
Ruotsin keskuspankki luopumassa negatiivisista koroista talouskasvun hyytyessäkin – paukkujen arvellaan loppuneen
Ruotsin keskuspankin arvellaan nostavan korkotasonsa nollaan hieman ennen joulua, talouslehti Financial Times uutisoi. Jotkut ekonomistit ihmettelevät ajoitusta, sillä talouskasvu on alkanut hoiperrella. Raadollisempi syy voi olla se, että rahapoliittisella kevennykselläkin on rajansa.
Monet muut keskuspankit ovat keventämässä rahapolitiikkaansa talouskasvuhuolien edessä. Yhdysvallat ja euroalue ovat laskeneet korkotasoaan. Euroopan keskuspankki on painanut korkotasonsa yhä syvemmälle pakkaselle.
Sivuvaikutukset huolettavat
Negatiiviset korot ovat synnyttäneet haitallisia sivuoireita. Se on ruokkinut riskinottohalukkuutta, heikentänyt pankkien tuloksentekomahdollisuuksia, syöneet eläkevakuutusyhtiöiden kannattavuutta ja raipanneet säästäjiä.
Ruotsalaisilla kotitalouksilla on eurooppalaisen mittapuun mukaan velkaa rutkasti. Velkaa on nyt 180 prosenttia kotitalouksien vuosituloista. Määrä on kasvanut 20 vuoden aikana rajusti: tuolloin kotitalouksien velkaisuusaste oli 120 prosenttia vuosituloista.
Asuntomarkkinoilla riskiä
EKP pitää ruotsalaisten asuntomarkkinoiden hintatasoa yhtenä riskitekijänä. Ruotsin keskuspankin mukaan matala korkotaso on pitkittyessään nostamassa haittoja esiin.
Ekonomistit arvelevat, että Ruotsin keskuspankki heittää pyyhkeen kehään. Keskuspankki myöntää, että rahapolitiikallakin on rajansa. Ruotsin keskuspankin taseessa on jo lähes puolet Ruotsin valtionvelkakirjoista.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reuters haastatteli ekonomisteja: EKP:n elvytys ei auta, mutta uusi johtaja Lagarde jatkaa Draghin perintöä

EKP:n uusi pääjohtaja Lagarde haluaisi vähentää euroalueen vientiriippuvuutta

Keskuspankkiirit eri mieltä vihreän teknologian suosimisesta

Luottoluokitusyhtiö Fitch ilmoitti euroalueen japanisaatiovaarasta

Ruotsin keskuspankki huolestui negatiivisista koroista – EKP uskoo voivansa ajaa korot vieläkin syvemmälle
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Turussa PS-valtuutetun Pride-aloite haluttiin poistaa – uhattiin rangaistuksella
Turun kaupunginvaltuutettu Riku-Mikael Leppänen jätti viime elokuussa aloitteen, jossa hän esitti kaupungin luopuvan kaikesta Pride-toiminnasta. Aloite haluttiin poistaa käsittelystä, ja Leppäselle vaadittiin asiasta rangaistusta.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Britanniassa velloo maahanmuuttajataustaisten tekijöiden raiskausepidemia – Purra moittii päättäjien anteeksiantamatonta hyssyttelyä
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi Britannian laajaa tyttöjen järjestelmällistä hyväksikäyttöskandaalia. Purran mukaan viranomaisten pitkään jatkunut hiljaisuus johtui tekijöiden maahanmuuttajataustasta - ja samanlainen pelko leimaa myös suomalaista keskustelua.

SDP rakentaa arabiankielisestä väestöstä tulevaisuuden äänestäjäkuntaa – kampanjointi eduskuntavaaleissa alkoi jo
Helsingin SDP nimesi ensimmäiset ehdokkaansa kevään 2027 eduskuntavaaleihin ja kertoo valinnoistaan arabiaksi sosiaalisessa mediassa. Täysin uudesta peliliikkeestä ei ole kyse, sillä demarit kosiskelivat arabiankielisiä äänestäjiä jo kunta- ja aluevaaleissa 2025.

Perustuslakivaliokunta: Yhdenvertaisuusvaltuutettu ylittää toimivaltansa – PS-kansanedustajat vaativat pysymistä omalla tontilla
Perustuslakivaliokunta on antanut poikkeuksellisen tiukan lausunnon yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnasta. Valiokunnan mukaan valtuutettu on asettunut käytännössä eduskunnan valvojaksi ja kyseenalaistanut perustuslakivaliokunnan itsensä tekemiä perustuslaillisia ratkaisuja. Perussuomalaiset kansanedustajat vaativat valtuutetun pitäytymistä toimivaltansa rajoissa.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.
Uusimmat

Seppänen: Miljardin euron paketti syntyvyyden nostamiseksi

Vieraan vallan agentit kuriin – pakolaisvakoilusta tulossa rikos
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











