Artikkeli kuva

Lucia-traditio uusiksi Ruotsissa: Valon tuojan juhlassa neitona nyt sekä tyttö että poika

13.12.2017 |18:12

Tasa-arvoista ja oikeudenmukaista sen olla pitää! Näin ajatellaan Helsingborgissa myös Lucia-päivän vietosta. Niinpä Tågaborgin koulussa Luciaksi valittiin sekä tyttö että poika.

Lucia-päivän vietolla on taustansa sekä kansantaruissa että historiallisissa faktoissa. Perinteisesti Lucia on mielletty vaaleaksi, säihkyvähiuksiseksi neidoksi. Tågaborgin koulussa perinteitä on Expressen-lehden mukaan päätetty tulkita uudella tavalla.

– Olemme moderni koulu, jossa kaikki ovat samanarvoisia. Tähän yhteyteen kahden Lucian malli sopii mainiosti, toteaa rehtori Maria Wikström.

– Aloitimme uuden tradition kolme vuotta sitten ja nyt halukkaat ysiluokkalaiset voivat asettua ehdolle. Luciat valitaan sitten arvalla, hän selventää.

Koulussa on 500 oppilasta ja sadat lapset osallistuvat myös Lucia-kulkueeseen. Rehtorin mielestä perinteiset roolit voidaan murtaa, eikä sukupuolella tai kansalaisuudella ole tässä yhteydessä merkitystä.

Uudet perinteet on otettu hyvin vastaan. Rehtorin mukaan tätä mieltä ovat sekä oppilaat, että heidän huoltajansa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää