Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Mäntylä: SDP:llä ei mainintaakaan lapsista, vanhuksista tai omaishoitajista

07.10.2015 |16:14

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) ihmetteli SDP:n vastaesityksiä kuunneltuaan, kuinka niistä puuttuvat täysin hallituksen sosiaalipoliittiset toimet.

– Ei mainintaa lapsista, ei vanhuksista tai omaishoitajista – eli juuri heistä, joihin me olemme valmiit investoimaan, Mäntylä moitti.

– Me panostamme 130 miljoonaa euroa nimenomaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.

Mäntylä oikoi
kotouttamispuheita

Mäntylä oikoi seuraavaksi opposition puheita kotouttamisen kuluista ja keinoista.

– Kyllä, sen eteen me teemme koko ajan töitä TEM:ssä ja STM:ssä. Ministeriöissä tehdään vahvasti töitä sen eteen, että me luomme Suomeen sellaisen kotouttamisen mallin, joka on aidosti tehokas. Meillä on ollut kotouttaminen, joka on johtanut siihen, että meillä on maahanmuuttajaryhmiä, joiden työllistymisprosentit ovat todella surkeat. Sitäkö me sitten haluamme jatkossa? Mäntylä kysyi.

– Miksikö tehdään maahanmuuton kustannusten selvitys? Juuri sen takia, että me tiedämme, mihin niitä rahoja käytetään. Ei voi olla niin, että laitamme rahaa jollekin momentille, mutta emme tiedä, mitä sillä rahalla tehdään.

Perustuslaillisuus ja
talouden kantokyky

Mäntylä vastasi myös opposition syytöksiin eräiden hankkeiden perustuslainmukaisuudesta.

– Ihmettelen, kuinka voidaan sanoa tietämättä edes, millaisia hankkeita olemme tuomassa, että ne ovat perustuslain vastaisia. Täytyy ymmärtää realiteetit, joissa me toimimme: mikä on talouden kantokyky ja mihin meillä on mahdollisuuksia.

– Tämä tilanne haastaa koko meidän sosiaaliturvajärjestelmän aivan uudella tavalla ja meillä täytyy olla siihen valmiuksia myös varautua, Mäntylä painotti.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää