi ei ole ”Ruotsin tiellä” nuorten väkivaltarikollisuuden suhteen. Ohisalo toimi sisäministerinä vuosina 2019–2021, ja katujengien tilanne räjähti käsiin hänen kautensa loppuvaiheessa.

Kun Helsingin Sanomat haastatteli Ohisaloa lokakuussa 2023, häneltä kysyttiin, miksi katujengiasialle ei tehty mitään, vaikka vaaran merkit olivat ilmassa jo Ohisalon kauden alussa. Ohisalo vastasi Hesarille, että ”poliisi toi huolen katujengeistä esiin poliittisille päättäjille vasta vuonna 2021”.

Ohisalon väite ei tietenkään ole totta. Poliisi on varoitellut katujengeistä jo huomattavasti aiemmin. Poliisitaustaiset kansanedustajat ovat myös puhuneet aiheesta jo pitkään eduskunnassa. Lisäksi esimerkiksi poliisissa työskennellyt kansanedustaja Kari Tolvanen varoitti etnisistä nuorisojengeistä jo vuonna 2019.

Useat kansalaiset, viranomaiset, kansanedustajat – etenkin perussuomalaiset kansanedustajat – ja kenttätyötä tekevät poliisit ovat yrittäneet varoittaa katujengeistä jo ainakin kymmenen vuoden ajan, mutta varoitukset ovat menneet pitkälti kuuroille korville.

– Puberteettisessa yhteiskunnassa vastuu on aina muiden. Entinen sisäministeri ei suostu myöntämään virhettään, koska se olisi tylsän aikuismaista, Kortesuo kirjoittaa.

Vaihtoehtoiskustannuksilla kova hintalappu

Tunnevetoisessa yhteiskunnassa poliittisilta päättäjiltä vaaditaan usein ratkaisua nyt heti ja saman tien, jolloin vaihtoehtoiskustannuksia ei ehditä selvittää.

Professori Esa Hyyryläinen kuitenkin muistuttaa artikkelissaan, että poliittisen päättäjän täytyy aina selvittää vaihtoehtoiskustannukset eli ne menetykset, joita syntyy valintatilanteessa, kun hylättyjen vaihtoehtojen edut eivät enää ole saatavilla.

Vaihtoehtoiskustannusten pohtimisen sivuuttamisen seuraukset voivat olla lähes katastrofaaliset. Kortesuo nostaa kirjassa esimerkin Saksasta. Siellä tehtiin vaarallinen ja tunnevetoinen päätös, kun maa päätti luopua ydinvoimasta. Ihmiset olivat säikähtäneet Japanissa vuonna 2011 sattunutta maanjäristystä ja sen aiheuttamaa tsunamia, jotka vaurioittivat myös Fukushiman ydinvoimalaa.

– Saksassa ei ole maanjäristyksiä eikä tsunameja, joten Fukushima ei voi toistua Keski-Euroopassa. Tämä ei saksalaisia lohduttanut, koska onnettomuutta ei mielletty luonnonkatastrofiksi, vaan se assosioitui väärin ydinvoimalaonnettomuudeksi. Media välitti hurjan näköistä uutiskuvaa, joka täytti kansalaisten tajunnan. Kuolonuhrien määrä hätkähdytti. Niinpä pelon tunne kytkeytyi ydinvoimaan, eikä se hevillä katoa.

Saksalle aiheutuikin suuria vaihtoehtoiskustannuksia siitä, että se luopui ydinvoimaloistaan. Se menetti omavaraisuutta, riippumattomuutta, päästöttömyyttä ja samalla edullista energiaa. Pahinta kuitenkin oli, että Saksa asetti itsensä alttiiksi Venäjän energiakiristykselle ja joutui riippuvaiseksi Venäjän maakaasusta. Energian hinta nousi Saksassa merkittävästi, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja ryhtyi kiristämään Saksaa maakaasulla.

Presidentti Donald Trump läksyttikin jo vuonna 2018 Saksaa energiariippuvuudesta Venäjään.

Elokapina manipuloi vetoamalla tunteisiin

Tunteisiin vedotaan myös manipulointitarkoituksessa. Informaatiovaikuttajan tavoitteena on muuttaa tai hyväksikäyttää kohteensa tunteita ja vaikuttaa sitä kautta kohteen toimintaan.

Tekniikkana voi olla esimerkiksi provosointi, jolla pyritään aiheuttamaan kohteelle negatiivinen tunne ja sen myötä saamaan kohde tekemään harkitsemattomia päätöksiä. Toinen kätevä tapa on painostus, jolla pyritään luomaan pelkoa, Kortesuo kirjoittaa.

Harkinta on tunnemanipulaattorin vihollinen. Kirjassa nostetaan esimerkiksi aktivistiryhmien, kuten Elokapinan, painostus, jossa tarkoituksena on aina herättää tunne, ei analysointia. Tunteen vallassa olevia ihmisiä on helpompi saada kaduille ja barrikadeille. Tämän tietää myös Elokapina, joka pyrkii ensin luomaan hätää, pelkoa ja paniikkia, ja sen jälkeen esitetään vaatimuksia.

Kirjassa kuitenkin todetaan, että on vaikeaa luottaa toimijaan, joka ajaa tavoitteitaan lietsomalla pelkoa ja paniikkia, toimii anonyymisti ja tunnistamattomasti, jolloin vastuuhenkilöitä ei saa selville, sekä pyrkii ohittamaan demokraattisen päätöksentekoprosessin tuomalla sen kylkeen uuden elimen.

Kortesuo kirjoittaa, että ihmiset unohtavat herkästi, että päällisin puolin hyvään pyrkivä taho voi ollakin paha.

– Emme haluaisi hyväksyä sitä, koska tunteemme kehottaa uskomaan toimijaa, joka tarjoaa ratkaisua tai pyytää apua. Tunteet saavat turistin toimimaan jopa huumekuriirina, kun joku tulee lentokentällä kertomaan uskottavan nyyhkytarinan ja tyrkyttää pakettia toimitettavaksi. Tunteet saavat yksinäisen uskomaan netin rakkaushuijaria viimeisenä oljenkortenaan. Ja tunteet saavat ilmastonmuutosta pelkäävän ihmisen uskomaan demokratiaa murtavaan järjestöön.

Elokapina on saanut vahvimmin ja laajimmin tunteet ja median puolelleen. Silti samaan tunnevaikutukseen pyrkivät monet muutkin aktivistit ja mielenosoitusten järjestäjät, kuten esimerkiksi Convoy Finland, joka yritti alkuvuodesta 2022 agitoida ihmisiä Helsinkiin osoittamaan mieltä autoilijoiden puolesta ja perustamaan jälleen uutta pienpuoluetta.

Tunteilu voi johtaa vääriin ratkaisuihin

Tunteiden vallassa toimiminen voi saada ihmisen ratkaisemaan ongelmia väärästä päästä. Kysymys on siitä, että tunteiden vietävänä analyysin ja taustatietojen hankkiminen sekä eri vaihtoehtojen puntarointi unohtuu, koska on kiire päästä tunnepitoiseen johtopäätökseen.

Kirjassa muistutetaan, että puhdas tunteilu voi aiheuttaa vääriä ratkaisuja.

– Emme enää ratko alkuperäistä ongelmaa, vaan ratkomme vain tunteen vallassa tekemäämme väärää johtopäätöstä. Usein alkuperäinen ongelma on monimutkainen ja monisyinen, mutta tunnepäätelmä on yksinkertaistava ja yksioikoinen.

Eräänä keinona parempaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun Kortesuo ehdottaa todellisen juurisyyn paikantamista, olipa tunnetila mikä hyvänsä.

– Kun lähdemme etsimään ratkaisua monimutkaiseen ongelmaan, oleellisinta on ymmärtää ongelman alkujuuret kirkkaasti ja rehellisesti. Jos emme tunnista kaikkia syitä tai keskitymme vain yhteen ilmeisimpään, emme löydä ikinä pulmaamme parasta ratkaisua. Saatamme yrittää korjata vain yhtä taustatekijää, ja kaikki muut jäävät huomiotta.

Kortesuon kirjassa käsitellään myös empatiaa eli kykyä ja halua pyrkiä ymmärrykseen siitä, mitä toinen ihminen saattaa tuntea sisällään. Suomessa on viime vuosina keskusteltu paljon siitä, kuuluuko empatia politiikkaan vaiko paremminkin yksityisiin ihmissuhteisiin.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula on tullut tunnetuksi myös siitä, että hän on julkisesti irtisanoutunut empatiasta.

Tietokirjailija Katleena Kortesuon uusi tietokirja käsittelee yhteiskuntamme siirtymää yhteisöllisyydestä minäkeskeisyyteen, rationaalisuudesta tunnevetoisuuteen ja kärsivällisyydestä lyhytpinnaisuuteen.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yle kehysti Trumpin kampanjatilaisuuden vitsin rasismiksi: ”Roskasaari” – tosiasiassa Puerto Rico hukkuu roskiin

01.11.2024 |19:00
6.
Suomen uutiset logo

Museovirasto sulki suositut museokohteet reaktiona hallituksen leikkauspäätökseen – Louhisaaren kartanon omistaja Taito Ylhäinen: ”Pelkkää vedätystä”

05.11.2024 |11:34

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää