

LEHTIKUVA
PS: Hallituksen joululahjat ovat veronkorotuksia ja rahan lappamista EU:lle
Vaikka ei aatto olekaan, ovat perussuomalaiset kurkistaneet, mitä hallituksen lahjakääröt sisältävät. Sosiaalidemokraatit muistavat eläkeläisiä korottamalla asumisen kustannuksia. Omistusasunnossa kerrostalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella menee eläkkeestä jatkossa yli 42 prosenttia asumiseen, totesi perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron valtion talousarviosta eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Kun toverit kunnissa korottavat myös kiinteistöveroa, osuu raippa etenkin eläkeläisiin. Vero kun ei huomioi maksajan tuloja mitenkään, huomautti kansanedustaja Vilhelm Junnila.
– Joka kuudes kotitalous ei pysty kattamaan asumiskustannuksia omilla tuloillaan ja silti lämmityspolttoaineiden hintoihin isketään kunnon korotukset. Suomessa on lähes 200 000 öljyllä lämpenevää taloa, joissa jopa puolessa asuu ikäihmisiä. Kaukolämpökin kallistuu.
PS.n veronkevennysesitykset eivät kelvanneet
SDP:lle eivät kelvanneet perussuomalaisten ehdotukset veronkevennyksistä työeläkkeisiin eikä omaishoidontukeen, mutta Kojamon vuokrankorotukset ja verovapaat miljoonaosingot ammattiliitoille ovat kansalle kuin viimejouluista maksalaatikkoa. Yrittäjien sosiaali- ja eläketurvasta tai yrittäjän eläkevakuutuksen epäkohtien korjaamisesta lienee turha puhuakaan. Nyt avustaja-armeija on eläkeputken ja leskeneläkkeen kimpussa.
– Ja soten, voi herranjumala! Junnila puuskahti ja jatkoi:
– Armeijasta puheen ollen, vasemmistoliiton punaisesta paketista paljastuu joka pioneerin HX-suosikkilahja eli 10 miljardilla monitoimihävittäjiä. Valtiovarainvaliokunta varautuu hankintaan vuoden 2021 tasossa, eli indeksikorotukset ja valuuttamuutokset huomioiden summa voi olla suurempikin – ja tämän vasemmisto paketoi äänestäjilleen. Perussuomalaisille lahja kelpaa.
Elvytyspakettiin mukaan ”arvopohjan” takia
Kaikkein vahingollisimpana yhteistyön hedelmäkakkuna perussuomalaiset pitävät elvytyspakettia. Siinä alhaisempaa veroa omilta kansalaisiltaan keräävät Italia, Espanja ja Ranska maistavat hallituksen vieraanvaraisuutta eli suomalaisten veronmaksajien varoja.
– Rahoitusmarkkinoilta saisi edullisempaa lainaa ja ilman raskaita velvoitteita, jolla elvyttää niin paljon kuin sielu sietää. Mutta se arvopohja. Ja oikeusvaltioperiaate.
– Vihreät eivät ehtineet lukea toivomuslistaa, koska aika meni tavatessa perustuslakia. Mutta ei Korvatunturikaan sijaitse Al-Holissa. Emmekä työllisyyslukujen valossa saa itämaan tietäjiäkään. Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenoihin kuitenkin upotetaan 12 miljoonan euron lisämääräraha, vaikka pandemian seurauksena turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut. Korona kelpaa syyksi mihin tahansa, vaikka budjetissa näkyy vain murto-osa maahanmuuton kustannuksista.
Keskustalle tasaiset veronkorotukset tärkeitä
Ettei unohtuisi, on perussuomalaisten mielestä syytä puhua myös keskustan lahjasta maaseudulle. Polttoaineverojen korotukset rokottavat autoilijoiden lisäksi jopa työkoneita. Kekkonen kysyi aikoinaan, onko maallamme malttia vaurastua, mutta viime kyselytunnilla entisen presidentin puolueen edustaja totesi tasaisten veronkorotusten olevan heille tärkeämpiä.
– Suomen Pankin ennusteen mukaan työllisyysaste putoaa 71:een vuoteen 2022 mennessä. Koronaa voi syyttää, mutta pitäisi löytyä toimia, joilla tilannetta parannetaan, Junnila sanoi.
Perussuomalaisilta yli 200 muutosesitystä
Tämän joulun kiltit lapset ovat erityisen kilttejä, sillä he ovat niitä, jotka tämän tulevaisuudessa maksavat. Kun velkaa otetaan kehyksen suhteessa, on perussuomalaisten mielestä määrärahat käytettävä vahvistamaan kotimaista yritystoimintaa ja teollisuutta, työllisyyttä, kansalaisten ostovoimaa ja perusturvaa sekä keventämään työn ja yrittämisen verotusta.
– Budjettivastalauseessamme on 255 lausumaehdotusta, kokoomuksella 85 ja kristillisdemokraateilla 34. Annan perussuomalaisten lahjan hallitukselle, eli teen vastalauseen yksi mukaisen epäluottamuslause-esityksen, koska Suomen kansa ansaitsee parempaa, Junnila kertoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoro polttoaineveron korotus EU-elvytyspaketti Maahanmuuton hinta lämmityskustannukset al-Hol Asumisen kustannukset Työllisyysaste veronkevennykset Hävittäjähankinta Vilhelm Junnila Joulu Eläkeläiset sote
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset soteuudistuksesta: “Rahat annetaan muille maille vierahille – tätäkö on suomalainen soteuudistus?”

Perussuomalaiset haluaa pitää Suomen EU-elvytysrahaston ulkopuolella: ”Suomen kannalta pikavippi, jossa maksamme saamamme rahat takaisin tuplana”

Keskusta ylpeilee nettomaksajan roolilla, vihreät hahmottelevat jo seuraavaa EU-elvytyspakettia – Mäkelä: ”Suomalaisten miljardit lähtevät muille maille”

PS: Menokohteet laitettava tärkeysjärjestykseen – suomalainen työ, teollisuus ja yrittäminen etusijalle

Perussuomalaiset vaativat valtiovarainvaliokunnassa veroalea – polttoaineiden veronkorotukset peruttava

EU-elvytysrahastosta jopa 2 000 euron lisälasku joka ainoalle työssäkäyvälle suomalaiselle – tutkimuksen mukaan kansalaiset olisivat valmiita maksamaan korkeintaan 50 euroa

Ranne: Suomi valmistautuu Suurin pudottaja -ohjelmaan lihomalla varastoon

Kalle Isokallio kertoo, miten poliitikko kirnuaa rahasi ja laittaa sinut anelemaan niitä takaisin

Putkonen: Jos keskusta sanojensa mukaisesti haluaa estää polttoaineiden veronkorotukset, puolueen on irtisanouduttava hallitusohjelmasta
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää