

LEHTIKUVA
Koponen: Tarvitsemme kansallisen syntyvyysstrategian
Suomalaisten syntyvyys on alhaisemmalla tasolla kuin 150 vuoteen. Suurten ikäluokkien syntyessä Suomen kokonaishedelmällisyysluku oli yli 3, kun taas viime vuonna vastaava luku oli enää 1,32. Kansanedustaja Ari Koponen toivoo uudelta hallitukselta kansallista syntyvyysstrategiaa.
– Nopeasti heikentyvä väestörakenne haastaa hyvinvointijärjestelmän ylläpitämisen, yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden. Huoltosuhde on vääristynyt, kun iäkkäiden osuus väestöstä on vuosi vuodelta suurempi. Pienemmät ikäluokat joutuvat kustantamaan kasvavan vanhusväestön eläkkeet, terveydenhuollon ja hoivan, Ari Koponen toteaa.
Työllisyys ja talous kuntoon
Suomi tukee lapsiperheitä monin eri tavoin esimerkiksi lapsilisillä, vanhempainvapailla, neuvoloilla ja päivähoidolla. Valtiolla on silti varsin vähän keinoja lisätä syntyvyyttä. On kuitenkin tutkittu, että työllisyyden parantaminen sekä työelämän joustavuuden lisääminen vaikuttavat positiivisesti syntyvyyteen, kun taas taloudellinen epävarmuus vähentää syntyvyyttä.
Perhepolitiikalla voidaan tukea perheitä, jotta ne pystyvät hankkimaan haluamansa määrän lapsia ilman että taloudelliset ongelmat ovat esteenä.
– Samalla kun yhteiskunnan on sopeuduttava ja varauduttava pienevään lapsilukuun, tulisi meidän entistä voimakkaammin tukea perheellistymistä, vuonna 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus oli tästä hyvä esimerkki, kiittelee Koponen.
Lapsiperheille verohuojennuksia
Perussuomalaiset ovat ehdottaneet sosiaalipoliittisessa ohjelmassaan vanhempien eläkekertymien tasaisempaa jakamista kotonaolovuosilta sekä vanhempainvapaan kustannusten tasaamista nais- ja miesvaltaisten alojen kesken.
Myös verohelpotuksia lastenteon kannustamiseksi tulisi kokeilla niin, että ihminen maksaa ansiotuloveroa sitä vähemmän, mitä enemmän perheessä on lapsia.
– Mikäli verohuojennukset eivät vaikuttaisi lapsilukuun, politiikka olisi silti kasvattanut lapsiperheiden käteen jäävien tulojen määrää ja lisännyt ostovoimaa, kertoo Koponen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lulu Ranne: Verolla ja velalla tämä maa ei nouse

Epäsuotuisaa väestönkehitystä ei korjata maahanmuutolla – ”Ilman suomalaisia lapsia ei ole suomalaista tulevaisuutta”

PS: Lapsiperheiden verotusta kevennettävä lapsimäärän mukaan – ”Nyt tarvitaan määrätietoisia tekoja perheiden hyväksi”

Perhe on yhteiskunnan perusta – ”Suomessa tarvitaan toimia suomalaisten syntyvyyden nostamiseksi”

Perussuomalainen Nuoriso vaatii enemmän tukea lapsiperheille: ”Väestökato uhkaa Suomea”

Suomalaisten syntyvyys romahtaa – Koponen: Mallia otettava maista, joissa kehityksen suunta on saatu taitettua

SDP haluaa leikata lapsiperheiltä – ministeri Tavio tyrmää esityksen kotihoidontuen rajaamisesta
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















