

PS ARKISTO
Perussuomalaisen Nuorison EU-poliittinen ohjelma julkaistu: ”Jos EU-politiikka ei enää ole uudistettavissa, on Suomen erottava EU:sta”
Perussuomalainen Nuoriso on hyväksynyt yhdistyksensä syyskokouksessa uusia ohjelmia, joista viimeisenä mutta ei vähäisimpänä julkaistiin EU-poliittinen ohjelma. Perussuomalainen Nuoriso vaatii EU:ta palaamaan alkuperäiseen tarkoitukseensa jäsenmaidensa väliseksi kauppaliitoksi ja Suomen eroa valuuttaunionista. Jos paluuta entiseen ei enää ole, on Suomen erottava Euroopan unionista.
Perussuomalainen Nuoriso esittää ohjelmassaan lukuisia muutoksia Euroopan unionin nykyiseen tilanteeseen ja ilmaisee huolensa useista kehityssunnista, joita unionissa on käynnissä. Ohjelmassa on kaksi selkeää vaihtoehtoa, joita molempia perussuomalainen nuorisojärjestö on valmis edistämään. Ensimmäisenä PS-Nuoriso vaatii nykyistä EU:ta palaamaan sen alkuperäiseen tarkoitukseen: kauppaliittoon.
– Tämän lisäksi vaadimme mahdollisuutta palata kansalliseen valuuttaan ilman eroa unionista sekä rajavalvonnan palauttamista. Jos näitä ei toteuteta, PS-Nuoriso on sitoutunut edistämään Suomen eroa Euroopan unionista. Ohjelmamme on ainutlaatuinen ja täysin erilainen (kriittisin) suhteessa muihin kotimaisiin nuorisojärjestöihin, toteaa järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom.
Suomen varjeltava kansallista etuaan
Perussuomalaisen Nuorison EU-politiikan lähtökohtana on Suomen sekä sen kansan ja kulttuurin varjeleminen ja etujen ajaminen. Euroopan unioni koostuu hyvin erilaisista jäsenmaista, joilla kaikilla on omat intressinsä unionin sisällä. Pohjoisen, harvaan asutun ja metsäisen valtiomme tavoitteet ja tarvittavat politiikkatoimet ovat usein ristiriidassa muiden jäsenvaltioiden tavoitteiden kanssa, eikä Suomelle hyödyllisiä politiikkatoimia tunnisteta Brysselissä juuri lainkaan.
Unioni tuottaakin sellaista sääntelyä, joka on ajoittain haitallista Suomen kilpailukyvylle, viennille ja suomalaiselle elämäntavalle. Tästä hyvänä esimerkkinä on EU:n jatkuva laajentumisen tarve esimerkiksi metsäpolitiikan puolelle, joka paitsi ylittää EU:n toimivallan myös pureutuu sellaiselle politiikan alueelle, joka on Suomelle kansallisesti erittäin merkittävä asia. Suomen tulevaisuuden takaamiseksi tarvitaan muutos maamme nykyiseen asemaan EU:ssa.
Toistuvista tulonsiirroista kieltäydyttävä
Perussuomalainen Nuoriso katsoo, ettei Suomen tule toimia EU:ssa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden maksumiehenä, vaan aktiivisena EU-politiikan uudistajana, joka uskaltaa kieltäytyä toistuvista tulonsiirroista ja puolustaa kansallista etuaan.
– Jos EU-politiikka ei ole enää uudistettavissa, vaan EU on yhä syvenevän integraation, Suomelle haitallisen sääntelyn ja liittovaltion tiellä, Suomen tulee erota Euroopan unionista ja rahaliitosta.
Koko ohjelma luettavissa täällä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rahaliitto valuuttaunioni EU-poliittinen ohjelma EU-liittovaltio metsäpolitiikka Perussuomalainen Nuoriso Miko Bergbom Euroopan unioni tulonsiirrot kauppaliitto Rajavalvonta Sääntely EU-politiikka Euroero Integraatio Kansallinen etu Vienti Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula: Hallitus lahjoittamassa Suomen EU:n viheralueeksi – ”Olisi aika herätä unesta ja kuunnella aidosti myös kriittisiä ääniä”

Immonen: Suomi ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja – ”Hallituksen olisi korkea aika sanoa ääneen, että nyt riittää, emme halua maksaa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden törsäilyä”

Kokoomus perustelee EU-tulonsiirtoja ”yhteisellä vahvuudella” – Purra: ”Miksi Suomen pitäisi maksaa Ranskaan sähkölaskuja ja Italian kyvyttömyyttä kerätä veroja”

Hallitus päätti viimein äänestää metsäteollisuutta rankaisevaa EU:n taksonomiaesitystä vastaan – Mäkelä: Todennäköisesti asiaan on jo liian myöhäistä vaikuttaa

EU, globalisaatio ja öykkäröivä Kiina muodostavat huonon yhtälön

Yliopiston lehtori Casper Wits: EU:n tekopyhyys mahdollistaa Kiinan vaikutusvallan kasvun Eurooppaa myöden

Hakkarainen: Suomen metsät eivät tarvitse EU:ta
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö
Jääkiekkoilija Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pukemasta Pride-paitaa TPS:n pelissä, koska ei halua julkisesti tukea Pride-ideologiaa. Turun Setan paikallisjohto ilmoitti, että Savinaisen ei olisi pitänyt edes pelata, kun hän ei suostunut käyttämään Pride-paitaa. Samalla Seta julkaisussaan valitti sitä, että Suomen syrjintälainsäädäntö estää tällaisen sivuuttamisen. Ajatus on pysäyttävä. Ihminen pitäisi sulkea ulos työtehtävästään siksi, että hän ei suostu julkisesti osoittamaan ideologista uskollisuutta Pridelle, kirjoittaa Perussuomalaisen Nuorison 1. varapuheenjohtaja Jyri Tallgren.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.

Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.

Rostila pöyristyi vaatimuksista syrjiä kultaleijonaa: Yrittääkö Seta tehdä toisinajattelijoista lainsuojattomia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila tyrmää Turun seudun Setan kommentin Veli-Matti Savinaisen pelipaitakohusta.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.















