

Mikko Paunio Työmiehen tuumaustunnilla 12.11.2019 . Kuva Matti Matikainen.
Viikon 51/2019 luetuin
Mikko Paunion uutuuskirja paljastaa vihreän aatteen kyseenalaiset juuret ja surkeat saavutukset
Hourulan väen ilmastovallankumous on lääketieteen tohtori Mikko Paunion kolmas vihreää liikettä murskaavan kriittisesti käsittelevä kirja. Paunio ei sorru kritiikissään ilmastonmuutoksen kieltämiseen, vaan osoittaa, ettei vihreä politiikka suojele luontoa, tiedetoimittaja Marko Hamilo arvioi.
Epidemiologian dosentti, sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluva Mikko Paunio aloitti vihreiden moukaroinnin jo 1991 teoksellaan Vihreä valhe. Päivitysversiossa Vihreä valhe – Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (2015) Paunio jatkoi liikkeen rajua arvostelua.
Vihreän aatteen valheellisuus on nyt ajankohtaisempi teema kuin koskaan aiemmin. Aiemmista Paunion lyttäyksistä jäi minulle hieman ristiriitainen vaikutelma – Saksan vihreiden perustajissa on ollut entisiä natseja, mutta mitä se kertoo nykyvihreistä? Vihreiden ideologia on nähdäkseni kuitenkin ennen kaikkea uusvasemmistolainen, ”kulttuurimarxilainen”.
Uusimmassa kirjassaan Hourulan väen ilmastovallankumous (Katso Työmiehen tuumaustunti) Paunio kuvaa vihreän ajattelun juuria tasapainoisemmin: toki natsitkin mainitaan mutta ennen kaikkea natseja ja alkuvihreitä yhdistänyt viehtymys steinerilaisuuteen eli antroposofisen mystiikkaan, ”paluu luontoon” -ajattelu ja sen kirjallinen klassikko, David Thoreaun ”Elämää metsässä” sekä tietysti skenaarioissaan luonnonvarojen ehtymisestä pahasti pieleen mennyt Rooman klubi.
Myös Tarja Halonen on ajanut vihreää agendaa
Pauniolle vihreys tarkoittaa tiettyä ajattelutapaa ennemminkin kuin tiettyä puoluetta. Ansionsa mukaan saa myös Paunion puoluetoveri Tarja Halonen, joka on osallistunut laajalti radikaaliin ympäristöaktivismiin ja tehnyt poliittista yhteistyötä esoteerikkojen kanssa miltei koko uransa ajan. Paunio muistuttaa, että Halonen osallistui hiljan Suomen Itsenäisyyden Juhlarahaston SITRA:n järjestämään Rooman Klubin 50-vuotisjuhlaseminaariin.
Tarja Halosen koko poliittinen ura ilmentää hänen sitoutumistaan uusvasemmistolaiseen identiteetti-ideologiaan, Paunio kirjoittaa.
– Tie alkuvaiheen SETA:n puheenjohtajuudesta 2000-luvun ilmasto- ja ympäristöaktivismiin ja englantilaisten äärikonservatiivisten aristokraattitaustaisten luonnonsuojelijoiden takuunaiseksi ja Thomas Malthusin ajatusten soihdunkantajaksi ilmentää tätä vankkaa sitoutumista Frankfurtin koulukunnan ajatuksiin.
Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on usein vallitsevan ilmastopolitiikan kyseenalaistajien hampaissa, eikä Paunion kirja tee poikkeusta. Mutta sen sijaan, että Paunio alkaisi vänkäämään ilmaston herkkyydestä hiilidioksidille eli kyseenalaistamaan ihmisen vaikutuksen ilmastoon, hän kohdistaa kritiikkinsä kiistattomiin väärinkäytöksiin. Tämänkin tapauksen taustalta löytyy entinen presidentti Tarja Halonen.
Ilmastopaneelin johdossa oli seksihurjasteleva huuhaa-guru
Rautatieinsinööri Rajendra Pachauri johti YK:n ilmastopaneelia vuodesta 2002 vuoteen 2015. Hänen kaudellaan ilmastopaneeli politisoitui ennen näkemättömällä tavalla ja IPCC:n raportit alkoivat enenevästi varoittamaan maailmanlopusta, Paunio väittää.
Pachauri oli Paunion mukaan mestari keräämään rahaa TERI-instituutilleen ja Suomenkin ulkoministeriö lahjoitti instituutille miljoona euroa.
– Pachauri kävi useaan otteeseen Suomessa. Pachauri on Itä-Suomen yliopiston kunniaprofessori. Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi Pachaurille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin vuonna 2010, jonka pääministeri Matti Vanhanen kävi myöhemmin virallisella Intian matkallaan hänelle luovuttamassa, Paunio toteaa.
Pachaurin kohtalona oli maallisen kunnian menettäminen, koska hän ei voinut pitää näppejään erossa nuoresta naisalaisestaan, Paunio kirjoittaa.
– Hän joutui eroamaan seksiskandaalin vuoksi ja erokirjeessään YK:n pääsihteerille Ban Ki Moonille hän paljasti esoteeriset huuhaauskomukset.
Pachauri kirjoitti poskettoman itsekehu- ja seksikirjan nimeltään ”Paluu Almoraan”. Tämä joudutti hänen alamäkeään, koska kirja on niin hölmö, Paunio selittää.
– Kirjan loppupuolella Pachaurin Alter Ego Sanjay Nath ja hänen opetuslapsensa pistävät jylhissä Huippuvuorten maisemissa tinahatut päähän ja alkavat mitata Jumalan läheisyyttä sähkömagnetismiin pohjautuvilla digimittareilla.
Se, että ilmastopaneelin yksi pitkäaikaisista johtajista on ollut huuhaa-guru ja seksihurjastelija, ei tietenkään tarkoita sitä, että paneelin raportit olisivat ilman muuta virheellisiä. Ongelma onkin siinä, että tiede ja ilmastopolitiikka limittyvät toisiinsa ilmastopaneelissa. Pachaurin tapaus on vain yksi niistä Paunion esimerkeistä, jotka todistavat, että vihreän ilmastopoliittisen ajattelun taustalla ei ole tiede, vaan huuhaa.
Vihreä ympäristöpolitiikka tuhoaa luonnon
Vakuuttavinta näyttöä tästä on kirjan loppupuolella. Paunio ei yritä väittää, että ympäristönsuojelu olisi tarpeetonta. Sen sijaan hän antaa todisteiden vakuuttaa lukijan siitä, että vihreä politiikka on johtanut ympäristötuhoihin kerta toisensa jälkeen – ja tulee tekemään niin jatkossakin.
Globaalit ympäristöjärjestöt ovat muutaman vuosikymmenen aikana kehottaneet kehittyneitä maita omaksumaan kierrätys- ja biotalousidean. Tästä on ollut Paunion mukaan seurauksena se, että orangilla ei ole enää sademetsäänsä ja sen kotimetsästä on tullut kaatopaikka rikkaiden maiden ”kierrätys”-muoviroskalle.
Paunio muistuttaa siitä, että biopolttoainetuotantoon tai bioenergiaan tarvitaan valtavat alueet, koska vain murto-osa kasvien hyödyksi käyttämästä auringon energiasta sitoutuu energiapitoisiin suuriin molekyyleihin kuten sokeriin, selluloosaan tai palmuöljyyn.
YK:n ilmastopaneeli (IPCC) vaatii lokakuussa 2018 julkaistussa Puolentoista asteen erikoisraportissaan maailmaa tukeutumaan bioenergiaan laajamittaisesti, jotta lämpeneminen voidaan rajoittaa 1,5 asteeseen.
Paunio huomauttaa, että raportti tarkkaan luettuna myöntää itse, että tällainen politiikka aiheuttaisi valtavia nälänhätiä, kasvien ja eläimistön laajamittaista tuhoa ja maapallon vesivarojen tuhoutumista.
Muovijäte päätyy valtameriin, kun sitä ei saa polttaa kaukolämmöksi
Kaikki tietävät valtamerin muovijätepyörteen ja ymmärtävät, että se on kipeä ympäristöongelma. Mutta harva tietää, että seon on aiheuttanut EU – ei se suomalaiskuluttaja, joka ostaa ruokakaupasta muovikassin.
Kierrätysideologian mukaan muovi pitäisi hyödyntää uudelleen materiaalina eikä polttaa energiaksi. Paunio on kirjoittanut muovihysteriasta aiemmin Suomen Perustan Ympäristörealistin käsikirjassa.
Eurooppa ei pysty käsittelemään kaikkea muovijätettä, kun sitä ei voi polttaa. Kiinaan vietiin rikkaista maista yhteensä 106 miljoonaa tonnia muoviroskaa, josta aiheutui mittavat ympäristötuhot ja terveyshaitat, Paunio mustuttaa.
Euroopan Unioni vaatii, että mahdoton yhdyskuntajätteen muovin kierrättäminen tehdään mahdolliseksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi – maksoi mitä maksoi – vaikka siinä kuluu valtavat määrät vettä ja energiaa ja vaikka siitä aiheutuu massiiviset mikromuovipäästöt ympäristöön.
– Vantaan Energian tapaisilla polttolaitoksilla muoviongelmasta päästään eroon pienellä rahalla ja ilmastovaikutuksetkin ovat ylivertaiset verrattuna muovin kierrättämiseen, koska roskan polttamisella voidaan helposti korvata kivihiiltä energian tuotannossa.
Ydinvoima ei kelpaa vihreille
Muovin kierrätyksen ympäristöongelmat eivät Paunion mukaan ole poikkeus vihreiden politiikkojen aiheuttamista ongelmista.
– Kaikki mihin ekologian nimissä meidän pitää syytää veronmaksajan rahaa, on ympäristölle haitallista. Erityisesti vihreät vaihtoehtoiset tavat (aurinko, biomassa, tuuli) tuottaa energiaa – pääasiassa johtuen tarvittavista valtavista maa-aloista – ovat ympäristölle erityisen tuhoisia monin tavoin. Ne aiheuttavat erityisesti haittaa maapallon biodiversiteetille, Paunio kirjoittaa.
Hourulan väen ilmastovallankumous käy läpi myös median vääristelyt koskien niin Perussuomalaisten väitteitä tuulöivoiman haitoista lepakoille kuin Kalifornian metsäpalojen syistä. Myös ilmastopyhimykseksi nostettu Greta Thunberg saa kirjassa ansionsa mukaan.
– Molemmin puolin Atlanttia nuoret vihaiset naiset vaativat yhteiskuntien täydellistä alasajoa. Alexandrian Ocasio-Cortez tai tuttavallisemmin vain AOC ja saparopäinen Greta Thunberg villitsevät ja pelottelevat nuoria ennen näkemättömällä tavalla. AOC on tuonut 2019 alussa keskusteluun Green New Dealin, jossa kielletään kaikki ja tilalle tuodaan valtavalla valtion panostuksella tuuli- ja aurinkovoimaan perustuvat utopistinen energiainfrastruktuuri. Kaikki kielletään matkustuksesta ja lihan syönnistä lähtien.
Luonnollisesti Paunio myös ihmettelee, miksi ilmastopaniikista pahimmin kärsivät aktiivit vastustavat ainoaa suuren mittakaavan keinoa tuottaa saasteetonta energiaa – ydinvoimaa.
Amazonin metsäpaloista tehtiin identiteettipolitiikkaa
Uusimpana houreena kirjaan ehtivät mukaan Amazonin sademetsien palot. Media ja poliitikot huusivat kilpaa kummallisia väitteitä, kuten että ihminen tuhoamalla Brasilian sademetsät tuhoaa myös maapallon keuhkot, koska Amazonin sademetsät tuottavat 20 % maapallon hapesta. Oikea luku on nolla prosenttia (Amazon käyttää sen hapen minkä tuottaakin).
Paunion mukaan syylliseksi Amazonin sademetsien tulikaustiin leimattiin identiteettipolitiikan pahissääntöjen mukaisesti Brasilian uusi oikeistolainen presidentti Jair Bolsonaro, joka on vastustanut maailmanyhteistön puuttumista Brasilian metsä- ja luonnonvarapolitiikkaan.
– Tämä oli yksi hänen kampanjakärkiään. Hän on myös uhannut, että Brasilia jättää Pariisin ilmastosopimuksen. Tämä lienee tärkein syy taustalla, kun kansainvälinen ja meillä kotoinen V-media tarttui innokkaasti amazonkaustiin.
Suomalaiset poliitikotkin lähtivät laukalle ja alkoivat tarinoida maailman keuhkoista. Sen jälkeen selvisi, että kyseessä ei ollut Amazonin sademetsissä raivoavat metsäpalot, vaan kyse oli pääasiassa siitä, että Brasilian köyhät maanviljelijät kulottivat jo raivattuja peltojaan samaan tapaan kuin suomalaiset vielä 100 vuotta sitten kulottivat omia peltojaan.
Paunion mukaan suomalaisten poliitikkojen tulisi ymmärtää, että EU:n puheenjohtajamaan ominaisuudessa annetut korkean tason lausunnot kääntyvät helposti meitä vastaan, koska samat globalistiset ympäristöjärjestöjen masinoimat voimat ovat käyneet vuosikymmeniä metsäsotaa myös Suomea vastaan.
– Näin puheet Brasilian suvereniteetin loukkaamisen välttämättömyydestä ovat vaarallisia meille suomalaisille, Paunio toteaa.
Hourulan väen ilmastovallankumous on asiallisesti argumentoitu kirja siitä, miksi ympäristöpolitiikka on liian vakava asia jätettäväksi vihreille. Se on myös hauska – Paunion aiemmat vihreitä moukaroineet kirjat ovat olleet vihaisia, mutta tämä on ennemminkin pirullinen ja irrotteleva. Satiirityyliä vahvistavat myös kuvittaja Mika Rantasen oivalliset pilakuvat.
Osta Hourulan väki joululahjaksi!
Hourulan väen ilmastovallankumous on oiva joululahja jokaiselle, jota vihreä ympäristöpolitiikka tympii (samaan pakettiin kannattaa laittaa Suomen Perustan Ympäristörealistin käsikirja). Ja ehkä vielä parempi sille teini-ikäiselle sukulaistytölle, joka on hurahtanut Pyhän Gretan lietsomaan ilmastopaniikkiin.
Marko Hamilo
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Mika Rantanen Jair Bolsonaro Alexandria Ocasio-Cortez Rajendra Pachauri David Thoreau Thomas Malthus Amazon Ilmastopaniikki Greta Thunberg IPCC Biopolttoaineet Mikko Paunio Natsit Tarja Halonen Bioenergia Marko Hamilo ilmastopolitiikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suhteellisuudentajua ilmastopolitiikkaan – Halla-aho: ”Punavihreän hallituksen suuruudenhullut kansalliset tavoitteet ovat epäoikeudenmukaisia ja ilmaston kannalta merkityksettömiä”

Oppositio yhteisrintamassa – ruotsidemokraattien ehdotus Ringhalsin ydinvoimalan käynnistämisestä kaatui silti yhdellä äänellä

Ruotsi sulkee ydinvoimaloita sähköpulasta huolimatta – ruotsidemokraatit arvostelevat ankarasti punavihreän hallituksen energiapolitiikkaa

Yle vitsaili räjähtävillä lepakoilla, vaikka kyseessä on tosiasia – Saksassa tuulivoimalat tappavat yli 200 000 lepakkoa vuosittain
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".