

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset kyselytunnilla hoitajamitoituksesta: ”Miten on mahdollista, että tunnin homma kestääkin neljä vuotta?”
Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti tänään tiedotustilaisuuden koskien tehostetun palveluasumisen henkilöstömitoitusta. Perussuomalaisten mukaan esitys sisältää takaportin, jolla hallitus ”kikkailee” lukujen kanssa.
Perussuomalaiset hiillostivat hallitusta aiheesta suullisella kyselytunnilla tänään.
– Viime keväänä nykyisten hallituspuolueiden edustajat lupasivat sitovaa hoitajamitoitusta heti. Tämänpäiväisen esityksen perusteella on päivänselvää, että tämä lupaus ei toteudu tällä hallituskaudella. Siirtymäaika on asetettu vaalikauden loppuun, huhtikuuhun 2023 asti. Vastuu hoitajamitoituksen toteutumisesta on käytännössä sysätty seuraavalle hallitukselle, eikä kunnille anneta rahoitusta ongelmien korjaamiseen, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso moitti.
– Arvoisa ministeri Kiuru, miksi hallitus ei korjaa hoitajamitoitusta tasolle 0,7 heti, kuten te itse vielä helmikuussa lupasitte? Miten on mahdollista, että tunnin hommaan kestääkin neljä vuotta? Tätäkö hallitus kutsuu vastuunkannoksi?
Sairaanhoitajille kasataan muita tehtäviä
Juuso huomautti, monesti sairaanhoitajat joutuvat tekemään kaikkea muuta kuin varsinaisen toimenkuvansa mukaisia työtehtäviä, usein pelkästään perushoitoon liittyviä tehtäviä. Syynä tähän on se, että henkilöstöä on yksinkertaisesti liian vähän.
– Millä tavalla hallitus varmistaa sen, että sairaanhoitajille jää riittävästi aikaa tehdä varsinaisia sairaanhoitoon kuuluvia tehtäviä ja lääkehoidon seurantaan on käytössä riittävästi ammattitaitoisia työntekijöitä? Juuso jatkoi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) myönsi nykyisen ongelman siitä, että monet hoitotyöhön liittymättömät työt kuormittavat palvelutasoa.
Hän korosti, että 0,7:n hoitajamitoitus kirjataan lakiin heti, ja sillä annetaan vahva viesti alan toimijoille. Kuitenkin monille palveluntuottajille, kuten kunnille, annetaan vuosia siirtymäaikaa
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sairaanhoitajat siirtymäaika hoitajamitoitus Kaisa Juuso Krista Kiuru vanhustenhoito perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hoitajamitoitus vesitetty lupauksiin nähden

Hallituksen lupaus hoitajamitoituksesta osoittautumassa suureksi bluffiksi – Juvonen: ”Nytkö te vasta laskitte rahat, pääministeri Rinne?”

Antikainen: ”Sosiaalidemokraatit valehtelivat ennen vaaleja hoitajamitoituksesta”

Hallitus kierteli kysymystä hoitajamitoituksen rahoittamisesta – Perussuomalaiset: Käsittämätöntä sumutusta
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












