

Moni suomalainen joutuu hakemaan apua yhä nouseviin elinkustannuksiin. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Etuuksien indeksikorotus jäi vajaaksi – inflaatio huomioidaan vain pieneltä osalta
Eduskunta äänesti keskiviikkona kansaneläkeindeksiin perustuvien etuuksien ylimääräisestä indeksitarkastuksesta. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen esittivät korkeampaa korotusta, mutta hallituksen pienempi korotus voitti.
– Hallitus perusteli indeksitarkastuksen Venäjän hyökkäyksellä Ukrainaan, mutta tarkastuksessa huomioidut kuukaudet ovat tammi-, helmi- ja maaliskuu. Sota alkoi vasta 24. helmikuuta. Tällä tarkastuksella siis kompensoidaan lähinnä sotaa edeltänyttä, vihreästä siirtymästä johtuvaa hintojen nousua, Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kritisoivat.
Polttoaineiden hinta kiihdyttää inflaatiota
Inflaatio oli korkea jo vuoden alussa, mutta sota nosti sitä entisestään.
– Helmikuussa inflaatio oli 4,5 %, mutta maaliskuussa 5,8 % ja huhtikuussa 5,7 %. Hallitus korotti indeksiä vain 3,52 %, kun perussuomalaisten esityksen, jossa huhtikuun inflaatio huomioitiin, mukainen korotus olisi ollut 8,48 %. Lisäksi perussuomalaisten vastalauseessa vaadittiin hallitukselta kaikkia käytettävissä olevia toimenpiteitä inflaatiokierteen katkaisemiseksi.
– Tilastokeskuksenkin mukaan inflaatiota kiihdyttää keskeisesti polttoaineiden korkea hinta, kansanedustajat muistuttavat.
Työnteon kannattavuus heikkenee
Hallituksen toimet sivuuttavat monta sellaista ryhmää, joita hintojen nousu kurittaa.
– Inflaatio heikentää kaikkien suomalaisten ostovoimaa, mutta tämä indeksikorotus ei kompensoi hintojen nousua mitenkään niille, jotka eivät saa kansaneläkeindeksiin sidottuja etuuksia. Esimerkiksi pieni- ja keskituloiset duunarit sekä ansiosidonnaisten vanhempain- ja sairauspäivärahojen saajat hallitus on unohtanut kokonaan.
– Työnteon kannattavuus heikkenee, kun työmatkoihin menee yhä enemmän rahaa. Hallituksen pitäisi ymmärtää tämä ja laskea polttoainevero EU:n minimitasolle, kuten muun muassa Ruotsi, Saksa ja Italia ovat jo tehneet. Tämä auttaisi tasapuolisesti kaikkia korkeista hinnoista kärsiviä, Juvonen, Juuso ja Reijonen kiteyttävät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työnteon kannattavuus indeksikorotukset polttoaineiden hinnankorotukset etuudet duunarit pieni- ja keskituloiset sosiaali- ja terveysvaliokunta Kaisa Juuso Minna Reijonen Kansaneläke Inflaatio Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”

Hallitus neuvoo kiristämään vyötä ja laskemaan elintasoa – Purra: 18 euroa lisää sosiaaliturvaan ei auta hintojen kanssa kärvisteleviä työssäkäyviä

Lisätalousarvioesitys ei vastaa kasvaviin elinkustannuksiin – Kansanedustaja Jari Koskela: ”Indeksikorotuksilla ei ratkaista kustannusten noususta johtuvia ongelmia”

Valtiovarainministeri Saarikko toisti ylimielisen kehotuksensa: Hakekaa toimeentulotukea sähkölaskun maksamiseen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














