
Luottoluokitusyhtiö Fitch ilmoitti euroalueen japanisaatiovaarasta
Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings kertoi euroalueen olevan vaarassa joutua niin sanottuun japanisaatioon. Japanisaatio tarkoittaa korkean velan ja alhaisen inflaation yhdistelmää. Aiheesta uutisoi talouslehti Financial Times.
Japanisaatio on hankala yhdistelmä, sillä alhainen inflaatio on usein oire heikosta talouskasvusta ja se vaikeuttaa velkavuorten sulattelua. Pahimmat ongelmamaat ovat yhtiön mukaan Kreikka, Portugali ja Italia. Japanisaatio on saanut nimensä Japanin 1990-luvun talousvaikeuksista. Se on pitkäkestoinen vaiva, sillä maa ei ole vieläkään onnistunut selättämään ongelmaa.
Valtiolainakorot pohjilla
Euromaiden valtionvelkakirjat sukelsivat ennätyksellisen alas viime kesänä. Alhainen korkotaso heijastaa hidasta inflaatiota ja talouskasvua. Korot ovat syksyn aikana hieman kohonneet, mutta ne ovat edelleen negatiivisia monissa euromaissa. Sijoittajat eivät usko euroalueen inflaation piristyvän pitkiin aikoihin.
Fitchin mukaan EKP:lla on vaikeuksia päättää arvopaperien osto-ohjelmaa. EKP piti pienen tauon elvytystoimissa, mutta on palannut ostoihin.
Finanssi- ja eurokriisiä edelsi arvopaperien hintakupla, ja kriisien jälkeen euroalueen pankit ovat jääneet heikolle tolalle. Mikäli euroalue vaipuisi suoranaiseen deflaatioon, olisi vaikutukset hyvin vakavia Fitchin mukaan. Deflaatiossa velan reaalinen määrä kasvaa.
Mikäli euroalue alkaisi kärsiä täysimittaisesta japanisaatiosta, olisi EKP:lla vaikeaa vastata tähän edes Japanin tavoin. Fitch arvelee, ettei euroalue voisi poliittisesta arkaluontoisuudesta johtuen toteuttaa Japanin keskuspankin tekemiä suuria arvopaperiostoja.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin keskuspankki luopumassa negatiivisista koroista talouskasvun hyytyessäkin – paukkujen arvellaan loppuneen

Italiassa hallitus horjuu – kannatuskipuilua ennen tärkeitä aluevaaleja, riitaa EVM-muutoksesta

EKP:n vihreä rahapolitiikka törmää realiteetin muuriin

Suomen talous supistui loppuvuonna – euroalueen talouskasvu lähes pysähtyi
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













