Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Paikallisyhdistykset ja valtuustoryhmät vahvasti puoluejohdon takana

15.06.2017 |10:52

Vaikka mediassa on uutisoitu perussuomalaisten valtuustoryhmien rakoilleen esimerkiksi Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, on vastavalitulla puoluejohdolla valtuustoryhmien sekä piiri- ja paikallisjärjestöjen enemmistön selkeä tuki.

Esimerkiksi Kirkkonummella, joka tunnetaan Sampo Terhon entisenä kotipaikkana, kukaan valtuutetuista ei ole loikkaamassa Terhon ryhmittymän riveihin.

– Kunnioitamme valintoja ja tuemme puheenjohtajistoa haastavassa tilanteessa, ryhmä toteaa.

Jäsenistön enemmistö päätti

Tilanne on sama Nurmijärvellä, jonka paikallisyhdistys seisoi vuosia paikkakunnalla asuneen Jussi Niinistön takana. Kukaan valtuustoryhmästä ei ole lähdössä perussuomalaisista.

– Uusi puheenjohtajisto on valittu demokraattisesti puoluekokouksessa perussuomalaisen jäsenistön äänten enemmistöllä. Kunnioitamme tehtyjä valintoja ja tuemme puheenjohtajistoa, sanovat valtuustoryhmän puheenjohtaja Maiju Tapiolinna ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Maijala.

Samaa viestiä on tullut ympäri maata: perussuomalaiset seisovat puheenjohtaja Jussi Halla-ahon, puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon ja varapuheenjohtajiston takana.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää