Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Peltokangas jälleen Facebookin ”noitavainon” kohteena

27.06.2019 |17:03

Ei voi olla sattumaa, että perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokankaan molemmat profiilit saavat samaan aikaan 30 vuorokauden bannin ilman että vihervasemmistolaisella ajatuspoliisilla on ollut näppinsä pelissä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän vahva esiintyminen eduskunnan täysistunnoissa on saanut hyvien ihmisten ”omankäden oikeuslaitoksen” varpailleen ja tehtailemaan ilmiantoja perussuomalaisten kansanedustajien ja aktiivien Facebook-kirjoituksista.

”Tekopyhyydet ovat hädissään”

Kansanedustaja Mauri Peltonkangas oli postannut profiiliinsa otteen täysistuntopuheestaan, jonka katsottiin olevan yhteisönormien vastainen.

Suomen perustuslaki sanoo seuraavaa: ”Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä. Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.”

– Tämä ei tietenkään koske Facebookia ja sen mielivaltaisia moderaattorifasisteja. Samaan aikaan kun mielipiteen- ja sananvapautta pyritään suitsemaan epämääräisillä perusteilla eduskunnassa ja sen ulkopuolella, nousee perussuomalaisten kannatus kohisten, Peltokangas toteaa.

– Ei ihme, että epäsuvaitsevat suvaitseviksi itseään kutsuvat tekopyhyydet ovat hädissään.

Hyvin alkanut työ jatkuu

Peltokangas sanoo täysistuntojenkin olevan pelkkää nokittelua perussuomalaisia vastaan – oikeiden asioiden jäädessä taustalle.

– Eilinen täysistunto näytti ja kuulosti siltä, että Suomessa on enää vain kaksi puoluetta, perussuomalaiset ja ne muut. Jatketaan siis hyvin alkanutta työtä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
5.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
7.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
8.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää