Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Mölsä: Ulkoilmamuseo

15.09.2014 |09:30

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila sanoi sen ensimmäisenä ääneen. ”Suomi alkaa muistuttaa ulkoilmamuseota, jota meillä ei ole varaa ylläpitää.”

Elokuun budjettiriihi oli suurta teatteria, johon haettiin draamaa näpertelemällä nimellisillä veronkevennyksillä. Tosiasiassa hallitus kaatoi kylmää vettä heikompiosaisten niskaan. Hallitus on leikkaamassa eläkeindeksejä ja korottamassa vielä lisää välttämättömyyshyödykkeiden, kuten sähkön verotusta, joten pientuloisten ja eläkeläisten ostovoima tuskin nousee. Asumisen lisäksi liikkuminen kallistuu, koska polttoaine- ja ajoneuvoveroa ollaan korottamassa aiottuakin enemmän.

Vielä ennen juhannusta ministeri Antti Rinne puhui kasvun eväistä. Nyt nekin on syöty ja samalla omat sanat. Rinne oppi nopeasti kuka määrää tahdin; pääministeri ja kokoomus. Hallitus unohti lähestulkoon kaikki kasvun kannustimet. Varsinkin pk-yrityksistä löytyisi potentiaalia työllistää väkeä, jos vain niitä rohkaistaisiin kehittämään toimintaansa. Nyt jos koskaan on korkea aika lopettaa lähinnä Venäjää hyödyttävän energiapolitiikan tekeminen ja ottaa tavoitteeksi kohtuuhintainen kotimainen energia, joka parantaa huoltovarmuuttamme ja saa aikaan kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja.

Maamme työttömyys kasvaa tällä hetkellä EU:n nopeinta tahtia, ja mikä huolestuttavinta, pitkäaikais- sekä nuorisotyöttömyys ovat räjähtämässä käsiin. Tätä talouden isoa kuvaa eivät käännä edes pitkään toivotut positiiviset uutiset Turun telakan suunnalta. SAK:n ylläpitämän tilaston mukaan elokuun loppuun mennessä Suomessa on tänä vuonna irtisanottu liki 8 000 työntekijää. Viimeaikaisten surullisten uutisten perusteella tästä vuodesta uhkaa tulla jopa synkempi kuin vuosi 2013.

Monessa mielessä Suomen meno alkaa muistuttaa Espanjan ajautumista kriisiin. Bkt supistuu jo kolmatta vuotta, työttömyys kasvaa eikä vienti vedä, mutta kustannukset juoksevat. Suomi uhkaa palata Impivaaraksi, jossa eletään toistemme paitoja silittämällä. Huolestuttavinta on, että hallituksen suuret rakennepäätökset ovat edelleen tekemättä. Sote- ja eläkeratkaisu, kuntauudistus ja menoleikkaukset. Oppositiolla on edessään töitä ja lämmin syksy, kun suunniteltuja kiristyksiä lievennetään vuoden 2015 budjetissa. Siitä lähdetään, että muutosta tapahtuu!

Martti Mölsä
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää