

Matti Matikainen
Metsäteollisuuden ilmoitus herättää huolta – Putkonen: ”Maltti on tarpeen, nyt kyse ennen kaikkea keskinäisen luottamuksen puutteesta”
Metsäteollisuus ry ilmoitti tänään irtautuvansa työehtosopimustoiminnasta. Työmarkkinoihin syvällisesti vaikuttava ilmoitus on otettu huolestuneena vastaan. Perussuomalaisten Matti Putkonen kuvaa ilmoitusta rajuksi. Hän kehottaa osapuolia yhteisen pöydän ääreen.
– Tämä on raju veto. Aikomuksena on siirtää palkkaneuvottelut kokonaan yrityksiin. Työntekijät ovat hämillään. Ei ole vielä selvää, miten asia heijastuu työrauhaan, Putkonen summaa.
– Olennaisinta olisi se, että osapuolet kokoontuisivat pyöreän pöydän ääreen katsomaan, miten nykyistä sopimusjärjestelmää voitaisiin kehittää paikallisen sopimisen kautta, rikkomatta kuitenkaan yleissitovuutta. Tällä tavoin voitaisiin tehdä ratkaisuja, jotka huomioisivat eri tuotantoyksiköiden paikalliset tarpeet.
Hallituksen toiminta on Putkosen mukaan olennaisesti vaikuttanut tilanteen heikkenemiseen.
– Pahinta on se, että Sanna Marinin (sdp.) ja Annika Saarikon (kesk.) toimilla on heikennetty metsäteollisuuden kilpailukykyä rajusti. Logistiset kustannukset nousevat rajusti bensan ja dieselin hinnankorotusten takia.
– Marinin hallitus voisi syyttelyn sijaan aukaista pattitilannetta luopumalla fossiilisten polttoaineiden korotuksista ja siirtämällä hiilineutraaliustavoitteita esimerkiksi linjaan Ruotsin kanssa. Ruotsin tavoitteet ovat kymmenen vuotta Suomen tavoitteita myöhempänä.
Putkonen peräänkuuluttaa työmarkkinaosapuolia jatkamaan sopimisen tiellä. Muussa tapauksessa voi seurauksena olla syndikalismin kasvua, joka tulisi heijastumaan myös muuhun ay-toimintaan. Tämä tarkoittaisi lakkoaaltoja ja pahimmillaan ranskalaistyyppistä radikaalia ja suoraa toimintaa.
– Nyt on kyse ennen kaikkea keskinäisen luottamuksen puutteesta. Tarvittaisiin keskinäistä keskustelua yhteisen pöydän ääressä. Nyt toivottaisiin malttia. Ettei kaivauduttaisi poteroihin, vaan lähdettäisiin uudistamaan sopimuksia yhdessä sopien, ei yksipuolisesti sanellen.
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Metsätalous ja metsien hoito pidettävä kansallisissa käsissä
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.















