

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Sote-uudistuksessa riski suuryhtiöiden monopoleihin maakunnissa
Eduskunta keskusteli eilen suullisella kyselytunnilla sote-uudistuksen etenemisestä. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki ehti tyrmätä uudistuksen keskiviikkona. Tämä kirvoitti vilkkaan keskustelun torstaina.
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen huomautti sote-uudistuksen tuomasta riskistä, jossa pienet yritykset jäisivät helposti suurten ylikansallisten suuryhtiöiden jalkoihin.
– Hyvä hallitus, ajatte yrittäjien asioita, ja yrittäjyyteen kannustetaan. On erittäin huolestuttavaa kuitenkin, että suuret yritykset valtaavat alaa ja pommittavat pienempiä toimijoita. Tämä esimerkiksi tapahtuu maakunnissa, Juvonen huomautti.
Pienyrittäjät putoavat pelistä
Juvonen kertoi esimerkin hoiva-alalta nykyisessä tilanteessa.
– Otetaan pieni hoiva-alan yritys: kunnat lähtevät minikilpailuttamaan ja aloitetaan huutokauppa muun muassa vanhustenhoivapaikoista, kuka tarjoaa ja kuka suostuu halvimmalla rahalla tekemään.
– Se on erittäin vaarallista, jos puhutaan, että 130 euron hinnasta laskeudutaan 70 euroon. Siihen pitää kuulua ympärivuorokautinen hoiva, hoivatarvikkeet, hoito, ravinto ja ruoka. Millä rahalla pienyrittäjä pystyy tällaista palvelua tuottamaan? Juvonen kysyy.
Suuria minihintaisia tuottajia
Juvosen mukaan kilpailun siirtäminen suuremmalle alueelle luo yhä suurempia minihintaisia tuottajia, joilla voi olla käytännössä monopoliasema maakunnassa.
– Te ajatte tällä uudistuksella pienet yrittäjät täysin konkurssiin, ja pakon edessä ne joutuvat myymään isommille tuottajille. Kaikkihan me tiedämme tämän.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Vanhukset huutokaupataan kuin huutolaiset – ”Huonokuntoiset kärvistelevät kodeissaan”

PS laittomasti maassa olevien sote-palveluista: Kansa on oikeassa, mutta päättäjät eivät suostu kuuntelemaan

Perussuomalaiset vaativat eduskunnassa järkeä sote-uudistukseen: valinnanvapauden kustannukset uhkaavat karata käsistä

Hakkarainen maakuntauudistuksesta: Kepu himoitsee valtaa, kokoomus käärii rahat

Mari Rantanen: Valinnanvapauslaki on huono eikä sitä pidä hyväksyä

Savio: Valinnanvapausmalli tappaa suomalaisia pk-yrityksiä

Eerola sotesta: Maakunnat pulassa – valinnanvapaus kasvattaa kustannuksia

Riikka Purra sote-raportissa: Pahimmat ongelmat ovat verorahojen valuminen suuryrityksille, painopisteen siirtyminen ”nuhapoleille” sekä ali- ja ylihoito

Helsingin valtuusto antoi huutia sotelle – Halla-aho: ”Harva kai kehtaa vakavalla naamalla kehua. Nykytilan säilyttäminen parempi vaihtoehto kuin uudistuksen toteuttaminen”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













