
LEHTIKUVA
Koponen: Epäkäytännölliset arkkitehtuurioksennukset eivät sovi mihinkään käyttöön – varsinkaan kouluiksi
Helsingissä on rakennettu avokonttorimainen koulu, jota valmistuttuaan kuvailtiin kaupungin toimesta seuraavasti: ”Monimuotoinen, yhteisöllinen, yhteiskäyttöinen ja muuntojoustava”. Kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen näkee järjen köyhyytenä ajatuksen, että laajat tilat yhdistettynä useisiin ärsykkeisiin olisivat hyvä ympäristö oppia tai opettaa.
– Tuonkaltaiset epäkäytännöllisen kolkot arkkitehtuurioksennukset eivät sovi mihinkään käyttöön – varsinkaan kouluiksi. Joku järjen jättiläinen on saanut kauniin ajatuksen, ja toteutus osoittaa, että ajatukseksi olisi saanut jäädä, painottaa Ari Koponen.
”Äärimmäisen ikävää lapsille”
Kankarepuiston koulua on opettajien taholta kutsuttu toimimattomaksi, ja opettajien mukaan heidän suunnitteluvaiheessa esiin nostamansa ongelmat jätettiin huomiotta. Nyt Helsingin kaupunki joutui laittamaan muutaman vuoden ikäiseen kouluun lähes miljoonan korjauskustannuksiin, joilla heikkoa käytettävyyttä saataisiin parannettua.
– Äärimmäisen ikävää lapsille. Tässä sitä huomaa, että uudistusvimmainen idealismi on sokaissut koulutuskenttää monessakin suhteessa, ja se on näkynyt jo pitkään oppimistason laskuna. Oppimistason lasku ei tietenkään pelkistä tiloista johdu, mutta se on yksi oppimisrauhaan merkittävästi vaikuttava asia, muistuttaa Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- oppimistason lasku Kankarepuiston koulu arkkitehtuuri korjauskustannukset idealismi oppimisrauha koulut Ari Koponen Helsinki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset tekee kaikkensa, että Suomi säilyy turvallisena ja hyvänä maana nuorille

Mira Nieminen huolissaan nuorten tulevaisuudesta – ”Epävarmassa maailmassa nuoret tarvitsevat toivoa ja kokemusta siitä, että he voivat vaikuttaa tulevaisuutensa suuntaan”

Koponen tyytyväinen hallitusohjelman panostuksiin peruskoulun ongelmiin puuttumiseksi: ”Perusopetuksen osaamisen taso on tippunut kuin lehmän häntä, onneksi parannusta on tulossa”

Koponen: Kännykkäkielto tarvitaan koulurauhan takia heti

Tulevaisuuden osaaminen tehdään koulutuksella – hallitus panostaa merkittävästi koulutukseen ja osaamistaidon parantamiseen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Tuntematon suvivirsi – harva tietää lempeän kesälaulun karmean taustan
Poliittiseksi pelinappulaksi joutunut virsi 571, "Jo joutui armas aika", kytkeytyy suomalaisuuden syntymiseen syvällisemmin kuin monet nykyään ymmärtävät. Se muistuttaa esivanhempiemme karmeista kohtaloista ja suomalaisen sisun synnystä. Siihen liittyvät niinkin ajankohtaiset puheenaiheet kuin sään ääri-ilmiöt, Venäjän uhka ja pandemia, kirjoittaa tiedetoimittaja Marko Hamilo.

Espoon koulujen väkivaltaluvut räjähtäneet – viranomaiset panttaavat tuoreimmat tiedot
Espoon koulujen väkivalta- tai uhkatilanneilmoitukset ovat lisääntyneet lähes 70 prosenttia viidessä vuodessa. Ilmiön taustalla on kehityskulku, jota pääkaupunkiseudun perheet ovat jo vuosia ratkoneet muuttamalla pois maahanmuuttajavaltaisilta alueilta.

Ministeri Rydman vastaan Suvivirrestä valittanut espoolaismies Iltalehden studiossa – ”Hyvänen aika…”
Keskustelu Suvivirrestä kuumeni jälleen, kun Espoon kaupunki sai uhkasakon koulun juhliin liittyvästä tapauksesta. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kommentoi kohua Iltalehden suorassa lähetyksessä ja kiisti, että Suvivirsi olisi ihmisoikeusloukkaus.

Saksa tekee Uniperilla miljardivoitot – Suomalaisten sijoitustusmiljardit taas kerran taivaan tuuliin
Uniper oli suomalaisten huijaamista alusta katkeraan loppuun asti. Näin arvioi Pauli Vahtera kriittisessä blogikirjoituksessaan sitä, miten suomalaiset onnistuivat tärväämään kirjoittajan laskujen mukaan 9 miljardia euroa Uniperiin, kun Saksa tekee Uniperista 12 miljardin euron voiton. Fortum on kysymyksiä herättävä malliesimerkki siitä, miten pörssilistatun valtionyhtiön valta ja vastuut eivät välttämättä kohtaa.

Halla-aho varoittaa suomen kielen asemasta: ”Ekosysteemiä puretaan systemaattisesti”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho varoitti Suomalaisuuden Liiton 120-vuotisjuhlassa pitämässään puheessa suomen kielen aseman heikentymisestä ja englannin kasvavasta roolista suomalaisessa arjessa, koulutuksessa ja palveluissa. Hänen mukaansa kehitys on jo muuttamassa yhteiskunnan rakenteita ja uhkaa suomen kielen elinvoimaa.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Ministeri Rydman ojentaa: Yhdenvertaisuuslautakunnan Suvivirsi-päätös selvästi perustuslain vastainen
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kritisoi voimakkaasti Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan linjausta Espoon koulujen kevät- ja joulujuhlien virsilaulusta. Näyttäisi ilmeiseltä, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan linjaus on selvästi virheellinen ja vastoin vakiintunutta perustuslaintulkintaa.

Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













