

PS ARKISTO
Perussuomalaiset soteuudistuksesta: ”Rahat annetaan muille maille vierahille – tätäkö on suomalainen soteuudistus?”
Kansanedustaja Arja Juvonen piti eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron soteuudistuksesta, jota on Suomessa yritetty saada aikaan jo vuosikausia. Perussuomalaiset pitävät uudistuksen toteutumisen keskeisenä ongelmana rahoitusta, varsinkin nyt kun hallitus on antamassa miljardikaupalla rahaa EU:n elvytyspakettiin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut kaikille suomalaisille sekä kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja. Uudistuksella halutaan myös turvata ammattitaitoisen työvoiman saatavuus sosiaali- ja terveyspalveluihin, vastata ikääntymisen ja syntyvyyden laskun aiheuttamiin haasteisiin sekä hillitä kustannusten kasvua.
– Soteuudistusta on tehty Suomessa vuosia. Edellinen uudistusmalli kaatui eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä, sillä sen ei nähty turvaavan kansalaisille tasa-arvoisia oikeuksia terveydenhoidon palveluihin, sen rahoituspohja oli riittämätön ja kolmen miljardin kustannusten hillintätavoitteet epävarmoja. Lopullisen iskun sotelle antoivat kuitenkin julkisuuteen nousseet uutiset vakavista vanhustenhoidon laiminlyönneistä, kertoi kansanedustaja Arja Juvonen.
Hoitajamitoitus ei ole ratkaissut ongelmia
Perussuomalaisten mielestä on kyseenalaista, onko näiden keskeisten kriteerien osalta tapahtunut muutosta parempaan.
– Onko vanhustenhoidon ongelmat nyt ratkaistu? Viime hallituskaudella demareiden oppositiossa lupaama sitova hoitajamitoitus tasolla 0,7 koki inflaation ja hallitus toi lakiin tason 0,5, joka nousee hiljalleen. Varsinaisia ongelmia tämä hoitajamitoitus ei kuitenkaan ratkaissut, vaan usein yövuorossa on edelleenkin vain yksi hoitaja.
Hoitoon pääsyssä ongelmia
Soteuudistukseen sisältyy myös tavoite kiireettömän hoidon hoitotakuusta, jolla potilaalle taataan oikeus päästä terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle seitsemän päivän sisällä hoidontarpeen arvioinnista. Perussuomalaiset arviovat hallituksen luvanneen liikaa sanoessaan, että potilas pääsee lääkärille nopeammin. Hoitajamitoituksen tavoin hoitotakuu halpuutettiin tarkoittamaan pääsyä jonkun hoitohenkilön vastaanotolle lääkärille pääsyn sijasta.
– Hoitoon pääsyssä on suuria ongelmia nyt, mutta myös tulevaisuudessa, kun koronaepidemian viivästyttämiä hoitojonoja ryhdytään purkamaan. Kiireettömän hoidon järjestämisestä on tingitty, ja hoitojonot ovat jo nyt mittavat. Kuntien ja sairaanhoitopiirien kestävyys on myös talouden osalta vaakalaudalla. Koronan kurittaessa kansaa terveydenhuolto ajautuu kriisipisteeseen, jossa muut sairaudet jäävät toteamatta ja hoitamatta. Ihmisten leikkausaikoja siirretään jopa vuosilla eteenpäin, Juvonen sanoi.
Ei parlamentaarista valmistelua lupauksista huolimatta
Vielä vaalituloksen varmistuttua sosiaalidemokraattien silloinen puheenjohtaja ja hallitustunnustelija Antti Rinne lupasi, että sotea tehdään yhdessä muiden puolueiden kanssa parlamentaarisesti. Toisin kävi. Perussuomalaisten mukaan soten kaikki keskeiset päätökset tehtiin lupauksista huolimatta ilman yhteistä valmistelua – poliittisten valintojen pohjalta, asiantuntijoita kuuntelematta ja vaikutusarvioita laatimatta.
– Maakuntaveroa ja maakuntahallintoa varten perustettiin komiteat, joiden työskentelyn lähtökohdat ovat olleet hyvin heikot. Miten komiteat voivat tehdä päätöksiä ja linjanvetoa veroista tai maakuntahallinnosta, kun asioita ei ole edes vielä käsitelty eduskunnassa eikä yhtäkään asiantuntijaa aiheista kuultu? Näille komiteoille jäi ainoastaan kumileimasimen rooli, kun suuret linjaukset tehtiin hallituksessa etukäteen, Juvonen totesi.
Lähipalvelut turvattava
Perussuomalaisille lähipalvelut ovat tärkeitä. Sote-vastuun siirtämistä kunnilta maakunnille ei saa käyttää tekosyynä lähipalveluiden alasajoon. Ruotsissa käytännön kokemukset ovat osoittaneet, ettei palveluiden keskittäminen johda automaattisesti laadun paranemiseen tai kustannussäästöihin ja suuren volyymin sijasta tärkeämpää on noudattaa yliopistollisen sairaalan määrittämiä hoidon standardimenettelyitä.
– Me perussuomalaiset vaadimme lähipalveluiden säilyttämistä, ja palvelutaso on määriteltävä selkeästi. Pitkien etäisyyksien maassa ei ole oikein juoksuttaa vanhusta tai sairasta satojen kilometrien päähän kotoaan saamaan hoitoa. Vanhustenhoitoa ei saa viedä läheltä kauas. Perussuomalaiset katsoo, että vanhustenhoidon tulee säilyä kuntien alueella ja järjestämisvastuun piirissä, Juvonen vaati.
Vanhustenhuollon tilaa valvottava tarkkaan
Perussuomalaisten mielestä vanhustenhoidon valvonta pitää saada kuntoon ja valvontaa on tehtävä jalkautumalla hoivayksiköihin. Omaisten ääntä on kuultava erillisillä omaisraadeilla, jotka kertovat alueellisen vanhustenhoidon tilasta. Vanhus- ja vammaisneuvostot on otettava laajasti mukaan päätöksentekoon. Omaishoitoon liittyvien ongelmien ratkaiseminen ja tukijärjestelmän yhtenäistäminen valtakunnallisesti kuuluisi luontevasti osaksi soteuudistusta.
– Erityisten häpeällistä on vanhusten ja vammaisten palveluiden minikilpailuttaminen. Kuin huutolaisia heitä kilpailutetaan huutokaupassa, jossa halvimman tarjouksen tekijä voittaa hoidettavakseen ihmisen. Hoivabisnes ei saa olla huutokauppabisnestä. Perussuomalaiset vaativat, että vanhusten ja vammaisten palvelujen minikilpailutukset on lopetettava.
– Keskeinen ongelma koko soteuudistuksen toteutumisen kannalta on rahoitus. Hyvä hallitus, te olette antamassa EU:n elvytyspakettiin miljardikaupalla rahaa, jota tarvittaisiin sotepalvelujen korjaamiseen. Suomalaisten sote-rahat annetaan muille maille vierahille. Tämäkö on suomalainen soteuudistus? kysyi Juvonen puheenvuoronsa päätteeksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lähipalvelut perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro EU-elvytyspaketti koronaepidemia hoitotakuu hoitajamitoitus ryhmäpuheenvuoro Antti Rinne soteuudistus vanhustenhoito perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten puoluesihteeri: Keskusta roikkuu hallituksessa soten vuoksi – perussuomalaisten kuntavaalivoitto veisi pohjan kalliilta hallintohimmeliltä

MT: Keskustan sisäpiiriläinen lyttää maakuntauudistuksen: “itsehallinto jää toteutumatta, STM ottaa maakunnat haltuunsa”

Juvonen peräänkuuluttaa hallitukselta riskiarviota sotesta: Mitä tapahtuu, jos rahat eivät riitä?

Halla-aho moittii hallitusta ylimääräisestä kuntavaalimiljardista eli holtittomasta velkarahan kylvämisestä: ”Osumatarkkuus rahojen jakamisessa ollut heikko”

Juvonen: Toteutetaanko henkilöstömitoitus laittamalla hoitoapulaiset ja hoiva-avustajat työyksikön ”heittopusseiksi”?

PS: Hallituksen joululahjat ovat veronkorotuksia ja rahan lappamista EU:lle

Reijonen: Sekamelska tietojärjestelmistä aiheuttaa turhia vaaratilanteita

Juvosen vaatimus kystisen fibroosin lääkekorvattavuudesta toteutui – uuden sukupolven lääkkeitä saatava pian käyttöön

Antikainen: Sote-uudistuksen rahoitusmalli vaarantaa maakuntien sote-palvelut
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Hälyttäviä tilastoja Suomen vankiloista ‒ oikeusministeri Meri selvittää ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä
Ulkomaalaisten vankien maasta poistamisen edellytyksiä selvittävän tutkimuksen on määrä valmistua vuoden loppuun mennessä.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Maahanmuuttajien työttömyysturva leikkuriin – kannustin kieleen ja työhön
Hallitus tiukentaa otetta kotoutumisessa. Alle kolme vuotta Suomessa olleiden maahanmuuttajien työttömyystukea leikataan noin kymmenellä prosentilla. Tukea saa takaisin töitä tekemällä tai kotimaisen kielen taidon todistamalla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














