pitkät välimatkat
Antikainen tyrmää kilometriveron ja ruuhkamaksut: ”Autoilija maksaa jo liikaa”
Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta nostaa esiin seuraavalle hallituskaudelle muun muassa kilometriveron, ajoneuvoveron korottamisen ja ruuhkamaksut. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vastustaa uusia autoilun maksuja ja varoittaa niiden osuvan erityisen kovaa pitkien välimatkojen alueisiin.
Ministeri Ranne: Kuljetusalalle lisää sujuvuutta ja vähemmän byrokratiaa
Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa tuotetta kohden kertyy enemmän kuljetuskilometrejä kuin missään muualla Euroopassa. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo hallituksen pyrkivän parantamaan kuljetusalan toimintaedellytyksiä, jotta kuljetusalan pyörät pyörivät sujuvasti 24/7. Jokaisen EU-vaatimuksen kohdalla mennään minimivaatimuksen mukaan, ei "EU:n mallioppilas" -linjalla, kuten edelliset hallitukset ovat tehneet.
PS-Nuorison puheenjohtaja vaatii Teboilin palauttamista suomalaisille – huoltovarmuuden ei saa antaa kuihtua Venäjän pakotteisiin
Perussuomalaisen Nuorison puheenjohtaja Lauri Laitinen vaatii, että huoltovarmuuden kannalta keskeinen infrastruktuuri otetaan takaisin suomalaisomistukseen, jotta syrjäseutujen asukkaat eivät joudu kärsimään pakotteiden seurauksista.
SKAL: Suomen hiilineutraaliustavoitetta on siirrettävä – kilpailukyky asetettava etusijalle
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n hallitus vaatii, että ilmastolain tavoitteet avataan ja arvioidaan perusteellisesti uudelleen. Järjestön mukaan Suomen nykyinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on liian tiukka ja uhkaa Suomen kilpailukykyä.
Koponen: Asfaltti tuoksuu ja liikenne rullaa
Kansanedustaja Ari Koponen on hyvin tyytyväinen siihen, että maanteiden nopeusrajoitukset päätettiin pitää ennallaan. Koposen mielestä Väyläviraston esitys oli huono ja vaikuttamisen kautta tätä kuolleena syntynyttä esitystä ei viedä eteenpäin. Hallitus panostaa tiestön laatuun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla.
Synnytyssairaalaverkko säilyy ennallaan – ”Vahva signaali suomalaisille: nyt on oikea aika perustaa perhe”
Hallitukselta ei vaikuttavia toimia polttoainehintoihin, maatalouskriisiin, ostovoimaan tai kilpailukykyyn – perussuomalaiset esitti epäluottamusta
Purra: Pienen maan, jonka julkinen talous on rapakunnossa, ei pitäisi lähteä keulimaan ylikunnianhimoisilla ilmastotoimilla
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää

































