Tagi: tiestön kunto

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää otti osaa Landemia-hankkeen osana järjestettävään Maaseutuasumisen tulevaisuus -tilaisuuden paneeliin Seinäjoella keskiviikkona. Jo ennen tapahtumaa Mäenpää korosti maaseudun asukkaana arvostavansa elinympäristöään huoltovarmuuden mahdollistajana ja hyvänä lasten kasvupaikkana. Paneelin aikana kansanedustaja arvioi, että Suomen sisäisessä muuttoliikkeessä jo lähitulevaisuudessa maaseutukylien tärkeimmäksi vetovoimatekijäksi nousee turvallisuus.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat ovat jättäneet eriävän mielipiteensä valtion talousarviosta. Näin heikossa taloustilanteessa, jossa valtion talouden nähdään pysyvän alijäämäisenä tulevinakin vuosina, on perussuomalaisten mielestä väärin ohittaa suomalaisten etu ilmastoideologian nimissä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tieliikenne on valtiolle rahasampo. Valtio kerää autoilijoilta verotuloja vuosittain yli 8 miljardia euroa. Siitä huolimatta tieverkosto on huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin ja korjausvelkaa jo 1,5 miljardin euron edestä. Hallitus verottaa kansanedustaja Ari Koposen mukaan autoilijat kaikin keinoin hengiltä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Minna Reijonen haluaa hallituksen ottavan ohjelmassaan ja hiilineutraalisuustavoitteissaan huomioon myös tiestön kuntoa parantamalla saavutettavissa olevat päästövähennykset. Reijonen muistuttaa, että huonokuntoisilla teillä on suuri vaikutus polttoaineen kulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin.  Lue lisää >