

Ronkainen: ”Nyt meillä vahva ja suoraselkäinen ryhmä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen käy läpi blogissaan kuluneen viikon tapahtumia ja taustoittaa syitä eduskuntaryhmän hajoamiselle.
– Perussuomalaisten eduskuntaryhmää on syytetty puolueen hajottamisesta. En tunnista itsestäni hajottajaa, mikä pakottaa minut pohtimaan lähiaikojen tapahtumia syvemmin ja sitä, ketkä olivat niitä todellisia puolueen hajottajia?
Soini sanoi jättävänsä ”uppoavan laivan”
Ronkainen huomauttaa, että Lännen Medialla oli jo 3.6. selkeä sisäpiirin tieto siitä, mitä tulee tapahtumaan.
– Itse en tähän uutiseen tuolloin uskonut. Samoihin aikoihin vaihdoin ex-puheenjohtaja Timo Soinin kanssa muutaman sanan kysyen mm. kuulumisia. Hän sanoi erittäin arvoituksellisesti, että ”10 päivää vielä ja minä jätän tämän uppoavan laivan.” Ajattelin, että vain rotat jättävät uppoavan laivan ja arvelin Soinin tarkoittaneen siirtymistä politiikassa taka-alalle.
– Kaiken tapahtuneen jälkeen ymmärrän, että sitä hän ei todellakaan tarkoittanut, vaan mikäli Jussi Halla-aho valittaisiin puheenjohtajaksi, oli ”suunnitelma-B” jo valmis, Ronkainen kirjoittaa.
”Änkyräsiipeä” ei kosiskeltu
Ronkainen sanoo, ettei häntä kyselty uuteen ryhmään, koska hänet laskettiin siihen joukkoon, joka arvosteli ministerien ja vanhan puoluejohdon toimintaa, uhmasi ryhmäpäätöksiä ja siten kuului ns. ”änkyräsiipeen”.
– Uusi puoluejohto ja maahanmuuttoa kärkiteemoina pitäneet olivat heti ulkona. Neljä hallintorekisteriä vastustanutta poliisikansanedustajaa olivat samaten ulkona, mistä kertoo se, että Veera Ruoho ei tiennyt uudesta ryhmästä ennakkoon ja Kari Kulmala ehti ilmoittaa erostaan ennen kuin ryhmä nappasi hänet mukaansa.
– Arja Juvonen ei loikkareille kelvannut todennäköisesti homoavioliittokantansa vuoksi, mikä on Soinille kuin punainen vaate. Lisäksi totaalinen epäluottamuslause ja märkä rätti viskattiin silloisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Toimi Kankaanniemen kasvoille, joka ei saanut asiasta mitään vihiä ennen kohtalokasta ryhmäkokousta, Ronkainen arvelee.
Ministerinsalkulla kallis hinta
Ronkaisen mielestä uuden ryhmän toiminta vaikuttaa hyvin suunnitellulta ja valmistellulta operaatiolta, jonka syypäät löytyvät ministeriaitiosta.
– Se, mitä uusi ryhmä ministerinsalkkunsa säilyttääkseen joutui lupaamaan, on vielä arvoitus. Uskon kuitenkin, että ryhmä on sitoutunut hallitusohjelman lisäksi edistämään sellaista syvempää EU-integraatiota ja vapaampaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka oli kynnys perussuomalaiselle.
– Tuleva liittovaltiokehitys ja Kreikka-paketit viimeistään paljastavat uuden ryhmän todelliset karvat, Ronkainen toteaa.
Ohjelma ja aatteet pysyvät
Ronkainen on tyytyväinen, että perussuomalaisten eduskuntaryhmään jäi vahva ja suoraselkäisten kansanedustajien joukko, jolla on sama ohjelma ja aate kuin Jyväskylään mentäessä.
– Kentältä on vastattu piirin ja paikallisyhdistyksen toinen toisensa jälkeen ilmoittaessa tukensa jäljelle jääneelle perussuomalaisten eduskuntaryhmälle. Tämän laivan kapteenilla ja miehistöllä kestämme tulevatkin tyrskyt!
Muutos 15.6.2017 klo 22.36: otsikkoa muutettu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen tyrmää loikkareiden väitteet: Kukaan ei ole kaapannut puoluettamme

Kaikki puoluetoimistossa asettuivat jäsenten valitseman johdon taakse – Auli Kangasmäki: ”Ilman muuta jatkan”

Perussuomalaisten jäsenistö on tyrmistynyt eduskuntaryhmän hajoamisesta – loikkareille ei heru ymmärrystä

Halla-aho perussuomalaisten jäsenille: ”Puolue ei ole muuttunut, uusi puheenjohtajisto ottaa viestinne entistä vakavammin”

Jussi Niinistön entisen kotikunnan koko valtuustoryhmä asettui vaaleilla valitun johdon taakse

Leena Meri perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi

PS-piirijohtaja Ahti Moilanen: Tukisäätiö avustakoon vain perussuomalaisia – ”Ei perusteita tukea loikanneita kansanedustajia”

Ossi Sandvik: Perussuomalaiset lujittui nyt yhtenäisemmäksi
Viikon suosituimmat

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.

Harva päättäjä asuu siellä, missä vieraskielisiä on paljon
Iltalehden selvitys paljasti, että valtaosa Helsingin valtuutetuista asuu alueilla, joissa vieraskielisiä on selvästi keskimääräistä vähemmän. Ilmiö osuu erityisesti niihin vihreiden ja vasemmistoliiton poliitikkoihin, jotka ovat itse ajaneet kaupungin koulupiirien tasapainotusta ja segregaation purkua.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













