

Matias Turkkila
Halla-aho: EU:sta tuskin löytyy enemmistöä pakolaistaakan jakamiselle
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ei usko, että EU-maiden joukosta voisi löytyä enemmistöä EU:n pakolaiskiintiön keskinäiselle jakamiselle.
Kevään kuluessa EU-komissio on esittänyt, että EU-maat voisivat jakaa turvapaikanhakijoiden taakkaa keskenään. Tuoreen esityksen mukaan EU-maiden pitäisi jakaa yhteinen 40 000 pakolaisen kiintiö keskenään erityisten jakoperusteiden mukaan.
Halla-aho ymmärtää Ruotsin, Britannian tai Saksan haluavan tällaista järjestelmää, mutta EU:n enemmistön olisi vaikeaa ymmärtää kannattavan tällaista hanketta.
Halla-aho ei usko, että sisäministeri Petteri Orpon (kok.) äskettäinen lausunto siitä, että enemmistö EU-maista olisi kallistunut ministerikokouksessa taakanjakamisen kannalle, pitäisi paikkansa. Hän vetoaa mm. Die Weltiin, jonka mukaan vain 10 EU:n 28 jäsenmaasta kannattaa yhteisiä kiintiöitä. Suomen osuus 40 000:sta olisi 800 turvapaikanhakijaa.
– En ole löytänyt yhtään mediaraporttia, joka tukisi Petteri Orpon näkemystä siitä, että enemmistö on saavutettavissa, Halla-aho muistuttaa.
Päinvastaista näkemystä tukevia uutisia on runsaasti.
Vastaanoton oltava vapaaehtoista
Halla-ahon mielestä Orpo on venyttänyt lausunnossa mandaattiaan Suomen kannalta vahingolliseen suuntaan. Hallitus on linjannut, että pakolaisten vastaanoton pitää olla vapaaehtoista. Pakkoon perustuva malli olisi hallitusohjelman vastainen.
– Pahinta olisi, että Suomi liittoutuisi imagosyistä Saksan ja Ruotsin kanssa asiassa, joka on vastoin Suomen kansallista etua.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Välimeren pakolaislaivat pitää käännyttää

Soini: Perussuomalaisten eriävä kanta taakanjaosta oli hallitusohjelman mukainen
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














