

PS ARKISTO
Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
Itseään duunaripuolueena pitäneen sdp:n kannatus on pudonnut puolen vuoden aikana erityisesti työllisten joukossa, kun taas perussuomalaiset on kasvattanut suosiotaan työllisten keskuudessa.
Perussuomalaiset on vakiinnuttanut asemansa Suomen suosituimpana puolueena. Taloustutkimuksen uusimman, Ylelle tekemän kannatusmittauksen mukaan perussuomalaisten kannatus on jo 24,3 prosenttia, eli lähes joka neljäs äänestäjä luottaa perussuomalaisiin.
Seuraavaksi suosituimpaan puolueeseen, kokoomukseen, eroa on jopa viisi prosenttiyksikköä, eli perussuomalaiset on ainoa yli 20 kannatusprosentin puolue.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Pasi Holm on nostanut esiin erään kiinnostavan muutoksen puolueiden kannatuksessa. Holm analysoi Taloustutkimuksen aineistoja jaotellen kannatuksen työssä käyviin ja koko väestöön. Työntekijätason tehtävissä toimivien keskuudessa perussuomalaisten kannatus on huimat 41,5 prosenttia kun taas sdp:n vastaava luku on 13,1 prosenttia.
– Perussuomalaiset on selkeästi duunaripuolue, Holm sanoo uusisuomi.fi -verkkolehden haastattelussa.
Perussuomalaiset nuorten suosikki, sdp harmaantuu
Holm toteaa että sdp:n kannatus on pudonnut puolen vuoden aikana yleisesti, mutta erityisesti työllisten joukossa, kun taas perussuomalaiset on kasvattanut suosiotaan työllisten keskuudessa.
Perussuomalaisten suosio näyttää vahvalta myös siinä mielessä, että perussuomalaisten kannattajat ovat nuorempia kuin sdp:n kannattajat.
– Sdp on ollut jo pitkään eläkeläisten puolue. Sdp:n ongelma on, että aikaisempaa isompi osa eläkeläisistä poistuu keskuudestamme ja aikaisempaa vähemmän ihmisiä tulee eläkkeelle, Holm sanoo uusisuomi.fi -verkkolehden jutussa.
PS puolustaa suomalaista teollisuutta ja vientiä
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen nostaa esille konkreettiset syyt, jotka ovat tehneet perussuomalaisista Suomen suurimman duunaripuolueen.
– Me olemme ainoa puolue, joka on määrätietoisesti jo useamman vuoden ajan, etenkin ilmastopoliittisessa keskustelussa pitänyt tiukasti kiinni siitä, että suomalaisen teollisuuden ja vientiteollisuuden edellytyksiä ei saa tuhota ilmastopoliittisilla päätöksillä.
Suomalainen teollisuus on muutenkin varsin puhdasta. Perussuomalaisten mielestä tehtaanpiippu Suomessa on samalla aina ilmastoteko.
– Kun julkisuudessa on käyty ilmastopoliittista keskustelua, esimerkiksi hiilineutraalisuuteen pyrkimisessä, niin se on johtanut muun muassa siihen, että hallitus on nyt nostamassa jokapäiväisiä elinkustannuksia. Toimenpiteet kohdistuvat asuntojen lämmitykseen ja liikkumiseen, puhumattakaan harrastus- ja työmatkoista. Tavallisten perheiden ja teollisuuden röyhkeä rahastus on selkeästi laskenut ainakin demarien kannatusta ja tuonut sieltä työväestöä perussuomalaisten joukkoihin, Putkonen sanoo.
Suomeen ei pidä tuoda halpatyövoimaa
Putkosen mukaan duunarit ovat huomanneet myös, että perussuomalaiset vastustaa halpatyövoiman maahantuontia, joka johtaa palkkojen romahtamiseen. Perussuomalaiset haluaa myös säilyttää työvoiman tarveharkinnan ja mahdollisesti jopa tiukentaa sitä.
Tarveharkinnalla pyritään muun muassa estämään sellaisten ihmisten tuloa Suomeen, joilla ei ole tosiasiallisia edellytyksiä työllistyä suomalaisilla työmarkkinoilla.
– Tarveharkinnan poistaminen tosiasiassa johtaisi palkkojen halpuuttamiseen, erityisesti palvelu- ja rakennusalalla, Putkonen sanoo.
Sdp:n aseman Putkonen arvioi vaikeutuvan entisestään.
– Sdp:n kannatus on aina levännyt ay-liikkeen varassa. Demarien nykyinen politiikka tulee kuitenkin karkottamaan työväestöä puolueesta entisestään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suosituin puolue asuminen ja liikkuminen duunarit äänestäjät halpatyövoima Taloustutkimus TYövoiman tarveharkinta Yle Pasi Holm Eläkeläiset kannatus perussuomalaiset SDP Matti Putkonen työllisyys verotus nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomi ei ole osaajien ykköskohde maailmalla – ”Hallitus pyrkii tuomaan matalapalkkaisia, vähän koulutettuja ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään huonosti palkattua työtä”

Meri: Hallituksella ei ole ratkaisua suomalaisten työttömien varalle

Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi

Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla
Maahanmuuton kasvu tekee hallaa Suomen työttömyysluvuille. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan asiantuntijan mukaan lähes puolet työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla. Tästä huolestuttavasta tiedosta huolimatta lähes kaikki oppositiopuolueet esittävät talouden kasvutoimena maahanmuuttoa.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Pysyvien oleskelulupien kiristykset läpi eduskunnassa – Vigelius: Merkittävä tiukennus maahanmuuttopolitiikkaan
Eduskunta äänesti tänään läpi lakimuutokset ulkomaalaisten pysyvien oleskelulupien ehtojen kiristämiseksi äänin 114-56. Lakia vastaan äänestivät vasemmistoliitto, vihreät sekä sosiaalidemokraatit. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää lakimuutosta merkittävänä askeleena kohti vastuullisempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Garedew: Nyt tulevat odotetut tiukennukset – maahanmuuttajilta vaaditaan töitä, kielitaitoa ja nuhteettomuutta tai oleskelu loppuu
Jälleen yksi hallituksen maahanmuuttopolitiikan kiristyksistä on valmistumassa tällä viikolla, kun eduskunta keskustelee tänään ja äänestää huomenna ulkomaalaislain muuttamisesta. Muutoksella pidennetään pysyvän oleskelun saamisen asumisaikaa ja tiukennetaan ehtoja.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa, jopa puoluejohtonsa suulla. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Moderni toimittaja haluaa raportoida oma agenda edellä – Näin toimii nykyjournalismi
Journalismissa on viime vuosina otettu käyttöön sosiaalisen median keskeiset toimintamallit. Siten myös somen yksilökeskeiset sisältöperiaatteet hiipivät mukaan juttuihin. Toimittaja raportoi asioista oman kokemuksensa kautta ja samalla tuotokseen tarttuvat tekijän omat arvot sekä yhteiskunnalliset näkemykset.

Jyrähdys Microsoftin kieltämisestä – Junnila: ”Ei myydä sielua lobbareille”
Entisenä Meta-lobbarina tunnettu europarlamentaarikko Aura Salla (kok) vaati tällä viikolla Suomea ja EU:ta lopettamaan julkisella sektorilla Microsoftin tuotteiden käyttämisen.

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa, että hallitus ei saa avata itärajaa ennen kuin Venäjän toiminta muuttuu olennaisesti. Hän painottaa, että mielenilmaus rajalla palvelee vain Venäjän tavoitteita ja vaarantaa Suomen edun.

Ruotsissa 4 000 jengirikollista elää leveästi myös sosiaalietuuksilla – tukia maksettu roistoille 3,6 miljardia kruunua
Noin 4 000 jengirikollista saa Ruotsissa perustoimeentulonsa sairauspäivärahasta, työkyvyttömyyseläkkeestä tai työttömyyskorvauksesta, käy ilmi paikallisen Kelan uudesta raportista. Yhteensä heille on maksettu etuuksia arviolta 3,6 miljardia kruunua.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää








