

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Halla-aho: Suomi ei ole osaajien ykköskohde maailmalla – “Hallitus pyrkii tuomaan matalapalkkaisia, vähän koulutettuja ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään huonosti palkattua työtä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tyrmää hallituksen suunnitelmat työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. – Kuten talouspolitiikan arviointineuvoston lausunnossakin todettiin, Suomi tarvitsisi korkean tuottavuuden ja korkean osaamistason työpaikkoja jo julkisen talouden kestävyyden kannalta.
Talouspolitiikan arviointineuvoston tuoreen raportin mukaan hallituksen työllistämistoimet kohdistuvat vääriin ryhmiin, sillä toimet suunnataan pitkälti matalapalkka-aloilla työskenteleviin henkilöihin. Tällöin työllistymisen vaikutus muun muassa verokertymään on vähäinen.
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) väitti eilen, että osaavan työvoiman saanti on Suomessa vaikeutunut ja että Suomessa monilla työnantajilla olisi pulaa työntekijöistä. Hallitus on myös äskettäin perustanut työ- ja elinkeinoministeriöön työperäisen maahanmuuton yksikön.
Hallitus siis tarjoaa ratkaisuksi työperäisen maahanmuuton edistämistä, vaikka maassa on jo nyt satojatuhansia ihmisiä työtä vailla.
Halpatyö ei elätä ilman sosiaaliturvaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho tyrmää suunnitelmat työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. Halla-aho puhui aiheesta tuumaustunnilla perussuomalaisten puoluetoimistossa.
– Kuten talouspolitiikan arviointineuvoston lausunnossakin todettiin, Suomi tarvitsisi korkean tuottavuuden ja korkean osaamistason työpaikkoja jo julkisen talouden kestävyyden kannalta.
– Hallituksen työllisyyttä lisäävät toimet kuitenkin kohdistuvat matalapalkka-aloille. Hallitus siis pyrkii tuomaan Suomeen matalapalkkaisia, vähän koulutettuja työntekijöitä tekemään huonosti palkattua työtä, esimerkiksi ravintola-alalla tai ruokalähetteinä. Nämä ihmiset eivät tule toimeen palkallaan, vaan palkkaa täydennetään sosiaaliturvalla, asumistuella ja toimeentulotuella joiden määrä kasvaa kaiken aikaa, Halla-aho toteaa.
Keinotekoista työllisyysasteen nostamista
Halla-aho korostaa, että jos tänne tuleva ihminen ei pysty elättämään itseään eikä hän ole nettoveronmaksaja, niin tällainen työperäinen maahanmuutto on vahingollista julkisen talouden kannalta.
Halla-aho kuitenkin näkee syyn, miksi hallitus haluaa lisätä juuri matalapalkka-alojen työntekijöiden määrää Suomessa.
– Näin saadaan keinotekoisesti nostettua työllisyysastetta: työlliseksi katsotaan ihminen joka tekee muutaman tunnin viikossa töitä, vaikkei tämä ihminen tulisi toimeen sillä työllään.
– Kun hallitus on – ainakin nimellisesti – sitonut osan menolisäyksistä työllisyysasteen nousuun, hallitus saa näin keinotekoisesti turvotetusta työllisyysasteesta ikään kuin argumentin sen puolesta, että se voi toteuttaa äänestäjille luvatut menolisäykset.
Maahanmuuttajan tultava palkallaan toimeen
Halla-aho sanoo, ettei perussuomalaiset suhtaudu kategorisen kielteisesti työperäiseen maahanmuuttoon.
– Haluamme kuitenkin vähentää sitä osaa työperäisestä maahanmuutosta, joka tällä hetkellä tulee tänne niin sanotulla työntekijän oleskeluluvalla. Meillä ei ole mitään sitä vastaan, että tänne muuttaa ihminen, joka saa sellaista palkkaa, jolla hän tulee toimeen ja hän maksaa veroja, joilla myös rahoitetaan meidän hyvinvointijärjestelmäämme. Ikävä kyllä, Suomi ei tällä hetkellä ole ykköskohde sellaisille osaajille, jotka saavat valita, minne he menevät töihin.
– Verotus on tässä avainasemassa: Suomi ei voi mitään ilmastolleen tai kielimuurille. Suomi voi kuitenkin vaikuttaa siihen, miten kannattavaa tänne on tulla hyödyntämään omaa osaamistaan. Muun muassa tämän vuoksi perussuomalaiset ajavat elinkustannusten alentamista ja keskituloisten veronalennuksia.
Kohtaanto-ongelmaan on ratkaisu
Työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaanto-ongelma on hankala. Halla-ahon mukaan keskeistä ongelman ratkaisussa on se, että työn vastaanottamisen pitäisi olla aina kannattavaa.
– Työnteko voidaan tehdä kannattamattomaksi joko suoraan ansiotuloverotuksella tai epäsuorasti tekemällä työssäkäynti – esimerkiksi polttoaineveroja nostamalla – niin kalliiksi, että työtä ei kannata ottaa kovin kaukaa vastaan. Tai asumiskuluja nostamalla voidaan synnyttää tilanne, jossa työstä ei jää mitään käteen, jolloin ihminen voi yhtä hyvin olla ottamatta sitä vastaan.
– Ongelma, mikä pitäisi ratkaista on se, miten saadaan työn vastaanottaminen kannattavaksi. Perussuomalaisten ratkaisu ei ole se, että puretaan sosiaaliturvajärjestelmää, niin kuin joillakin tahoilla halutaan. On pyrittävä ensinnäkin siihen, että yrityksillä säilyy palkanmaksukyky ja toisaalta siihen, että ihmisillä jää asumis- ja elämiskustannusten jälkeen enemmän tuloistaan käteen, Halla-aho sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkanmaksukyky asuminen ja liikkuminen Työllisyysaste työttömät halpatyövoima Työperäinen maahanmuutto oleskelulupa Sosiaaliturva perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – “Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”

Hallitus houkuttelee halpatyövoimaa ja jakaa työlupia jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille – Suomessa yli puoli miljonaa työnhakijaa

Oppositiojohtajat Halla-aho ja Orpo väittelivät ihmisoikeuksista ja maahanmuutosta: ”Oikeus tulla Suomeen ja asettua tänne elätettäväksi veronmaksajien rahoilla ei ole mikään ihmisoikeus”

Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti karsii suomalaisten kannalta haitallisia menoja: “Jokainen yli kohtuuden kerätty veroeuro on epäluottamuslause kansalaisiamme kohtaan”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Halla-aho vaatii EU:n vapaan liikkuvuuden lopettamista: ”Johtaa epäterveeseen muuttoliikkeeseen, joka on haitallista valtioille”

Purra ja Immonen: Hallitusohjelman maahanmuuttolinjaukset vahingollisia niin työmarkkinoiden kuin kestävyydenkin suhteen

Halla-aho näpäytti Orpoa ja Haavistoa: ”Me emme halua kaksia työmarkkinoita, jossa veronmaksajat osallistuvat yksityisen sektorin palkkakulujen maksamiseen”

Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Uusimmat

Suomi rakentaa perusinfraa – Ranne: Siltarumpujen aika on ohi

Kymen piiri valitsi lisää aluevaaliehdokkaita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää