

LEHTIKUVA
Petteri Orpo hallitusneuvottelujen aikatauluista: Realistista odottaa, että huomenna on valmista
Hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi hetki sitten Helsingin Säätytalolla, että hallitusneuvottelujen maali alkaa häämöttää.
Petteri Orpo kertoi tiedotustilaisuudessa, että lähes kaikki muu alkaa jo olla valmista – paitsi että hallitusneuvottelujen talouspöytä tekee edelleen omaa työtään.
– Kun ohjelmat valmistuvat, heille (talouspöytään) jää se iso työ vetää kaikki yhteen ja kirjata talousvaikutukset omiin papereihinsa ja viimeistellä verotyö.
Orpo totesi, että on sinänsä täysin realistista odottaa, että hallitusneuvotteluissa valmista tulee huomenna.
– Puheenjohtajapöytä on pystynyt päättämään jo lähes kaiken maaliin, lukuun ottamatta eräitä pieniä viilauksia.
Neuvotteluratkaisut vielä talouspöytään
Myös tänään neuvotteluissa on ratkottu isoja kokonaisuuksia. Muun muassa sote-kokonaisuus on jo hyväksytty puolueiden puheenjohtajien pöydässä.
– Nyt enää odotetaan ja kannustetaan talouspöytää pääsemään maaliin. Siellä on edelleen iso työ, koska kaikki asiat vyörytetään sinne. Veroratkaisujen kanssa edelleen työtä riittää.
Orpo sanoi olevansa luottavainen, että se porukka, joka on neuvotteluissa tehnyt jo lähes kaksi kuukautta töitä ymmärtää, että ratkaisun hetket ovat käsillä. Orpo ei kuitenkaan halua kasata neuvottelijoille lisää painetta julkisuuden kautta.
– Neuvottelijoilla on tarpeeksi painetta jo nyt, että minä en halua asettaa sitä lisää. Yksi asia on siinä, että on vielä vedettävä yhteen säästöjen ja menopaineiden kokonaisuus siten että raamit pysyvät kasassa. Toinen on, että kun tehdään lopullisia päätöksiä eri verolajeista, kokonaisuudesta tulee vastuullinen ja tasapainoinen ja vastaa hallitusohjelman yleistä veropolitiikan linjaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitusneuvotteluissa vaikeimmat sote-kysymykset on jo ratkottu

Jakeluvelvoitteesta löytyi sopu, odottaa vielä lopullisia kuittauksia – Purra: Lähtökohta on, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä

Näin järkyttävän kallista työttömyyden laastarointi on: Viime vuonna työttömyysetuuksia maksettiin 3,7 miljardin euron edestä

Vasenlaita hullaantui velkaan: Holtiton velanotto antoi vauhtia korkopomppuun – jo seuraavan vuosikymmenen taitteessa valtion velkojen korkomenot liki seitsemän miljardia

Kehitysapuleikkauksista valmistui kompromissiesitys: Tarkoitus leikata joka vuosi

Työn tekemisestä tulossa kannattavampaa – Purra: ”Hallitus pyrkii parantamaan työn kannustimia”

Hallitusohjelmassa korostuvat talous, työ, ostovoima ja turvallisuus – Purra: Unohdetaan ryntäily ja palataan perusasioiden äärelle
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.
















