

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EU, globalisaatio ja öykkäröivä Kiina muodostavat huonon yhtälön
Muutamissa eurooppalaisissa yhtiöissä on ilmennyt tuotantohäiriöitä sen vuoksi, että tuotantoketju on katkennut Liettuan ja Kiinan välillä, Politico kertoo. EU:n globalisaation edistämisestä nauttiva kauppaan keskittyvä strategia on haavoittuvainen autoritaaristen valtakuntien edessä. Liettuan ja Kiinan välinen diplomaattisen kiistan tulee toimia herätyskellona. Ongelmia muodostuu, jos EU-maat eivät tanssi Kiinan pillin mukaan.
Käytännössä tavara ei liiku Liettuan ja Kiinan välillä. Kiina ei virallisesti tiedä ongelmista mitään. Tullausongelmat alkoivat heti sen jälkeen, kun Liettua lämmitti suhteitaan Taiwaniin.
Kiinan mediassa Liettuaa on kutsuttu kirpuksi, joka pyörii taistelevien norsujen jaloissa. EU:n moraalinen ongelma on se, että sen tulisi pitää jäsenmaansa puolia. Sen lisäksi EU:n arvovalta murenee täysin, jos unioni perääntyy Kiinan taloudellisen painostuksen alla.
EU:lla ei työkaluja
EU:n murheiden listaa lisää se, ettei Maailman kauppajärjestö WTO:sta ole juurikaan kiistan ratkaisijaksi. Kiinan toimet kulkevat harmaalla alueella, missä sääntöpykäliä on lähes mahdotonta noudattaa.
EU on virittämässä oman työkalunsa joutuessaan painostuksen kohteeksi. Painostuksenvastainen työkalu jakaa mielipiteitä.
Kannattajien mukaan se poistaisi kriittisen haavoittuvaisuuden, johon Kiina osasi iskeä Liettuaa vastaan.
Vastustajillakin on päteviä argumentteja. EU:n tulisi välttää yksittäisen jäsenmaan sooloilua, joka johtuisi työkalun antamasta turvallisuuden tunteesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi tilannetta, jossa jäsenmaa ikään kuin kaivaa verta nenästään.
Toiseksi vastatoimien tulisi pysyä kohtuuden rajoissa. Kolmanneksi kauppakiistat ovat tavanneet myös eskaloitua osapuolten väliseksi tullimuurinokitteluksi.
Liettua tähyää muualle
Sotatorvien kaivaminen esille ei ole ainoa vaihtoehto. Liettua kertoo tähyävänsä kokonaan muille markkinoille. Liettuan mukaan kaupankäynti on todennäköisesti suojatumpaa tasapainoisten ja demokraattisten maiden kanssa.
Liettuan ex-pääministeri Andrius Kubilius kertoo Politicolle, että Liettuan lisäksi myös joukko muita pienempiä jäsenmaita on miettinyt kauppasuhteitaan Kiinan kanssa uudelleen.
– En ole varma, haluaako Kiina tulla tunnetuksi investointien riskimaana, Kubilius toteaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU:n ja Kiinan välinen investointisopimus täyttää liikemiesten toiveet – ilmasto- ja ihmisoikeusaktivistit sekä pk-yritysten duunarit voivat unohtua

Puolustaako EU pieniä jäsenmaitaan? Liettuan mukaan Kiina on torpannut maiden välisen kaupan

Perussuomalaisen Nuorison EU-poliittinen ohjelma julkaistu: ”Jos EU-politiikka ei enää ole uudistettavissa, on Suomen erottava EU:sta”

Suomi hävisi taas EU:ssa – Tavio: ”Keskusta petti metsänomistajat”

Kun EU kääntää selkänsä Balkanille, paikalle kiiruhtaa Kiina

Helsingin yliopisto irtisanoi yhteistyön Kiinan rahoittaman instituutin kanssa – Junnila: Asiantuntijat ovat jo pitkään kyseenalaistaneet instituutin toiminnan kommunistisen puolueen käsikassarana
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














