Artikkeli kuva

Anne Reenpää Lehtikuva

Soini: Perussuomalaisten eriävä kanta taakanjaosta oli hallitusohjelman mukainen

24.06.2015 |16:31

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini selvitti tiedotusvälineille eriävää kantaa, jonka puolueen ministerit antoivat kiintiöpakolaisasiasta EU-ministerivaliokunnassa. Hänen mukaansa EU-komission ei tule sekaantua turvapaikka-asioihin, vaan niistä tulee päättää kansallisella tasolla.

– Kaiken tällaisen toiminnan tulee olla vapaaehtoisuuden pohjalla ja se on puolueen kanta ja hallitusohjelman mukainen kanta, Soini tiivisti eduskunnassa.

Päämiesten menettelyyn

Soini kommentoi myös EU:n korkean lähteen lausuntoa, jonka mukaan turvapaikanhakijoita koskevat pakolliset kiintiöt eivät mene läpi ja asiassa voitaisiin edetä vain vapaaehtoispohjalta.

– Niille, jotka asioita tuntevat, on ollut tiedossa, ettei tämä niin yksinkertainen harjoitus ole. Itsekin olin Luxemburgissa ja juttelin esimerkiksi Puolan Eurooppa-ministerin kanssa. Ei tällaista työnjakoa pitäisi pakkotoimin tehdä.

– Tämä menee nyt päämiesten menettelyyn, mutta toivottavasti sieltä ei pakkokantaa tule. Tällainen turvapaikkojen siirtely toimii vetovoimatekijänä ja aiheuttaa ongelmia, Soini sanoi.

Asiasta päätetään torstain EU-huippukokouksessa.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
6.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi