

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kävi tutustumassa tietöihin Orivedellä. / MATTI MATIKAINEN
Koponen: Asfaltti tuoksuu ja liikenne rullaa
Kansanedustaja Ari Koponen on hyvin tyytyväinen siihen, että maanteiden nopeusrajoitukset päätettiin pitää ennallaan. Koposen mielestä Väyläviraston esitys oli huono ja vaikuttamisen kautta tätä kuolleena syntynyttä esitystä ei viedä eteenpäin. Hallitus panostaa tiestön laatuun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla.
– Tänä vuonna Suomeen tulee 4 000 kilometriä uutta asfalttia – historiallisen paljon. Selvästi enemmän kuin keskustan siunaaman vihervasemmistohallituksen aikana, Ari Koponen iloitsee.
Korjausvelka pysäytetään tänä vuonna
Alemmat nopeusrajoitukset olisivat tehneet tiellä liikkumisesta hitaampaa ja tehottomampaa. Suomessa on pitkät välimatkat, ja suurin osa viennistä sekä tuonnista kulkee kumirenkaita pitkin. Sujuva liikenne on talouden selkäranka niin elinkeinoelämälle kuin tavalliselle työssäkävijällekin. Hyväkuntoiset tiet eivät vain paranna ajomukavuutta, vaan myös vähentävät onnettomuuksia.
– Vihdoin meillä on hallitus, joka tajuaa, että kunnollinen infra vaatii panostuksia – ja niitä panostuksia tehdään nyt. Tänä vuonna saadaan jopa teiden korjausvelka hetkellisesti pysäytettyä. Tämä on oikea tie, ja tällä tiellä on hyvä jatkaa!
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tiestön kunto työssäkäyvät Väylävirasto infra elinkeinoelämä pitkät välimatkat nopeusrajoitukset korjausvelka Ari Koponen Lulu Ranne
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikenne- ja viestintäministeri Ranne budjettiriihestä: ”Asfaltti tuoksuu ensi kesänä koko Suomessa”

Länsirata etenee osahanke kerrallaan, tarkasti kustannuksia seuraten – ministeri Ranne: ”Piikki ei ole auki”

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Tietyömailla urakoidaan ennätyksiä ja vahvistetaan Suomea
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää