

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin kunnissa akuuttia pulaa suojavarusteista – työntekijät ja hoidettavat vaarassa
Työntekijät altistuvat koronavirukselle ja taudin leviäminen hoitolaitosten asukkaisiin on yhä todennäköisempää. Akuutti pula suojavarusteista Ruotsin terveydenhuollossa on todellinen ja perustuu lääninhallitusten jatkuvasti päivittyvään tilannekuvaan. SVT on päässyt tutustumaan raportteihin.
Kuntien materiaalitarpeet kartoittaa Ruotsissa periaatteessa sosiaalihallitus, tänään myös lääninhallitukset ovat kuntien tukena. Kuntien suojavarustetilanteen selvitys on meneillään ja SVT:n mukaan erityisesti hengityssuojien, maskien ja käsidesin tarve on suuri:
Visiirit vähissä
”Visiirejä ei riitä päivittäiseen käyttöön, hengityssuojat tosi vähissä, vain yksittäisiä silmäsuojia”, kerrotaan eräästä kunnasta. ”Varusteet riittävät nykyisellä sairastuneiden määrällä mutta ne loppuvat, jos sairastuneita tulee lisää”, todetaan toisaalla. ”Valtava tarve suojavarusteista”, raportoidaan eräältä epätoivoiselta paikkakunnalta.
Lääninhallitukset ovat havahtuneet todellisuuteen, mutta valtakunnassa on aluekohtaisia eroja. Monin paikoin virkahenkilöt odottavat yhä sosiaalihallituksen ja valmius- ja varautumisorganisaatio MSB:n (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap) ohjeita toimenpiteiksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso: Ruotsinsuomalaisten paluu Suomeen pohjoisen maarajan yli on ennakoitava – ”Testauspisteitä tuotava pikaisesti rajanylityspaikkoihin”

Tynkkynen: ”Koronan aiheuttamaan siirtolaisvyöryyn varauduttava”

Ruotsissa huolehditaan maahanmuuttajien oikeuksista koronakriisin keskelläkin

Purra: Väheksyvätkö THL:n asiantuntijat hengityssuojia siksi, että niistä on pulaa?

Tynkkyseltä kirjallinen kysymys varautumisesta koronakriisiin: Millaiset varaukset kenttäsairaaloille ja tilaukset esimerkiksi uusista hengityslaitteista hallituksella todellisuudessa on?

Perussuomalaisilta arvostelua ulkomailta tulleiden ohjauksesta: Kukaan ei ole vieläkään kentällä vastassa – ”Miten tämä on mahdollista?”

Juvonen: Sikainfluenssasta ei sittenkään opittu – hengityskonepula oli jo silloin tiedossa

Talouden mahalasku herättää huolta Ruotsin turvapaikanhakijoissa – oleskeluluvan ehtoja ei olla höllentämässä

Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan
Viikon suosituimmat

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











