

LEHTIKUVA
Jakeluvelvoitteesta löytyi sopu, odottaa vielä lopullisia kuittauksia – Purra: Lähtökohta on, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä
Hallitusneuvotteluissa on menossa seitsemäs viikko. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi aamulla, että taloudellinen tilanne ei nyt salli jaettavaksi rahaa, jolla voitaisiin hoitaa neuvottelijaosapuolten välisiä näkemyseroja. Tilanne on vaikuttanut myös hallitusneuvottelujen kestoon.
Valtiontalouden sopeutustoimien osalta Riikka Purra sanoi, että pöydissä säästötoimenpiteitä on kyllä löytynyt.
– Täällä kaikki osapuolet ovat sitoutuneet julkisen talouden korjaamiseen ja löytämään sopeutuskohteita. Kokonaisuus ei ole vielä selvillä.
Purra painotti, että taloudellinen tilanne ei nyt salli jaettavaksi rahaa, jolla voitaisiin hoitaa neuvottelijaosapuolten välisiä näkemyseroja. Tämä on vaikuttanut myös hallitusneuvottelujen kestoon.
– Niin tehtiin viime hallituskaudella: kun tuli ongelmia, niitä ratkottiin siten, että eri osapuolet saivat omiin hankkeisiinsa veronmaksajien rahaa. Täällä (Säätytalolla) näin ei ole, vaan kaikki joutuvat kaivamaan kohteita, jaettavasta rahasta taistellaan ja sitä priorisoidaan.
Hinnankorotus kompensoitava kokonaan
Perussuomalaisten kynnyskysymys ja samalla yksi tulevan hallituksen lähtökohdista on ollut, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä.
Purra linjasi jo maanantaina, että jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan.
Purra arvioi, että sopu on löytynyt ja odottaa lopullisia kuittauksia.
– Perussuomalaisten kynnyskysymys ja samalla yksi tulevan hallituksen lähtökohdista on ollut, että kansalaisten ostovoimaa ei heikennetä, päinvastoin.
Ilmastotoimet käyvät kalliiksi
Purra sanoi, että mikäli halutaan tehdä ilmastotoimia, jotka perustuvat laskennallisiin päästövähennyksiin, mutta ovat kokonaisuuden kannalta tehottomia ja samalla kustannustehottomia, kuten jakeluvelvoitteen nostaminen, niin silloin pitää tavalla tai toisella hoitaa se, että tavallinen, autoa käyttävä kansalainen ei joudu maksajaksi.
Purra myös muistutti, että ilmastotoimet nimenomaan heikentävät tavan kansalaisen ostovoimaa.
– Mikäli Suomi haluaa tehdä muita kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa eri toimenpiteillä, niin se on hyvin kallista tavalliselle kansalaiselle.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sopeutuskohteet ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka sopeutustoimet jakeluvelvoite polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet ostovoima Julkinen talous Riikka Purra Hallitusneuvottelut
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Tämä hallitus ajaa järkevää energiapolitiikkaa: – ”Kestävää talouden kannalta, turvaa ostovoiman, ei lisää arjen kustannuksia eikä heikennä teollisuuden kilpailukykyä”

Kehitysapuleikkauksista valmistui kompromissiesitys: Tarkoitus leikata joka vuosi

Purra: Jakeluvelvoitteen kiristymisestä johtuva polttoaineen hinnankorotus on kompensoitava kokonaan

Hallitusneuvotteluissa vaikeimmat sote-kysymykset on jo ratkottu

Petteri Orpo hallitusneuvottelujen aikatauluista: Realistista odottaa, että huomenna on valmista

Työn tekemisestä tulossa kannattavampaa – Purra: ”Hallitus pyrkii parantamaan työn kannustimia”

Tulihan se sieltä: Hallitusohjelma valmistui ja julkaistaan huomenna perjantaina

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto: Hallitusohjelmassa moneen asiaan täyskäännös – ja hyvä niin

Purra: Hallitus tavoittelee työtä ja työpaikkoja – vasemmisto-oppositio tavoittelee tuensaajia ja verorahoitteisia oikeuksia
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Ilmastonmuutos oli päivänpolttava puheenaihe jo 1600-luvulla

Suomen antama kehitysapu väheni 165 miljoonaa euroa yhdessä vuodessa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää