

MATTI MATIKAINEN
Lehto: Suomi ei saa olla eläkeasioissa Pohjolan Japani
KOLUMNI Ennen puhuttiin, että Suomi olisi Pohjolan Japani. Toivon todella, ettei tulevaisuudessa näin ole. Nykyisin Japanin eläkeläiset tekevät etenevässä määrin rikoksia, että pääsisivät vankilaan ja syy siihen on yksinäisyys ja köyhyys.
Tilastojen mukaan Japanissa yli 21 prosenttia vangeista on yli 65 vuotta täyttäneitä ja rikoksien uusimisprosentti on kaksinkertainen verrattuna nuoriin rikollisiin. Tosin yli 65-vuotiaiden rikokset ovat pieniä, mutta niistäkin annetaan huomattavasti Suomen tasoa pidempiä tuomioita.
Miksi sitten Japanissa eläkeläiset tekevät etenevässä määrin rikoksia? Syynä on usein yksinäisyys ja etenkin köyhyys. Vankilassa on lämmintä, tarpeeksi ruokaa ja ilmainen sairaanhoito.
Meidän on pidettävä huolta siitä, ettei meille käy samoin tulevaisuudessa. Meillä on suuri joukko eläkeläisiä, jotka kitkuttelevat pienen eläkkeen turvin ja huoli huomisesta on läsnä päivittäin. Moni on tehnyt pitkän ja raskaan työuran, mutta silti eläke on voinut jäädä pieneksi ja toimeentulo on haastavaa. On lääkekuluja, lääkärilaskuja ja muutenkin eläminen kallistuu koko ajan.
En halua Suomen ajautuvan Japanin tielle ja siksi asioille pitää tehdä pikaisesti jotain. Ensinnäkin taitettu indeksi pitää ensi vaalikaudella muuttaa vähintään puoliväli-indeksiksi ensimmäisen tuhannen euron osalta. Tämä kohottaisi etenkin pientä työeläkettä saavien ostovoimaa. Samalla eläkkeensaajien verotus pitää alemmissa tuloluokissa laskea vähintään samalle tasolle työtuloverotuksen kanssa.
Tiedän kyllä. Helpommin sanottu kuin tehty. Sillä vastustusta tulee jatkossakin taitetun indeksin muuttamiseksi. Onhan työeläkevarantoja vartioivien eläkeyhtiöiden hallitukset työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen hallussa. Näistä palkansaajajärjestöillä vahva enemmistö, minkä mahdollistaa ja varmistaa laki.
Suomennettuna siis demarit hallitsevat meidän eläkevarantoja ja samaisen puolueen johdolla synnytettiin 90-luvulla nykyinen taitettu indeksi. Lipposen demarit löivät tahtia ja kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp olivat myötämielisiä, kun nämä viisi puoluetta päättivät aloittaa eläkeläisten kurittamisen. Eläkekattoakaan ei ole asetettu suurille eläkkeille, vaikka se on yleisesti käytössä eri Euroopan maissa.
Työnantaja ja työntekijä kustantavat kumpikin osan työeläkemaksusta ja maksu on sidoksissa työntekijän palkkaan. Ilman poikkeamia eläkettä kertyy 1,5 % vuosiansiosta. Mitä pienempi palkka, sitä vähemmän työnantaja ja työntekijä maksavat euromääräisesti työeläkemaksua ja sitä pienempi eläke tulevaisuudessa.
Mutta mitä jos pienimmistä palkoista työnantaja joutuisikin maksamaan suurempaa työeläkemaksua, mikä kerryttäisi suuremman eläkekertymän kuin 1,5 %? Vaikka 1,7 %. Näin pienituloiselle kertyisi suurempi eläke, kuin nykymallilla. Ja jos työnantaja ei haluaisi maksaa korotettua työeläkemaksua, niin hän voisi nostaa työntekijän palkkaa, milloin korotettu palkka kerryttäisi tuolla 1,5 %:n eläkekertymällä suurempaa eläkettä kuin aikaisempi alempi palkka.
Näin saisimme myös pienituloisille tulevaisuudessa kohtuullisen eläkkeen, millä tulisi toimeen myös normaalissa arjessa. Suomalainen kun ei voi hakea turvapaikkaa Suomesta, jolloin lämmin ja mieluinen ateria katettaan pöytään monta kertaa päivässä. Asumisen ja terveydenhoidon ollessa ilmaista, eikä lääkäriinkään tarvitse jonottaa useita viikkoja.
Rami Lehto
kansanedustaja (ps.)
työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Pienituloisten eläkeläisten ahdinko syvenee

Halla-aho pitää Antti Rinteen (sd.) lupausta nigerialaishuijauksena: ”Demarit eivät tule korottamaan kenenkään eläkkeitä”

Perussuomalaiset: Vanhempamme ja isovanhempamme on jätetty heitteille

Reijonen: Miten hallitus aikoo helpottaa eläkeläisten asemaa?
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















