

LEHTIKUVA
Koskenkylä: Ydinvoimasta ja Nord Stream 2:sta luopuva Saksa on ajautumassa energiakriisiin
VTT Heikki Koskenkylä arvioi Saksan energiavalintojen seurauksia Ukrainan sodan eskaloituessa. Ydinvoimasta luopuminen voi käydä maalle erittäin kalliiksi.
Saksan hallitus on keskeyttänyt Nord Stream 2 maakaasuputken käyttöönoton valmistelun. Tämän seurauksena Saksan energiatilanne pahenee olennaisesti, koska tänä vuonna suljetaan viimeiset vielä käytössä olevat ydinvoimalat. Saksa on ajautumassa vakavaan energiakriisiin ja energian hinnan ennustetaan nousevan huomattavasti. Sähkön hinta on jo nyt EU:n korkein. Inflaatio kiihtyy edelleen, mikä on Saksassa suuri ongelma.
Nord Stream 2 maakaasuputken käyttöönoton keskeyttämisestä vastaa talousministeriö, jossa ministerinä on vihreiden Robert Habeck. Kyse on maakaasun käyttöönoton lupaprosessin pysäyttämisestä. Vihreät ovat koko ajan vastustaneet uuden maakaasuputken käyttöönottoa. Putket, joita on kaksi, kulkevat Itämeren alla. Saksaan on tuotu jo pitkään Venäjältä maakaasua Ukrainan läpi kulkevissa putkissa.
Angela Merkelin hallitus päätti vuonna 2011 lopettaa ydinvoiman käytön Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Merkel runnoi päätöksen läpi. Ainoastaan vihreät kannattivat alun perin päätöstä.
Saksan energiahuolto on voimakkaasti riippuvainen maakaasun tuonnista Venäjältä. Viime vuonna Saksa toi 55 prosenttia käyttämästään maakaasusta Venäjältä, 30 prosenttia Norjasta ja 13 prosenttia Hollannista. Viimeiset kolme käytössä olevaa ydinvoimalaa suljetaan tänä vuonna. Liittokansleri Angela Merkelin hallitus päätti vuonna 2011 lopettaa ydinvoiman käytön Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen. Merkel runnoi päätöksen läpi. Ainoastaan vihreät kannattivat alun perin päätöstä. Saksan energia-ala varoitti päätöksen seurauksista jo tuolloin.
Saksan uuden hallituksen ohjelman mukaan kivihiilen käytöstä luovutaan jo vuoteen 2030 mennessä. Vihreiden mukaan päätös on sitova. Kahden muun hallituspuolueen SPD ja FDP mukaan päätös on ehdollinen. Niiden mukaan energiahuolto ei saa vaarantua, jolloin kivihiilestä luopumista voitaisiin lykätä. Vihreät haluaisivat lisätä valtavasti tuulivoiman käyttöä. Jo nyt tuulivoimalla tuotetaan viidennes Saksan sähkön kulutuksesta. Tuulivoiman lisärakentaminen on kuitenkin vähentynyt. Kansalaiset vastustavat tuulivoiman lisärakentamista. Voimaloita ei haluta lähelle asuinalueita. Uusista voimaloista on tehty valituksia kaikilla hallinnon tasoilla – liittovaltion, osavaltioiden ja kuntien tasoilla.
Maakaasun tuonnissa Venäjältä ei nähty mitään riskejä.
Saksassa on nyt alettu suunnitella nestekaasun tuonnin lisäämistä Yhdysvalloista. Tätäkin vihreät vastustavat. Talousministeri Robert Habeck onkin vaikeassa tilanteessa. Hänen ministeriötä syytetään aivan liian myönteisestä asenteesta maakaasun tuontiin Venäjältä. Suuren koalition, CDU/CSU ja SPD, hallituksessa vuonna 2020 talousministeriössä suunniteltiin huomattavaa maakaasun tuonnin lisäämistä Venäjältä, koska ydinvoiman käytön loppuminen alkoi lähestyä. Tuolloin uskottiin, että Nord Stream 2 maakaasuputket saadaan nopeasti käyttöön. Maakaasun tuonnissa Venäjältä ei nähty mitään riskejä.
Saksan kuuluisa energiakäännös eli Energiewende on suurissa ongelmissa. Jos maakaasun tuonti Venäjältä loppuu tai vähenee merkittävästi, ajautuu Saksan energiatalous vakavaan kriisiin. Energian hinta nousisi edelleen. Inflaatio voisi kiihtyä jopa yli viiden prosentin tasolle. Päätös ydinvoiman käytön lopettamisesta oli Merkelin pitkän liittokaslerikauden pahin virhe. Tätä virhettä Merkel ei ole koskaan myöntänyt. Jos maakaasun tuonti Venäjältä vaikeutuu, Saksassa joudutaan siirtämään kivihiilen käytön lopettamista pitkälle vuoden 2030 jälkeen. Tällöin Saksaan saattaa iskeä vakava hallituskriisi ja vihreät luultavasti lähtevät hallituksesta. Ehkä silloin palataan jälleen suureen koalitioon täydennettynä vapailla demokraateilla FDP:llä. Hallitus kokoonpanolla CDU/CSU, SPD ja FDP joutuu sitten rakentamaan uuden linjan Saksan energiapolitiikalle.
HEIKKI KOSKENKYLÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranne: Pienydinvoima otettava Suomessa käyttöön mahdollisimman nopealla aikataululla

Saksan demarit perustivat “ilmastosäätiön” kiertääkseen pakotteet Nord Stream -kaasuputkea kohtaan

Perustuslakituomioistuin: Merkel rikkoi AfD:n poliittisia oikeuksia

Koskenkylä muistuttaa: Talousnobelisti näytti vihreää valoa hallituksen linjauksille

Koskenkylä: Suomen työmarkkinoiden toiminnan tehokkuus on heikentynyt jo pitkään, hallitus pyrkii kääntämään suunnan
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".