

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Hallitus houkuttelee halpatyövoimaa ja jakaa työlupia jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille – Suomessa yli puoli miljonaa työnhakijaa
Perussuomalaiset hiillosti hallitusta suullisella kyselytunnilla ulkomaisen halpatyövoiman haalimisesta. Hallitus haluaa – hallitusohjelman mukaisesti – jopa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille helpommin työlupia. Tätä perussuomalaiset ei hyväksy.
– Totuus on, että esimerkiksi Lähi-idästä ja Somaliasta tulleiden työllisyysaste keikkuu 20 prosentin tuntumassa. Jopa töihin maahamme tulleiden työllisyysaste romahtaa jo parin maassaolovuoden jälkeen, perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula huomautti.
Simula totesi, että Suomi hyötyy ulkomaisista korkean tulotason asiantuntijoista, ja osasta kausityöntekijöistä, mutta te houkuttelette matalapalkka-aloille pysyvää ulkomaista halpatyövoimaa sivuuttaen suomalaiset työnhakijat.
Jopa 500 000 työnhakijaa jo nyt
Suomessa on reilut 230 000 työtöntä työnhakijaa ja työnhakijoita yhteensä yli puoli miljoonaa.
– Arvoisa hallitus, miksi te haluatte houkutella tänne halpaa työvoimaa ympäri maapallon, vaikka Suomessa on puoli miljoonaa työnhakijaa?
Työministeri Timo Harakka (sd.) kielsi perussuomalaisten väitteet hallituksen tavoitteista ja korosti, että työvoimapula Suomessa on kiistaton tosiasia.
– Tarvitsemme myöskin osaajien ja työntekijöiden maahanmuuttoa siten, että saatavuusharkinta säilyy, Harakka vastasi.
Työpaikka ei automaattisesti elätä
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho huomautti, että kehitysmaalaisen kannattaa ottaa työ vastaan millä tahansa palkalla, koska se on keino saada oleskelulupa, ja se takaa pääsyn suomalaisen sosiaaliturvan piiriin.
– Alipalkatut siivoojat ja keittiötyöntekijät eivät pysty elättämään edes itseään, puhumattakaan siitä, että he kohentaisivat julkista taloutta.
Alipalkkausta ja työehtojen polkemista
Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra puuttui ulkomaalaisten alipalkkauksen laajuuteen Suomessa. Ravintola- ja rakennusalan tarkastuksissa Aluehallintovirasto on löytänyt huomautettavaa palkoissa jopa 60 prosentissa tarkastuksista.
– SAK:n, Avin ja Rikosuhripäivystyksen edustajat sanoivat aamulla radiossa pelkäävänsä varjoyhteiskunnan syntymistä. Perussuomalaiset on puhunut tästä kauan.
– Olemme erittäin yrittäjämyönteinen puolue, kuten äsken gallupissakin todettiin. Huomauttaisin, että kustannukset, joita halpatyömaahanmuuttajien käyttäminen aiheuttaa, kasautuvat myös yrittäjille. Kaikille veronmaksajille, Purra huomautti.
– Mitä hallitus aikoo tehdä palauttaakseen työmarkkinoillemme turvalliset ja vakaat olot? Purra kysyi.
Valvontaa kierretty tähänkin asti
Ministeri Harakka huomautti, että Suomessa on yli sata yritystä saarrossa alipalkkauksen vuoksi ja lisäsi, että hallitus on kriminalisoimassa alipalkkausta.
Perussuomalaiset kuitenkin suhtautuivat esimerkiksi valvonnan lisäämisen vaikutukseen skeptisesti, sillä vaikka valvontaa on lisätty vuosien varrella, työehtojen ja palkkojen polkemiset ovat jatkuneet kiertämällä valvontaa tavalla tai toisella.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työnhakijat alipalkkaus matalapalkka-alat Lähi-itä työttömät kielteinen turvapaikkapäätös suomalaiset halpatyövoima laittomasti maassa olevat oleskelulupa Riikka Purra Sosiaaliturva Somalia Jenna Simula perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho varoittaa Ruotsin mallin seurauksista: ”Arvatkaa, kuka ei voita?”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Antti Rinteeltä käsittämätön möläytys Ylen vaalitentissä: Laittaisi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet nuoret miehet kielikoulutukseen ja töihin

Perussuomalaisten Tavio: Laittomasti maassa olevat ulos

Antikainen: Hallitus ei halua karkottaa laittomasti maassa olevia – ”Mikä hulluus tässä on takana?”

Ruotsin hiihtoparatiisia rakennetaan ulkomaisella orjatyövoimalla – palkka 3 euroa tunnissa

Kymmenet tuhannet hoitajat lähteneet ja lähdössä alalta – Purra: Työperäinen maahanmuutto ei ole ratkaisu

Purra: Sosiaaliturvan uudistustyössä on huomioitava maahanmuutto – ”Uudistaminen on pelkkää näpertelyä, mikäli emme puutu tähän koko ajan kasvavaan kustannuserään”

Slunga-Poutsalo: Työvoimapulaa ei ratkaista ulkomaisella halpatyövoimalla – ”Ei se filippiiniläinen kokki pärjää meillä palkallaan sen paremmin kuin suomalainenkaan”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









