Artikkeli kuva

Maiju Tapiolinna Jyväskylän puoluekokouksessa 10.6.2017. / FB

Jussi Niinistön entisen kotikunnan koko valtuustoryhmä asettui vaaleilla valitun johdon taakse

15.06.2017 |11:09

Puolustusministeri Jussi Niinistön tempaus jäsenvaalin tuloksen sivuuttamisesta ei saa kannatusta hänen entisessä kotikunnassaan. Nurmijärven Perussuomalaiset tukee puoluekokouksessa valittua puoluejohtoa yksimielisesti ja jatkaa tuttua, nurmijärveläisten hyväksi tekemäänsä paikallispolitiikkaa Nurmijärvellä.

– Uusi puheenjohtajisto on valittu demokraattisesti puoluekokouksessa perussuomalaisen jäsenistön äänten enemmistöllä. Kunnioitamme tehtyjä valintoja ja tuemme puheenjohtajistoa haastavassa tilanteessa, sanovat valtuustoryhmän puheenjohtaja Maiju Tapiolinna ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Maijala tiedotteessaan.

Tapiolinna oli itse ehdolla Jyväskylän puoluekokouksessa Hän kisasi puoluesihteerin paikasta.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Nurmijärven Uutiset.

Ymmärrystä ei heru Jussi Niinistön nykyisessäkään piirissä. Helsingin Perussuomalaisten puheenjohtaja Markku Saarikangas tuomitsi vahvoin sanoin loikkaajat.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
6.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
7.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää