

Tievaurioita Pikkukyläntiellä Lohjalla. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: ”Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”
Tieliikenne on valtiolle rahasampo. Valtio kerää autoilijoilta verotuloja vuosittain yli 8 miljardia euroa. Siitä huolimatta tieverkosto on huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin ja korjausvelkaa jo 1,5 miljardin euron edestä. Hallitus verottaa kansanedustaja Ari Koposen mukaan autoilijat kaikin keinoin hengiltä.
– Autoilijoita vihaavan hallituksen tärkeysjärjestyksessä ei tiestön kunnossapito ole kovin korkealla, vaikka liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka lupaili keväällä 2020 varmistaa, ettei korjausvelka enää kasva ja olemassa olevaa korjausvelkaa pystytään purkamaan. Myös alemman tieverkon kuntoon luvattiin hallitusohjelmassakin panostaa. Tämä oli yksi petetty lupaus muiden joukossa, aloittaa kansanedustaja Ari Koponen.
Asian ei pitäisi olla ideologinen
Infra-alan palveluyhtiö Destian mukaan ensi vuonna huonokuntoisia teitä on jo lähes 9 000 kilometriä. Yhä useampi tie palautetaan sorateiksi, kun asfaltin kunnostukseen ei ole varaa.
– Asian ei pitäisi olla ideologinen, sillä myös sähköautot tarvitsevat hyvin hoidetut tiet. Tieverkostosta hyötyvät myös autottomat, sillä miltei kaikki tavara ja teollisuus Suomessa kulkee kumipyörillä. Silti näyttää, että punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua Suomessa, lataa Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Destia tiestön kunto punavihreä ideologia tavaraliikenne punavihreä hallitus tieliikenne Tieverkosto korjausvelka verotulot Ari Koponen autoilijat Timo HArakka Hallitusohjelma Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen vaatii hallitusta ottamaan hiilineutraalisuustavoitteissaan huomioon myös tiestön korjaustoimet: ”Teiden kunnossapito on myös ilmastoteko”

Marinin hallitus syö teollisuuden kilpailukykyä kaikkialta – ”Täysin kestämätöntä”

Wihonen: Tiestö rapautuu entisestään – soratietkö tulevaisuuden liikkumisväyliä?

Reijonen: Suomen tiet ovat luokattoman huonossa kunnossa – tiestön kunnostukseen satsattava reilusti

Wihonen: Tiestön korjausvelka kasvaa – onko tiestöä tarkoituskaan saada kuntoon?

Saimaan kanavan suurremonttiin varatut väylärahat jäävät käyttämät – ”Rahat kuuluvat Itä-Suomeen”

Leena Meri: Hallitusta ei kiinnosta VR:n epäkohdat – ongelmat jäävät asiakkaan vastuulle

Ari Koponen: Hallitus pitää tiestön huonossa kunnossa – ”Riski turvallisuudelle ja teollisuuden kilpailukyvylle”

Liikenne- ja viestintävaliokunnan perussuomalaiset vaativat muutoksia valtion talousarvioon: Hallitus arvostaa ilmastonmuutoksen suomalaisten hyvinvoinnin edelle
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













