Tagi: omaishoidon tuki

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Omaishoitajat ovat jäämässä ilman palkkiota Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Aiemmin palkkio maksettiin kuun vaihteessa, mutta joulukuun jälkeen seuraava palkkio maksetaan vasta 15. helmikuuta eli omaishoitajat ovat tammikuussa jäämässä kokonaan ilman palkkiota. Muutosta perustellaan palkkionmaksuaikataululla. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila pitää toimintaa hyvän hallinnon vastaisena.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Eduskunnassa on puhuttu paljon taloudesta, sillä EU:n elpymispaketin lisäksi eduskunta kävi välikysymyskeskustelun hallituksen luottamuksesta. Perussuomalaiset jätti epäluottamuslauseen hallituksen puoliväliriihen tuloksista. – Odotukset Marinin punavihreää hallitusta kohtaan eivät olleet korkealla, mutta hallitus onnistui alittamaan nekin, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset vaati tänään suullisella kyselytunnilla veronkevennyksiä työeläkkeisiin sekä omaishoidontukeen. Hallitukselta ei näille esityksille tullut tukea. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela huomautti, että vaikka julkinen velka kasvaa jopa 20 miljardin vuosivauhtia, ei maata rakentaneille ikäihmisille tipu kuin roposia.  Lue lisää >