Artikkeli kuva

Ilpo Heltimoinen kertoi asiasta Facebook-sivullaan. / FB kuvakaappaus

Perussuomalaisten eurovaaliehdokas välikohtauksessa – “Oli lähellä etten saanut puukosta”

08.05.2019 |19:31

Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Ilpo Heltimoisella oli keskiviikkona ihan tavallinen kampanjapäivä. Illalla hänen oli tarkoitus osallistua vaalipaneeliin Haminassa. Päivän tunnelma muuttui kuitenkin rajusti, kun Heltimoinen päätti ennen matkaan lähtöä poiketa lappeenrantalaisen kauppakeskus Iso-Kristiinan wc-tiloissa.

Heltimoinen kertoo Suomen Uutisille, että kun hän kokeili vapaalta näyttäneen wc-kopin kahvaa, kopista alkoi kuulua kovaa räyhäämistä. Sisällä ollut mies kiroili ja potki ovea. Siinä vaiheessa Heltimoinen siirtyi sivummalle pisuaareille. Hetken päästä keskimmäisessä kopissa räyhännyt mies tuli ulos ja alkoi uhkailla pitkällä teräaseella toisesta kopista samaan aikaan tullutta miestä, joka yritti suojata itseään repullaan.

Ilpo Heltimoinen päätti puuttua uhkaavaan tilanteeseen. Hän astui esiin nurkan takaa kiinnittääkseen puukkomiehen huomion pois reppumiehestä.

– Puukkomies yritti ensin tuikata toista miestä, mutta hämääntyi minun esiin tulostani. Sitten mies yritti samalla liikkeellä lyödä minuakin puukolla, Heltimoinen kertoo Suomen Uutisille.

Reppumies tuli suojaamaan Heltimoista repullaan, jolloin tämä pystyi soittamaan hätäkeskukseen. Tilanne laukesi hetken päästä, kun puukkomies poistui kiroillen paikalta.

Heltimoinen kertoo, että poliisi saapui paikalle todella nopeasti. Poliisi ja kauppakeskuksen vartijat lähtivät etsimään puukolla uhkaillutta miestä, mutta tätä ei saatu kiinni. Ilpo Heltimoisen muistikuvan mukaan puukkomies oli 25-30-vuotias, noin 170 senttinen ja hoikka suomalaismies.

Ei poliittista motiivia

Ilpo Heltimoisen mukaan erittäin sekavalta vaikuttanut puukkomies ei tuntenut kumpaakaan wc-tiloissa ollutta muuta miestä entuudestaan, joten uhkailulla ei ollut mitään henkilökohtaista tai poliittista motiivia. Tapaus oli sellainen, joka olisi voinut sattua kenelle tahansa.

– Äärimmäisen harvinaisiahan tällaiset tapaukset Lappeenrannassa ovat, sanoo itsekin käräjäoikeuden lautamiehenä vastaavia juttuja käsittelevä Heltimoinen.

– Mutta kyllä tämä pistää poliitikkonakin miettimään, että mihin meillä Suomessa pitäisi laittaa rahaa, Ilpo Heltimoinen sanoo. Sote-puolelta ja mielenterveystyöstä on leikattu koko ajan.

Kun jännityksen ja adrenaliinin aiheuttama tärinä alkaa vähän laantua, poliittinen näkökulma nousee esiin.

– Tässä se meidän yhteiskunnan huonovointisuus konkretisoitui tavalla, joka jää varmasti mieleen.

Heltimoinen kertoo, että turvallisuus on aina ollut hänelle yksi tärkeimmistä vaaliteemoista, eikä sitä ole tarvis muuttaa jatkossakaan.

Vaalipaneeli jäi väliin

Eurovaaliehdokas Ilpo Heltimoinen harmittelee, että keskiviikkoiltana Haminassa pidetty vaalipaneeli jäi väliin.

– Siellä olisi ollut Heidi Hautala vastassa. Hänen kanssaan olisi ollut mukava vääntää infrahankkeista ja muusta, mutta sen verran vieläkin tärisyttää ja adrenaliinit ovat korkealla, että nyt jää väliin, Heltimoinen kertoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää