

Kuvakollaasi: Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sekä Saimaan Juomatehtaan Kekkonen -olut Helsinki Beer Festivalin tiedotustilaisuudessa. / LEHTIKUVA
Kommentti: Keskusta valehtelee alkoholiasiassa täysin surutta
”Leppoisan luottavainen ilmapiiri sähköistyi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä päätti yhtäkkiä loppumetreillä heittäytyä poikkiteloin.” Näin spinnasi puoluelehti Suomenmaa alkoholilain käänteitä eilen. Muuten hyvä, mutta teksti on täyttä potaskaa.
Keskusta yrittää kääntää itselleen vaikeaa asiaa julkisuudessa myönteiseksi, ja teeskentelee sovinnollista ja rakentavaa roolia. Totuus on kuitenkin se, että keskusta rikkoo itse räikeästi hallitusyhteistyön pelisääntöjä. Se esittää aiemmin yhdessä sovitun mallin heittämistä romukoppaan ja sen korvaamista mallilla, jolla ei ole normaaliin hallitustyöskentelyn kanssa mitään tekemistä.
Kertauksena: Sopu alkoholilaista syntyi jo vuosi sitten. Nykyistä liberaalimpaa alkoholilainsäädäntöä ajavat kokoomus ja perussuomalaiset esittivät tuolloin helpotuksia muun muassa saatavuuteen sekä niin sanottuun valmistustapaneutraliteettiin. Esitykset olivat keskustalle vaikeita, puolue olisi mieluummin ajanut päinvastaista linjaa. Vielä 2015 alussa keskusta vaati kolmosolutta takaisin Alkoon.
Eilen ja tänään on väännetty uutta kompromissiesitystä. Miksi? Asiasta on sovittu jo kauan aikaa sitten.
On selvää, että keskusta kaataisi mielellään koko lakihankkeen. Tällöin ylikireä nykytila jäisi voimaan. Mutta näin ei voida toimia.
Pääministeri Juha Sipilällä (kesk.) on ilmeisiä vaikeuksia saada keskustan kansanedustajia ruotuun, ja lopputuloksena puolue päätyy uhkaamaan koko lain kaatamisella, elleivät sen kansanedustajat saa lupaa äänestää asiasta niin sanottuna omantunnon kysymyksenä.
Tilanne on posketon, sillä jos tämä toimintatapa hyväksyttäisiin, olisi kaikkien tulevienkin hallituksen esitysten kohdalla pohdittava, voivatko kansanedustajat äänestää haluamallaan tavalla.
Sipilä antaa eduskuntaryhmänsä kiristää hallituskumppaneita. Tälle olisi vaihtoehto: varoitus jokaiselle keskustan kansanedustajalle, jotka eivät yhteiseen hallitustyöskentelyyn taivu.
Keskustan ryhmänjohtaja Antti Kaikkonen totesi keskiviikon tiedotustilaisuudessa, että alkoholilain uudistuksen valmistelua ei jatketa. Anteeksi vain, mutta kyllä jatketaan. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo twiittasi välittömästi: ” Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että sovittua alkoholilain uudistusta ei tehtäisi. Ratkaisu etenemiseen löydettävä.” Ja perussuomalaisten kanta asiaan on tietenkin selvä.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa alkoholilaista: Emme halua avata neuvoteltua kompromissia uudelleen

Tökerö vedätys ei käynyt perussuomalaisille – Simon Elo alkoholilaista: ”Keskusta kaatoi sopimuksen”

Terho alkoholilain uudistuksesta: ”Huomattavasti vapaampikaan sääntely ei aja kansakuntia rappiolle”

Kulmala: Rattijuoppo uusii helposti tekonsa – ”Autojen takavarikointia tehostettava”

Keskustan pysyttävä alkoholiasiassa hallitusrintamassa – Soini: Johdetaanko kepua puskasta?
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














