

LEHTIKUVA
Peltokangas vaatii eläkevakuutusmaksujen kohtuullistamista koronapandemian ajaksi: ”Korulauseet yrittäjien auttamisesta ovat pelkkää silmänlumetta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas jätti tänään toimenpidealoitteen hallitukselle, jossa vaatii hallitukselta välittömiä toimenpiteitä yksinyrittäjien eläkevakuutusmaksujen kohtuullistamisesta koronapandemian ajaksi ja maksatusten siirtämisestä koronarajoitusten jälkeiseen aikaan.
Hallituksen koronarajoitukset ovat aiheuttaneet yksinyrittäjille ongelmia myös eläkevakuutusten maksamisten kanssa. Vaikka yrityksellä ei välttämättä ole rajoitusten vuoksi lainkaan tuloja, joutuu yrittäjä Yel-maksun (jotkut myös Myel-maksun) kuitenkin maksamaan.
– Mikäli yrittäjä ei kykene maksua maksamaan, menevät maksut perintään ja tämä aiheuttaa yrittäjälle maksuhäiriömerkinnän, joka luonnollisesti tulee aiheuttamaan ongelmia yritystoiminnan jatkumiselle myös tulevaisuudessa ja pahimmassa tapauksessa estämään yritystoiminnan kokonaan, sanoo Mauri Peltokangas.
Näennäishuoli yrittäjistä pelkkää silmänlumetta
Peltokankaan mielestä on kohtuutonta, että yrittäjä joutuu nämä maksut täysimääräisinä ja varsinkin itsestään riippumattomista syistä koronarajoitusten aikana maksamaan.
– Mikäli hallitus ohittaa yksinyrittäjien hädän tässäkin asiassa, voidaan päätellä, että hallituksen näennäishuoli ja korulauseet yrittäjien auttamisesta ovat pelkkää silmänlumetta ja äänestäjien rauhoittelua, Peltokangas toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- eläkevakuutusmaksut koronarajoitukset eläkevakuutus maksuhäiriömerkintä Yksinyrittäjät toimenpidealoite Mauri Peltokangas
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas vaatii hintalappua ilmastoraivolle: ”Hallitusta ei näytä hätkäyttävän taloutemme tila pätkän vertaa”

Peltokangas vaatii sotasankari Lauri Törnin upseerinarvon palauttamista: ”Yksi Suomen historian suurimmista sankareista”

Perussuomalaiset vaatii parempaa ja oikeudenmukaisempaa kustannustukea yrityksille – yrittäjät edelleen liian ahtaalla

Veikko Vallin moittii hallituksen kolmatta kustannustukipakettia: Hallitus haluaa tukea Euroopan kilpailijamaita ennemmin kuin suomalaista yrittäjää

Wihonen toivoo selkeämpää ohjeistusta tapahtuma-alan koronarajoituksiin ja -suosituksiin: ”Tapahtumanjärjestäjät ja kansalaiset kaipaavat ja ansaitsevat selkeää ohjeistusta”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














