

PS ARKISTO
Koponen tyrmää translain: Tämä ei ole kenenkään etu – eikä paranna myöskään transihmisten asemaa
Eduskunnassa äänestetään tänään niin sanotusta translaista. Hallituksen esitys erottaa sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Jopa vuosittain mahdollistettu hakemus sukupuolen vahvistamisesta perustuisi ainoastaan henkilön omaan selvitykseen hänen sukupuolen kokemuksestaan ilman minkäänlaista lääketieteellistä selvitystä.
Perussuomalaisten kansanedustajan Ari Koposen mukaan väärinkäytösten riski on ilmeinen.
– Itseilmoitusmenettely avaa mahdollisuuden muuttaa juridista sukupuolta kaikille täysi-ikäisille suomalaisille, jolloin laki ei koske enää vain pientä vähemmistöryhmää.
– Vastaava laki on ulkomailla johtanut häiriö- ja uhkatilanteisiin, kun biologinen mies on ollut esimerkiksi naisten puku- ja pesutiloissa. Tämäkö on se turvallinen tila, joka on tarkoitettu tarjoamaan paikallaolijoille ja osallistujille tunteen fyysisestä ja henkisestä turvallisuudesta mistä nykyään paljon puhutaan? kyseenalaistaa Koponen.
Vaikutuksia ei ole arvioitu
Hallitus on kertonut tekevänsä päätökset ja lakimuutokset aina tutkittuun tietoon nojaten, mutta se ei Koposen mielestä toteudu tälläkään kerralla. Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuilla todetaan, että lainsäädännön vaikutukset sukupuolten kannalta tulisi arvioida etukäteen aina, kun toiminnalla on vaikutuksia eri ihmisryhmiin.
– Vaikutuksia naisiin ja tyttöihin tai miehiin ja poikiin ei ole kuitenkaan arvioitu lainkaan, vaikka hallituksen kirjaukset ja oma tasa-arvo-ohjelma sitä vaatii. Tämäkään ei siis toteudu tulevassa lakiesityksessä, vahvistaa Koponen.
Isä voisi jatkossa vaihtua ilmoituksella äidiksi ja äiti isäksi, jos henkilö vaihtaa sukupuoltaan. Toisaalta äiti voi olla myös mies, ja mies voi synnyttää ja kaikki tämä joka vuosi.
– Me aikuisetkaan emme ymmärrä tätä, niin miten voimme olettaa lasten pystyvän siihen, ihmettelee Koponen.
”Päättäjien tulisi herätä”
Koponen aikoo perussuomalaisten linjan mukaisesti äänestää eduskunnassa translakia vastaan.
– Johtava nuorisopsykiatrian professori kertoi haastattelussa miten lasten ja nuorten sukupuoli-identiteetin ongelmat olivat ennen vielä harvinaisia, mutta vuoden 2015 jälkeen potilaiden määrä on kymmenkertaistunut ja potilasjoukko muuttunut. Aikaisemmin toiseen sukupuoleen identifioituivat useimmin pienet pojat, mutta nyt lähes kaikki hänen potilaansa ovat teini-iässä sukupuoliristiriitaan havahtuneita biologisia tyttöjä joilla kolmella neljästä on myös vakavia mielenterveyden ongelmia, Koponen kertoo.
– Päättäjien tulisi herätä. Suomalaisista 78 prosenttia ei sallisi sukupuolen vahvistamista alaikäisille. Tästä huolimatta hallituspuolueet ja kokoomus leipoivat valiokunnan mietintöön lausuman, jossa halutaan laajentaa sukupuolen vahvistaminen myös lapsille ja nuorille. Tämä ei ole kenenkään etu, eikä paranna myöskään transihmisten asemaa. Olen aina lasten puolella, niin myös nyt.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen sivalsi kokoomusta eduskunnan translakikeskustelussa: ”Miten te voitte kannattaa tätä lakia?”

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Elomaalta naseva vertaus translain haittavaikutuksista naisten kilpaurheiluun: ”Jos minua Ms. Olympia ‑kilpailussa vastassa olisi ollut Arnold Schwarzenegger, en olisi pärjännyt”

Perheiden ja lastensuojelun yhteistyö avainasemassa: ”Jos halutaan, että lapsi paranee, kaikkien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen”

Vihervasemmisto teki sukupuolesta ilmoitusasian – kokoomuksen tuella

Reijonen vaatii selvitystä translaista: Vaikuttaako laki syöpäseulontoihin ja -tutkimuksiin?

Mäenpää translaista: ”Järjen valo on kadonnut tästä salista”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












