

LEHTIKUVA/ARKISTO
Elomaalta naseva vertaus translain haittavaikutuksista naisten kilpaurheiluun: ”Jos minua Ms. Olympia ‑kilpailussa vastassa olisi ollut Arnold Schwarzenegger, en olisi pärjännyt”
Yksi puhuu aidasta, mutta toinen vastaa puheella aidan seipäistä. Vanha sananlasku sopii hyvin kuvaamaan hallituksen ja opposition välistä dialogia translaista eduskunnassa tänään. Marinin hallituksen ministerit eivät korvaansa lotkauttaneet opposition esittämille huolille ja tarkkanäköiselle kritiikille translain haittavaikutuksista muun muassa naisurheiluun.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa toi salissa esille, että monet transseksuaalitkaan eivät kannata hallituksen translakihanketta, joka tekee sukupuolimerkinnän vaihtamisen omalla ilmoituksella mahdolliseksi kenelle tahansa.
– Tapasin viime maanantaina transihmisen ruokakaupassa. Hänen viestinsä oli, että hän ei pidä ollenkaan tästä lakiuudistuksesta. Samaa viestiä on tullut monilta transihmisiltä, ja ongelmat ovat juuri niitä, mitä edustaja Meri tuossa ensimmäisessä puheenvuorossaan esitti, Elomaa sanoi.
Seuraavaksi Elomaalta, joka on entinen kilpaurheilija ja kehonrakentaja, kuultiin tarkka ja naseva vertauskuva translain haittavaikutuksista naisten kilpaurheiluun
– Varsinainen kysymykseni kuuluu ja tulee teille, hallitus, kilpaurheilusta naisten ja tyttöjen kohdalla. Miesurheilija voi tulla, vaihtaa sukupuolta ja osallistua samoihin kisoihin — se on valtava ongelma. Ja havainnollistan sitä: aikoinani Ms. Olympia ‑kilpailussa, jos vastakkain tulisi tullut Arnold Schwarzenegger, en olisi pärjännyt.
Hallitukselle moitteita välinpitämättömyydestä
Elomaan jälkeen Leena Meri toi jälleen esille, että translain valmistelu on edennyt hutiloimalla monesta syystä, esimerkiksi siksi, että lain vaikutusarvioinnit ovat osin joko erittäin puutteellisia tai ne ovat lähes kokonaan tekemättä.
Meri osoitti puheenvuoronsa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd).
– Ministeri Kiuru, kun tuo lainvalmistelu ei ole uskon asia. Asiantuntijakuulemisessa muun muassa meillä lakivaliokunnassa tuli esille se, että sukupuolen vaikutusarviot olivat puutteelliset erityisesti tyttöihin ja naisiin kohdistuen. En tiedä, oletteko tutustunut näihin lausuntoihin, kun puhutte tähän tyyliin.
– Olette itsekin esityksessä todennut, kuten lakivaliokunnankin käsittelyssä tuli esille, että tämä mahdollistaa väärinkäytökset. Ja näitä väärinkäytöksiä on ollut maailmalla, uskoitte tai ette. Niitä on siellä asiantuntijalausunnoissa. Norjassa on ollut ongelmia, että ei saa kyseenalaistaa, kun mies tulee naisten pukutilaan, ja vankiloissa on ollut seksuaalirikoksia, kun fyysinen mies tulee naisten osastolle. Ihan oikeasti, älkää nyt sanoko, että täällä pitäisi vain uskoa siihen, että ihmiset eivät käytä lakia väärin. Te ette korvaanne lotkauta heidän ihmisoikeuksilleen — siitähän tässä on kysymys, Meri sanoi.
Hän sivalsi lopuksi ministeriä välinpitämättömyydestä.
– Alkuperäisessä kysymyksessä kysyin, mitä te aiotte tehdä näille väärinkäytöksille, koska teidän puoluetoverinne ja koko hallitus, te ette aio tehdä tälle yhtään mitään. Te hehkutatte vain, että onpa hienoa.
Kiuru: Kaikenlaista väkeä voi vessaan livahtaa
Kiurun vastaus oli osoitus joko täydellisestä ylimielisyydestä tai sitten Kiuru harkitsemattomuuttaan sanoi ääneen juuri sen, mitä tosiasiassa ajatteli, eli hänelle sattui niin sanottu freudilainen lipsahdus.
– Arvoisa puhemies! Ensinnäkin pitää kyllä korjata, että minä en hehkuta täällä mitään. Minä suhtaudun asioihin niin suoraselkäisesti ja otan faktat faktoina. Tosiasia on se — en tiedä, oletteko te huomanneet — että ei suomalaisia yleisövessoja kyllä pysty valtioneuvosto eikä edes poliisi eikä moni muukaan instituutio aina valvomaan.
Perussuomalaisten ryhmästä kuului välihuuto: Lainsäädäntö pystyy!
Ministeri Kiuru jatkoi puhettaan suomalaisista julkisista käymälöistä:
– Sinne voi livahtaa kaikenlaista väkeä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sukupuolen vaihtaminen ilmoituksella naisurheilijat Arnold Schwarzenegger kilpaurheilu välinpitämättömyys lainvalmistelu lakivaliokunta Väärinkäytökset seksuaalirikokset Translaki Ritva ”Kike” Elomaa Leena Meri Krista Kiuru
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rantanen sivalsi kokoomusta eduskunnan translakikeskustelussa: ”Miten te voitte kannattaa tätä lakia?”

Peltokangas translaista: Sairasta ideologiahumppaa – ”Sukupuolen vaihtaminen omalla ilmoituksella ja ilman lääkärin lausuntoa ei ole mikään ihmisoikeus”

Perussuomalaiset translaista: Sukupuoli ei ole ilmoitusasia eikä mikään ihmisoikeussopimus vaadi sellaista oikeutta – hallituksen esitys sotii biologiaa vastaan

Mäenpää translaista: ”Täysin järjenvastainen esitys”

Koponen tyrmää translain: Tämä ei ole kenenkään etu – eikä paranna myöskään transihmisten asemaa

Vihervasemmisto teki sukupuolesta ilmoitusasian – kokoomuksen tuella

Julkisella rahalla seksuaalikasvatusta tarjoavan Sexpon pomoa syytetään raiskauksesta ja salakatselusta
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














