Viikon 14/2023 luetuin

Perussuomalaiset vaihtaa EU-parlamenttiryhmää

05.04.2023 |15:15

Perussuomalaisten puoluehallitus on yksimielisesti päättänyt, että perussuomalaiset vaihtaa ryhmää Euroopan parlamentissa. Perussuomalaiset palaa Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmään (ECR), jonka jäsenenä perussuomalaiset oli aiemmin EU-parlamenttikaudella 2014–2019. ECR:n jäseniin kuuluu muun muassa ruotsidemokraatit.

Venäjän aloittaman brutaalin hyökkäyssodan aiheuttama Suomen turvallisuuspoliittisen tilanteen radikaali muutos on vaatinut myös perussuomalaisilta kansainvälisten yhteistyöverkostojen uudelleentarkastelua.

Perussuomalaisten puoluehallitus on yksimielisesti päätynyt siihen, että perussuomalaisten on EU-parlamentissa kuuluttava sellaiseen ryhmään, jonka jäsenpuolueita yhdistää tinkimätön länsimaisen sivilisaation ja eurooppalaisen turvallisuuspoliittisen arkkitehtuurin puolustaminen.

Perussuomalaisten elokuussa 2022 julkaisemassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa esitettiin, että länsimaiden on vastattava tehokkailla koordinoiduilla toimenpiteillä autoritääristen Venäjän ja Kiinan haasteeseen. Tätä tavoitetta perussuomalaiset voi EU-parlamentin kautta parhaiten edistää ECR-ryhmän jäsenenä.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
8.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi