

KUVAKAAPPAUS/TWITTER
Onko suvaitsevaisuus uskonto? – Twitterin kovimman suvaitsevaisuushahmon isä vastaa
BBC:n keskusteluohjelmassa pohdittiin, onko suvaitsevaisuus uskonto. Twitterin raivokkaimman suvaitsevaisuushahmon isä vastasi, että suvaitsevaisuudesta on nykyään muodostunut eräänlainen uskonto, joka on itsessään varsin suvaitsematon.
Britannian yleisradion The Big Questions -ohjelmassa keskustellaan eettisistä ja uskonnollisista kysymyksistä. Viime sunnuntaina Nicky Campbellin juontamassa ohjelmassa käsiteltiin muun muassa suvaitsevaisuutta. Juontaja kysyi Titania McGrath -parodiahahmon luojalta Andrew Doylelta, onko suvaitsevaisuus (”wokeness”) hänen mielestään uusi uskonto.
Andrew Doyle on koomikko ja poliittisen satiirin kirjoittaja, joka loi yhden Twitterin suosituimmista satiirihahmoista. Doylen luoma Titania McGrath on 24-vuotias intersektionaalinen feministirunoilija, joka on ”sukupuoleltaan fluidi, monirotuinen ja ekoseksuaalinen”. Titania on kiihkeän, joskus jopa raivokkaan suvaitsevainen. Titania muistuttaa toista satiirihahmoa, Keijo Kaarisadetta, sikäli, että molempien Twitter-kirjoituksia on välillä vaikea erottaa ihan oikeiden suvaitsevaisten kirjoituksista.
Doyle vastaa BBC:n ohjelmassa, että alunperin ajatus oli hyvä.
– Kun käsite ”woke” alunperin otettiin käyttöön mustien kansalaisoikeusliikkeissä, sillä tarkoitettiin ainoastaan sitä, että henkilö tiedostaa sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet.
There’s a new dangerous cult and its called wokeness.https://t.co/Tre0bwLtbr
— The Salisbury Review (@SalisburyReview) February 24, 2020
– Siinä ei ole mitään väärää, ja sillä määritelmällä jokainen meistä tässä huoneessa on ”woke”, Doyle jatkaa.
– Ongelma on siinä, että kyseinen sana kaapattiin muutamia vuosia sitten. Erityisen suvaitsematon ”sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajien” haara otti sen käyttöönsä.
Hyvistä ja kannatettavista asioista on tehty poliittisia lyömäaseita
Doyle sanoo, että jopa ”sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta” on tehty edistyksellinen iskulause, kuten niin monesta muustakin periaatteessa hyvästä asiasta, joita lähes kaikki ihmiset normaalisti kannattavat.
– Suvaitsevaisuus on nykyisessä muodossaan eräänlainen uskonto, Doyle sanoo.
Doylen mukaan suvaitsevaisuudessa on uskonnon piirteitä, koska se ei siedä toisinajattelua, se pyrkii ideologiseen puhtauteen, se on vakuuttunut omasta oikeassa olemisestaan ja etsii kerettiläisiä tuhotakseen heidät.
Suvaitsevaisuusaate hyväksyy ”väärinajattelijoiden” vainoamisen ja maalittamisen netissä. Doyle pitää itseään onnekkaana, koska yksityisyrittäjänä hän voi vapaasti sanoa mitä ajattelee. Olisi aivan eri asia, jos hän toimisi esimerkiksi opettajana.
– Luulen, että ihmiset alkavat saada tarpeekseen siitä, että heidän on koko ajan varottava sanomisiaan, koska joku jossakin etsii itselleen loukkaantumisen aihetta, Doyle kiteyttää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.















