

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset Naiset tukevat omaishoidontuen verovapautta
Perussuomalaiset Naiset iloitsee perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemästä aloitteesta, jossa vaaditaan omaishoidontuen verovapautta. Naisjärjestö pitää verovapautta tärkeänä kädenojennuksena omaishoitajille.
– Tietyissä tapauksissa omaishoidontuki voi vaikuttaa jopa muiden saatujen tukien määrään, joten on vähintäänkin oikeudenmukaista, ettei pientä omaishoidontukea enää veroteta, PS-Naisten tiedotteessa todetaan.
Taloudellinen ja inhimillinen säästö
Perussuomalaiset korostavat, että omaishoidontuki säästää yhteiskunnan kuluja arvioiden mukaan jopa kolme miljardia euroa kuukaudessa, kun hoitoa tarvitsevat ihmiset ovat läheistensä hoivattavana eivätkä tarvitse esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon paikkaa.
– Verovapaus tekisi noin 20 miljoonan euron loven valtion verotuloihin, mutta säästö on kokonaisuutena paljon merkittävämpi. Eikä tässä ole kyse vain rahasta vaan siitä, että omaishoitaja saa arvostusta ja pystyy tekemään raskaan työnsä. Kyse on inhimillisyydestä.
Väestö vanhenee
Omaishoitajien tarve kasvaa sitä mukaa, kun väestö vanhenee. Perussuomalaiset Naiset haluaakin, että omaishoito sovitetaan paremmin tulevaisuudessa myös hoitajan muun elämän kanssa yhteensopivaksi.
– Monista kunnista kuulee, ettei esimerkiksi omaishoitajien vapaapäiväjärjestelmä toimi. Vapaita ei tahdo saada joko lainkaan tai niitä ei saa sopivaan aikaan. Tähän on saatava jokaiseen kuntaan riittävät resurssit, jotta omaishoitajat saavat pitää lakisääteiset vapaansa.
– Lisäksi moni omaishoitaja käy töissä. Myös tähän toivomme joustavuutta, sillä samalla kun väestö vanhenee, myös työurat pitenevät, PS-Naiset toteaa.
Kyse ei ole vain vanhuksista
Usein omaishoitajista puhuttaessa puhutaan vanhustenhoidosta, mutta Perussuomalaiset Naiset muistuttaa, että esimerkiksi moni vammaisen lapsen vanhempi on lapsensa omaishoitaja. Lapset asuvat usein kotona niin kauan kuin mahdollista vanhempien hoitaessa heitä.
– Liikunta- ja kehitysvammaisille lapsille koti on kaikki kaikessa. Meillä on inhimillinen velvollisuus tukea näitä vanhempia ja sitä kautta heidän lapsiaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Elomaa: Omaishoito ei nauti arvostusta hallitusohjelmassa tai budjetissa

Elomaa: Omaishoidon tuki verottomaksi

Monikulttuurisuuteen kylvettiin kymmeniä miljoonia – STEA jätti syöpälasten ja kehitysvammaisten perheet sekä omaishoitajat ilman avustuksia

PS: Ei suomalaisille köyhille tai kodittomille ole pystytetty vastaanottokeskuksia tarjoamaan heidän tarvitsemiaan palveluita – ”Sairaat ja vanhukset jätetään heitteille”

Rantanen: Omaishoitajista yhteiskunnalle kolmen miljardin euron vuosittainen säästö – ”Muistetaan yleensä vain vaalipuheissa”

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Työeläkkeiden ja omaishoidontuen verotusta kevennettävä – hallitukselta ei herunut tukea
Viikon suosituimmat

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Polttoaineiden hinnat kuohuttavat – PS:n Vigelius ja SDP:n Lindén sanasodassa
Viime viikkoina polttoaineiden hinnat ovat nousseet poikkeuksellisen korkealle. Tilastokeskuksen mukaan esimerkiksi eniten tankattu bensiini 95 maksoi elokuussa keskimäärin 2,1 euroa litralta ja dieselin keskihinta oli elokuussa peräti 2,3 euroa litralta.

Ruotsin vaaleista tulossa sittenkin jännitysnäytelmä – oikeistohallituksella vimmattu loppukiri
Ruotsissa käydään valtiopäivävaalit sunnuntaina. Asetelmat ovat kutkuttavat. Monet pitivät sosiaalidemokraattien vaalivoittoa vielä kesällä itsestäänselvyytenä, mutta oikeistoblokki on tehnyt veret seisauttavan loppukirin.

Opetusministerin mielestä maahanmuutto ei ole syy huonoille Pisa-tuloksille – Koponen on eri mieltä: ”Haitallinen maahanmuutto heikentää oppimistuloksia”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää tuoreita Pisa-tuloksia vakavana muistutuksena siitä, että Suomen on jatkettava peruskoulun suunnan korjaamista ja uskallettava puhua myös maahanmuuton vaikutuksista koulutukseen.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Purra Pisa-tuloksista: Ymmärretäänkö jo, mitä on tehty väärin – digiusko, inkluusio ja vaatimusten puute söivät osaamisen
Uusimmat oppimistuloksia mittaavien Pisa-kokeiden tulokset osoittavat, että Suomen osaaminen heikkeni jälleen kaikilla keskeisillä osa-alueilla. Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa, että suunta on käännettävissä, mutta toimia tarvitaan paljon lisää jo nyt tehtyjen päälle.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












