
PS ARKISTO
Kokoomuksen kansanedustaja haluaa kansalaisuusperustaisen sosiaaliturvan – Ari Koponen: ”Kuinka uskottavaa on, että puolue tätä todella ajaisi?”
Kansanedustaja Ari Koponen muistuttaa, että perussuomalaiset ovat vaatineet kansalaisuusperustaista sosiaaliturvaa jo vuosia. - Hyvä, jos tähän herätään Suomessa laajemminkin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen yhtyy kokoomuksen Tere Sammallahden vaatimukseen kansalaisuusperustaisesta sosiaaliturvasta, mutta epäilee kokoomuksen todellista tahtoa viedä asiaa loppuun asti.
– On sinänsä terve merkki, että myös muissa puolueissa aletaan viimein havahtua maahanmuuton katastrofaalisiin seurauksiin. Tilastot osoittavat kiistatta, että nykyinen malli ei ole kestävällä pohjalla, Koponen sanoo.
Suomella ei ole varaa elättää ulkomaalaisia velkarahalla
Koposen mukaan perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet sosiaaliturvan sitomista kansalaisuuteen. Samalla kansalaisuuden ehtoja pitää Koposen mukaan kiristää, jota Orpon-Purran hallitus jo tekee sisäministeri Mari Rantasen johdolla.
Koponen pitää Sammallahden avausta hyvänä, mutta kysyy, että kuinka uskottavaa on, että kokoomus tätä todella ajaisi.
– Suomella ei ole varaa elättää ulkomaalaisia velkarahalla, siksi sosiaaliturva kuuluu vain suomalaisille. Hyvä, jos tähän herätään Suomessa laajemminkin, Koponen linjaa.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Vieraskielisten osuus Kelan maksamasta toimeentulotuesta kasvoi edelleen – Purra: ”Tarvitsemme tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja kansalaisuusperusteisen sosiaaliturvan”
Seppänen: Sosiaaliturva varattava vain Suomen kansalaisille – ”Maksajien voimat loppuvat”
Vigelius ulkomaalaisten tuista: ”Suomalainen sosiaaliturva on rajattava vain suomalaisille’’
Antikainen: Sosiaaliturva kuuluu vain suomalaisille
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: ”Karut vaikutukset joka sektorille”

Saajien ja maksajien välinen epätasapaino rasittaa julkista taloutta – sosiaaliturva on muutettava kansalaisuusperusteiseksi

Perussuomalaisten tavoitteena on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva

Maahanmuutto muokkaa Suomea peruuttamattomasti – valtaosa tulijoista työllistyy heikosti, jos edes ollenkaan

Teemu Keskisarjan kolumni: Valhe, emävalhe, tilasto ja työperäinen maahanmuutto

Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta

PS-Nuoriso: Sosiaaliturva on suomalaisia varten
Perussuomalainen Nuoriso esittää Suomeen kansalaisuusperusteista sosiaaliturvaa. - Suomalaisten veronmaksajien rahoittamaa tukea tulee käyttää vain suomalaisten hyväksi.
Viikon suosituimmat

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.

Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.















