

LEHTIKUVA
Nizzan terrori-iskun jälkeinen retoriikka kovenee – nyt puhutaan jo ideologiasodasta
Nizzan kolmen ihmishengen vaatineen terrori-iskun jälkeen ranskalaiset surevat ja politiikot koventavat kielenkäyttöään. Ranskan sisäministerin mukaan uudet iskut ovat todennäköisiä.
Ministeri puhuu maan olevan sodassa. Tasavaltaispuolueen kansanedustaja vaatii turvapaikkahakemusten käsittelyn hyllyttämistä ”riskimaista” saapuneille.
– Olemme sodassa vihollisen kanssa niin sisältä kuin ulkoa, sisäministeri Gérald Darmanin jyrisi.
Sodasta puhuminen vain pari viikkoa sitten mestatun opettajan jälkeen kielii siitä, että ranskalaisten mitta on tullut täyteen islamistiterroristien tekemiin iskuihin. Opettajan surman ja Nizzan terrori-iskun välisenä lyhyenä aikana Ranskan ja muslimimaailman välinen sanaharkka on eskaloitunut valtaviin mittoihin.
Uudet iskut todennäköisiä
Darmanin uskoo, ettei Nizzan kolmen hengen vaatinut isku jää viimeiseksi.
– Meidän täytyy ymmärtää, että tällaisia hirvittäviä iskuja on tapahtunut, ja että niitä tulee tapahtumaan, hän kertoi.
Näin voi päätellä myös muslimimaailmalta saaduista vastauksista. Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa Ranskan presidentti Emmanuel Macronia pidetään ”maailman suurimpana terroristina”.
– Macron ei tiedä islamin voimaa. Muslimimaailma ei katso tätä läpi sormiensa. Me nousemme yksissä tuumin häntä vastaan, Dhakassa mieltään osoittanut Akramul Haq julisti.
Nizzan terrori-iskun tekijäksi epäillään Brahim Aouissaouita, vuonna 1999 syntynyttä tunisialaismiestä. Hän on kriittisessä tilassa sairaalahoidossa haavoituttuaan poliisin ampumaan luotiin.
Turvapaikanhakija vai terrorituristi?
Tunisian viranomaisten mukaan Aouissaou ei ole heidän tarkkailulistallaan. Häntä ei toisin sanoen pidetty paatuneena ja radikalisoituneena islamistiterroristina.
Aouissaoui saapui turvapaikanhakijana Italian Lampedusan saarelle. Saari on pitkään ollut suosittu maahanmuuttajien kohde.
Hänet on rekisteröity saapuneeksi Lampedusaan syyskuun 20. päivä. Hän tuskin on radikalisoitunut näin lyhyessä ajassa.
Lyhyen aikajanan ja moitteettomien taustatietojen valossa herää kaksi kysymystä. Oliko Aouissaou todella suojelun tarpeessa oleva turvapaikanhakija vai terrorituristi? Kuinka moni muu vastaava henkilö on päässyt luovimaan tehokkaina pidettyjen taustakartoitusten lävitse Eurooppaan?
Nizzan alueelta kotoisin oleva kansanedustaja Eric Ciotti haluaa laittaa pisteen turvapaikanhakemusten käsittelyn riskimaista lähteneille. Hän kirjoittaa asiasta Twitterissä.
L’assaillant de l’attentat de Nice est un tunisien arrivé il y a très peu de temps par Lampedusa.
Avec la crise sanitaire et sécuritaire, plus aucune entrée ne doit être tolérée !
Suspendons toutes les procédures d’asile et la délivrance de visa depuis les pays à risque !
— Eric Ciotti (@ECiotti) October 29, 2020
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset kyselytunnilla: Hallitus vaikeni Pariisin terrori-iskusta – ”Aiotteko karkottaa islamistiset ääriajattelijat?”

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Nizzan terrori-iskussa kolme kuolonuhria

Malesian ex-pääministeri: ”Muslimeilla on oikeus tappaa miljoonia ranskalaisia”

Ranskaan on syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia – Macron lähtee taistoon islamistista separatismia vastaan

Wienin poliisin surmaama terroristi tiedettiin radikalisoituneeksi – vapautui silti vankilasta nuoren ikänsä vuoksi

Ranskan presidentti Macronilta ukaasi maan muslimeille – vaatii sitoutumista tasavallan arvoihin

Turkin presidentti Erdoğanilta terveiset Nato-liittolaismaan johtajalle: Toivon kansanne pääsevän sinusta eroon viipymättä
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












