

LEHTIKUVA
Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan
Lomautukset lisääntyvät ja työttömyys kasvaa kautta maailman hengästyttävää vauhtia. Pandemian kulkua rajoitetaan toimenpiteillä, jotka iskevät kovaa ja suoraan talouden ytimeen. Edellisistä lamakausista tehty tutkimus todistaa, että massatyöttömyyskin lisää väestön kuolleisuutta. Ruotsin vaikeista valinnoista kertoo SVT.
Kansanterveystieteen professori Denny Vågerö on useissa kattavissa tutkimushankkeissa perehtynyt erityisesti 1990-luvun laman seurauksiin. Yhdessä tutkijoidensa kanssa professori on tullut siihen tulokseen, että massatyöttömyyden yhteys lisääntyneeseen kuolleisuuteen on kiistaton.
Miehet vaarassa
Vuosien 1992-1996 välillä ainakin yhden kuukauden työttömänä olleiden miesten riski ennenaikaiseen kuolemaan nousi 26 prosenttia. Naisilla yhteys ei ole yhtä yksiselitteinen. Ankarimmin kärsivät he, jotka jäivät työtä vaille talouden suunnan jo käännyttyä ylöspäin. Alhainen koulutus- ja tulotaso sekä naimattomuus lisäsivät riskiä noutajan tulolle.
Kuinka ollakaan, eniten lisääntyi alkoholiin liitännäinen kuolleisuus sekä itsemurhat. Miehet sairastuivat lisääntyvästi sydän- ja verisuonitauteihin. Tutkijoiden mukaan myös liikenneonnettomuuksissa kuolleiden riskiryhmäläisten määrät kasvoivat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laman seuraukset 1990-luvun lama Denny Vågerö laskukausi lomautukset pandemia koronavirus työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Talouden mahalasku herättää huolta Ruotsin turvapaikanhakijoissa – oleskeluluvan ehtoja ei olla höllentämässä

Talouden odotetaan supistuvan nopeinta vauhtia rauhan aikana – äkkipysäys niin poikkeuksellinen, että sille vaikeaa löytää riittävää adjektiivia

Koronaepidemiaa seuranneet lomautukset pahentavat tilannetta entisestään – ruoka-avun tarve kasvaa Suomessa

Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Kattavan karanteenin hyötynä olisi, että yhteiskunta voisi sen jälkeen jälleen käynnistyä nopeammin

Belgiassa enemmän koronaan kuolleita kuin Kiinassa

Korona näkyy Ruotsin mediassa – sunnuntain sanomalehdessä yhdeksän sivua kuolinilmoituksia
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää