

LEHTIKUVA
Perintöverosta erikoinen näytelmä – hallitus tyrmäsi kansalaisaloitteen ilman eduskunnan keskustelua tai äänestystä
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa ja sen verojaostossa käytiin eriskummallinen näytelmä. Valiokuntaan ja sen jaostoon saapui ensimmäinen kansalaisaloite perintö- ja lahjaverosta luopumiseksi.
Monen mutkan jälkeen valiokunta päätti, ettei kansalaisaloitteen käsittelyä jatketa eli mietintöä ei anneta. Toisin sanoen koko eduskunta ei saa keskustella saati äänestää asiasta.
Tyrmäys monen mutkan kautta
Perussuomalaiset ovat tyrmistyneitä.
– Ensin sen käsittely aiottiin siirtää kevätkaudelle, mutta koska hallituksen esityksiä saapui jaostoon vähemmän kuin ennakoitiin, otettiin aloite käsittelyyn jo ennen joulua, kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Ville Vähämäki aloittaa.
Vähämäki toteaa, että asiantuntijakuuleminen oli kattava ja kaikki edellytykset mietinnön tekemiseen oli. Kokoomuksen, keskustan ja sinisten äänillä käsittelyä ei kuitenkaan jatkettu.
– Vaikka olisi ollut ennakoitavissa, että mietinnössä olisi esitetty kansalaisaloitteen hylkäämistä, mietintö olisi kuitenkin edennyt eduskunnan suureen saliin, jossa perintöverosta olisi päästy keskustelemaan ja jopa äänestämään.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Vähämäki arvioi, että hallituspuolueiden toiminta avaa sellaisen käytännön, jossa hallitus voi päättää sen, mistä kansalaisaloitteista tehdään mietintö.
– Tämä ei liene ollut kansalaisaloitteen perimmäinen idea, Vähämäki harmittelee.
PS:n lakialoite perintöveron kohtuullistamiseksi
Perussuomalaiset ovat itsekin jättäneet perintöverotuksen kohtuullistamisesta lakialoitteen tänä syksynä. Lakialoitteen keskeisenä sisältönä on lesken ja lasten aseman parantaminen.
– Aloitteemme olisi tullut käsitellä yhdessä tämän kansalaisaloitteen kanssa. Nyt sekään tuskin on mahdollista. Kauniita ovat olleet muiden puolueiden puheet perintöveron kohtuullistamiseksi, mutta ahneus vei näemmä voiton. Tämä on märkä rätti kansan kasvoille, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri hämmästelee.
Meri muistuttaa, että vaikka SDP olisi vienyt kansalaisaloitteen nyt eteenpäin valiokunnasta eduskuntasaliin päätettäväksi, demarit ovat vastustaneet perintöveron kohtuullistamista.
– Kansanedustaja Timo Harakka (sd.) kutsui taannoin perintöveroa maailman parhaaksi veroksi. Hän ei myöskään allekirjoittanut lakialoitettamme veron kohtuullistamisesta, Meri huomauttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Kovat olivat puheet yli puoluerajojen, mutta kommentit perintöveron kohtuullistamisesta jäivät sananhelinäksi

Meri: Perussuomalaisten lakialoite parantaa lesken ja lasten asemaa perintöverotuksessa

Meri: SDP rakastaa veroja
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











