

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset vastustavat Helsingin kaupungin tiivistämispolitiikkaa – kaupungin kehittämisessä ei sovi unohtaa nykyisiä asukkaita eikä lähiluontoa
Helsingin perussuomalaiset vaativat, että kaupungin kaavoituspolitiikassa otetaan ensisijaisesti huomioon nykyisten asukkaiden tarpeet, puolustetaan lähiluontoa ja säilytetään alueiden ainutlaatuinen luonne. Perussuomalaiset vastustavat Helsingin kaupungin tiivistämispolitiikkaa asukkaiden elämänlaadun ja alueiden omaleimaisuuden kustannuksella.
Perussuomalaiset ovat sitoutuneet puolustamaan Helsingin eri alueiden ainutlaatuista luonnetta ja vastustamaan kaavoituspolitiikkaa, joka perustuu ylisuuriin, keinotekoisiin kasvutavoitteisiin. Viime vuosina kaupunkisuunnittelussa on viitattu kintaalla asukkaiden toiveille ja alueiden historialliselle merkitykselle.
– Kaupungin kasvun tulee olla hallittua, ihmisläheistä ja ennen kaikkea kestävää, ottaen huomioon sekä asukkaiden hyvinvoinnin että lähiluonnon merkityksen, linjaa perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Nuutti Hyttinen.
Paikallisyhteisöjen näkemykset huomioon
Perussuomalaiset vaativat, että Vartioharjun ja muiden vastaavien alueiden kehityssuunnitelmissa noudatetaan avoimuuden, asukaslähtöisyyden ja monimuotoisuuden periaatteita. On ensisijaisen tärkeää, että kaupungin päätöksenteossa otetaan huomioon paikallisyhteisöjen näkemykset ja säilytetään Helsingin ainutlaatuiset, historialliset asuinalueet tuleville sukupolville.
– Meidän on muistutettava itseämme, että Helsingin kehityksen tulee ensisijaisesti palvella nykyisiä asukkaitaan, ei hypoteettisia tulevaisuuden asukkaita. Kaupunkimme on kotimme, ei pelkkä kasvunäkymien palvelija. Päätöksenteossa tulee painottaa olemassa olevien asuinalueiden säilyttämistä ja parantamista, ei pelkästään uudisrakentamisen maksimointia, muistuttaa Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Samuli Voutila.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asukaslähtöisyys tiivistämispolitiikka lähiluonto uudisrakentaminen Perussuomalaisten Helsingin valtuustoryhmä Perussuomalainen Helsinki Samuli Voutila Nuutti Hyttinen Kaavoitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pääkaupungin liikenne kaaoksessa – vihreiden kuntapoliitikko sanoi sen suoraan: ”Vihreät on alusta saakka ollut yksityisautoilun vastainen liike”

Helsingin kaupungin ”vihreillä” päätöksillä lahdataan metsät ja kivijalkayritykset

Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja intoilee maahanmuuton kasvusta – vaikka moni tulija ei pysty elättämään itseään

Liikkuvalle väestölle vaaditaan ympärivuotista hätämajoitusta Helsinkiin – ”Rahat suunnattava kotimaisille avuntarvitsijoille, ei maailmanparantamiseen”

Itäinen Helsinki ei houkuttele enää suomenkielisiä lapsiperheitä – ”Kaupungin asuntoihin asutetaan humanitaarisia maahanmuuttajia”
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














