

PS ARKISTO
Peltokangas vaatii sotasankari Lauri Törnin upseerinarvon palauttamista: ”Yksi Suomen historian suurimmista sankareista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas ehdottaa hallitukselle, että se ryhtyisi välittömästi toimenpiteisiin Lauri Törnin sotilasarvon palauttamiseksi ja merkitsemiseksi takaisin upseeriluetteloon. Peltokangas pitää häpeällisenä sitä, että ympäri maailman arvostetun ja tunnustetun sotasankarin kunniaa ja sotilasarvoa ei Suomessa vieläkään ole palautettu.
Lauri Törni palkittiin Suomen armeijassa toisen maailmansodan ansioistaan Mannerheimin-ristin ritariksi nro. 144, jonka jälkeen hänet ylennettiin ennen välirauhaa kapteeniksi. Ammattisotilaana tunnettu Törni toimi Saksan SS-joukkojen erikoistehtävissä vuoden 1945 alussa, josta syystä hän sai kuuden vuoden poliittisen tuomion ja menetti sotilasarvonsa.
– Presidentti J.K. Paasikivi armahti hänet joulukuussa 1948, mutta sotilasarvoa hänelle ei palautettu. Palauttamista olisi pitänyt hakea erikseen, ja jostain syystä Törni jätti tämän tekemättä. Luultavasti samoista poliittisista syistä. Tämän jälkeen Törni värväytyi Yhdysvaltojen asevoimiin, jonka palveluksessa hän menehtyi Vietnamissa vuonna 1965, sanoo Mauri Peltokangas.
Törnin ansiot Suomen asevoimissa kiistattomat
Eduskunnalle on toimitettu aikaisemmin kaksi kirjallista kysymystä ja yksi toimenpidealoite Lauri Törnin sotilasarvon palauttamisesta, vuonna 2001 KK 180/2001 vp ja TPA 91/2001 vp, Sulo Aittoniemi, ja vuonna 2004 KK 5/2004 vp, Bjarne Kallis. Nämä eivät ole kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin.
– Törnin ansiot Suomen asevoimissa ovat kiistattomat ja hän oli arvostettu sotilas myös ulkomailla, hän on eittämättä yksi Suomen historian suurimmista ja arvostetuimmista sankareista, ja tämä tunnustetaan ympäri maailman, paitsi Suomen valtiovallan toimesta.
– On häpeällistä, ettei valtiovalta ole toiminut asian suhteen aikaisemmin palauttaakseen Lauri Törnin kunniaa ja sotilasarvoa niin, ettei asiassa jää mitään epäselvyyksiä, Peltokangas jyrähtää.
Peltokangas ehdottaa hallitukselle, että se ryhtyy toimenpiteisiin Lauri Törnin sotilasarvon palauttamiseksi ja merkitsemiseksi takaisin upseeriluetteloon. Upseeriluettelon lisäksi hallituksen tulisi tunnustaa julkisesti Törnin upseerinarvo palautetuksi sekä etsiä parlamentaariset keinot tämän toteuttamiseksi välittömästi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- upseeriluettelo Bjarne Kallis Sulo Aittoniemi J.K. Paasikivi sotilasarvo Lauri Törni toimenpidealoite Mauri Peltokangas
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Hallituksen ilmastopolitiikka on vailla järkeä – vihreästä siirtymästä tulee myrkynvihreä maailmanlaajuinen ekofloppi

Peltokangas haluaa selvyyttä Gasumin ja ABO Windin hämäriin tuulivoimahankkeisiin – ministeri haluton puuttumaan

Katso Laura Huhtasaaren ja Mauri Peltokankaan tuliset puheet Fixit-mielenosoituksessa

Peltokangas vaatii eläkevakuutusmaksujen kohtuullistamista koronapandemian ajaksi: ”Korulauseet yrittäjien auttamisesta ovat pelkkää silmänlumetta”
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











